Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Metsämäki hinnoittelee

Lähettäjä: Pinkkalyönnissä 
Päivämäärä:   10.10.26 17:37:19

Piti lähteä raveihin, mutta 20€ tavallisista lauantairaveista on liikaa. Ala-Rantalan norskit ja yksi norski ja swedu ei tee raveista mitään PM-raveja, muuten juoksee samat puttet kuin muulloinkin. Poislukien muutamat parhaat. Markkinointi ja hinnoittelu pitäisi perustua realismiin, eikä markkinoinnin unelmiin.

Toimari voisi kertoa, mihin hinta tänään perustuu? Toimari voisi kertoa myös, mitä on tehnyt ihmisten houkuttelemiseksi radalle? Konttikirppis on se ainoa, milloin siellä on tuhansia ihmisiä ja silloin on ilmaisravit. Voisiko siitä ajatuksesta oppia jotain?

Raveihin pitäisi saada ihmisiä paikalle, mutta tuollaisella tyhjään perustuvalla ylihinnoittelulla sieltä jää pois viimeisetkin ihmiset. Lieto kiittää, kun saavat pelata palloa suuressa totohallissa. No, katsotaan kotoota ja juodaan omia edullisia ulkomailta tuotuja lonkeroita euron kappalehintaan, vessakin vieressä ja iso 75" ruutu josta näkee paremmin ravit, kuin Metsämäen paskaisista ikkunoista.

Voi hyvää päivää ja myös yötä, Koivunen kun laittaa tallin kiinni, niin radan voi sulkea samalla.

  Re: Metsämäki hinnoittelee

Lähettäjä: Minä 
Päivämäärä:   10.10.26 17:58:38

Eihän kukaan täyspäinen lähde enää paikan päälle katsomaan raveja kun ne voi katsoa kotona... ilmaiseksi.

  Re: Metsämäki hinnoittelee

Lähettäjä: Ravit on TV-laji 
Päivämäärä:   10.10.26 18:13:40

Ainoa syy mennä paikanpäälle olisi isomman väkijoukon protesti Hipposta kohtaan, mutta tätä ei ole tulossa.

  Re: Metsämäki hinnoittelee

Lähettäjä: TheRealUlla2x 
Päivämäärä:   10.10.26 18:17:20

20 € vie liian suuren osan viikon kaljakassasta.

  Re: Metsämäki hinnoittelee

Lähettäjä: Pinkkalyönnissä 
Päivämäärä:   10.10.26 18:20:32

Turun kauppakorkeakoulussa ei ainakaan opetettu bisneksestä, että mitä vähemmän ihmisiä tulee paikalle, niin sitä enemmän pitää nostaa lippujen hintoja. Pian siellä istuu 5000€ lipun kanssa muutama NHL pelaaja, Nalle Wahlroos ja muutama It-miljonääri.

Oisko toimari ollut samalla ekonomien vuosikurssilla Upsalassa, sukellusveneensä upottaneen Komulaisen kanssa. Bisnesvainu samaa tasoa. Metsämäen upottaminen tietty hiukan hankalampaa kuin rysypaatin, mutta eiköhän sekin sinne suohon saada tallottua, kun oikein yritetään.

  Re: Metsämäki hinnoittelee

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.10.26 18:29:37

Raveissa kävijät ainoita jotka vinkuvat lipun hinnosta. Jokerit ja IFK matsissa kalliit liput jos nillittämään pitää ryhtyä.

  Re: Metsämäki hinnoittelee

Lähettäjä: Pinkkalyönnissä 
Päivämäärä:   10.10.26 18:44:49

Huvittavinta tässä koko lippugatessa on, että viimeisen tunnin ajaksi hintaa nostetaan, kun kaikkialla muualla niitä lasketaan. Raveissa ilmeisesti ihan oma logiikkansa, että ellet ole ostanut ajoissa lippua halvemmalla ennakkoon, niin kuvitellaan, että jos tuplataan hinta, niin varmasti kauppa alkaa käymään ;-).

Mitä tulee stadin derbyyn, niin me tepsiläiset ei mentäisi sinne vaikka siitä maksettaisiin, mutta kyllä siellä tosifanitkin itkivät ja protestoivat hintoja. PK-seudulla paremmat palkat, kun muualla, mutta kipeää tekee sielläkin melkein huntin liput jostain mutasarjan pelistä, jossa peränpitäjät kilpailee siitä, kumpi putoaa ja kenen koutsi ottaa ekana lukua.

  Re: Metsämäki hinnoittelee

Lähettäjä: KaikkiPaikanpäälle 
Päivämäärä:   10.10.26 18:46:48

Ihastelemaan vuosikausia doupattuja, keskinkertaisia hevosia, epärehellisine taustajoukkoineen.

  Re: Metsämäki hinnoittelee

Lähettäjä: Gunnar 
Päivämäärä:   10.10.26 20:16:53

Ei yllätä ettei Turussa osata, katsomotilat jalkapallon käytössä, alkamisaika kaivettu suoraan toimarin perseestä ja hinnoitellaan itsensä ulos.

  Re: Metsämäki hinnoittelee

Lähettäjä: Ööö 
Päivämäärä:   10.10.26 20:42:31

Sama kai se jos ainoita jotka vinkuvat lipun hinnoista, mutta miksei niitä maksuhalukkaita sitten missään näy. Hommaa piste ne sitten raveja katteleen kiekon sijaan.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.