Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: Harrastaja 
Päivämäärä:   21.9.26 12:18:34

Tämä on meillä alana sylissä! Nyt peilin eteen koko porukka!

Kannanottoni 21.9.2026
Asioista on pystyttävä puhumaan avoimesti ja reilusti. On syytä tarkastella tarkoin kaikkea sitä, mihin valtion , veronmaksajien rahaa, osoitetaan.

Hevosalan on toimittava vastuullisesti ja avoimesti

Suomalainen hevosala on monipuolinen ja koko maan kattava toimiala. Siinä yhdistyvät urheilu, yritystoiminta ja harrastaminen. Suomessa on noin 67 300 hevosta ja 16 000 tallia, ja ala työllistää noin 15 000 henkilöä. Hevosalan vaikutukset ulottuvat laajasti maatalouteen, maaseutuyrittäjyyteen ja harvaan asutuille alueille. Hippoksen mukaan hevosten ylläpitoon liittyvät välilliset talousvaikutukset ovat vähintään 274 miljoonaa euroa vuodessa. ü

Hevosala on siten tärkeä osa maaseudun elinvoimaa ja myös huoltovarmuutta. Hevosten merkitys ulottuu tulevaisuudessa entistä enemmän myös kuntoutukseen, matkailuun ja virkistykseen. Suuret hevostapahtumat tuovat alueille kävijöitä ja rahaa. Esimerkiksi suurimmat tapahtumat keräävät yli 50 000 kävijää. ü

Juuri siksi alan toiminnan pitää kestää päivänvalo.

Suomen Hippos ilmoitti syyskuussa selvittävänsä raviurheilussa esiin tullutta epäasiallista toimintaa. Selvityksessä oli kyse muun muassa tilanteista, joissa puheluissa oli esiinnytty toisten raviurheilutoimijoiden nimillä. ü Hippoksen hallitus on sittemmin määrännyt tapauksista seuraamuksia. ü

Suomen Hippoksen tulee jatkaa asian perusteellista selvittämistä ja kertoa avoimesti, mitä tapahtui, miten toimintaan puututtiin ja millä toimilla vastaavat tilanteet ehkäistään jatkossa. Raviurheilussa tulee olla selkeät pelisäännöt ja niiden tulee koskea kaikkia. Hevosia tulee kohdella hyvin.

Valtionrahoitus tuo mukanaan vastuun. Hevosalan julkisen rahoituksen jatkoa vuosille 2027–2029 valmistellaan parhaillaan, ja rahoituksen tasosta päätetään valtion budjettiprosessissa. ü

Veronmaksajan rahan käytön edellytyksenä pitää olla vastuullinen, läpinäkyvä ja asianmukaisesti valvottu toiminta. Epäselvyydet on selvitettävä, eikä ongelmia saa lakaista maton alle.

Haluan nähdä suomalaisen hevosalan menestyvän. Se edellyttää myös sitä, että alan maine, vastuullisuus ja luottamus ovat kunnossa.

Hevosala on liian merkittävä suomalaiselle maaseudulle, yrittäjyydelle ja harrastamiselle, jotta epäselvyyksiä voitaisiin ohittaa. Suomen Hippoksen on nyt ryhdistäydyttävä ja huolehdittava siitä, että raviurheilun toiminta kestää myös julkisen tarkastelun.

Jaana Strandman
Kansanedustaja PS

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: Åpå 
Päivämäärä:   21.9.26 12:21:40

Puuttuva siihen toisten vuosia jatkuneeseen suosimiseen, tasa-arvo up my ass

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: Hevosia 
Päivämäärä:   21.9.26 12:46:12

Eikö kansanedustajalla ole muuta puuhaa?

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: Taneli 
Päivämäärä:   21.9.26 12:50:06

Tarviiko antaa tukea ollenkaan. Doping ja häiriintyneet, perverssit tuntuu pesiytyvän raviurheiluun. Kaukana lajista jota joskus seurasin aktiivisesti

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: itkettää 
Päivämäärä:   21.9.26 13:09:00

kiusaajia pahimmasta päästä

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   21.9.26 13:55:13

Valitettavasti hippoksella ei ole kykyä eikä ilmeisesti haluakaan avoimeen ja tasapuoliseen toimintaan.

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: Jaakoo 
Päivämäärä:   21.9.26 14:22:12

Asiaa Jaana Strandman!

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: % 
Päivämäärä:   21.9.26 14:30:55

Joko vaalit lähenee? vai pitääkö lisää leikata raviurheilulta.

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   21.9.26 14:31:19

Hippoksen ja ohjastajien kriisiviestinnässä puutteita.

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: Satavarma 
Päivämäärä:   21.9.26 15:31:58

Santtu ei ole itse kirjoittanut anteeksi pyyntöä-se o satavarma.

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: kesäheinä 
Päivämäärä:   21.9.26 15:34:59

Miten saada koko ala uuteen kuosiin? Onko keinoja ja tahtoa saada uusi organisaatio, järjestellä asiat uuteen uskoon, vaihtaa ihmisiä? Vaatii vahvaa uskallusta, tahtoa, rahaa ja työtä..

  Re: Santtu, Tuukka ja muut

Lähettäjä: Tämä on huumoria! 
Päivämäärä:   21.9.26 15:35:27

"Ala työllistää n.15 000 henkilöä ja välilliset talousvaikutukset vähintään 274 miljoonaa euroa vuodessa."

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.