Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Penttinen 
Päivämäärä:   20.9.26 23:58:09

Rättyä toimittanut Tuken puheenvuoron.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: ???? 
Päivämäärä:   21.9.26 00:01:10

Vitsi?!

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: kuukkeli 
Päivämäärä:   21.9.26 00:01:27

Suomen Hippos ry langetti kahdelle lisenssinhaltijalle kilpailukiellon pilasoittojen vuoksi. Santtu Raitalalle määrättiin kuukauden ja Elina Miettuselle kolmen kuukauden mittainen kielto. Neljälle muulle lisenssinhaltijalle annettiin varoitus. Yksi varoituksen saaneista on kuskimarkkinoilla kovaa nousua tänä vuonna tehnyt Tuukka Varis.

Kohua herättäneet tapahtumat sijoittuivat ystäväporukan lomamatkalle Italiaan. Varis myöntää olleensa tapahtumien aikana paikalla.

”Sain Hippokselta selvityspyynnön ja kerroin vastauksessani, mitä tapahtui. Kerroin myös suoraan, etten ole soittanut näitä puheluita enkä esiintynyt kenenkään muun nimissä”, Varis aloittaa.

Hänen mukaansa vaikeinta on ollut kokemus siitä, ettei tätä ole uskottu.

”Tuntuu jopa siltä, että olisi ollut helpompaa, jos olisin itse soittanut puhelut. Silloin olisin voinut tunnustaa tekoni ja kärsiä rangaistuksen. Nyt minusta on tehty valehtelija ja petturi, vaikka en voi tunnustaa tekoa, jota en ole tehnyt.”

Varis ei silti väistä omaa vastuutaan kokonaan. Hän sanoo katuvansa sitä, ettei pysäyttänyt tapahtumia.

”On totta, että olisin varmasti pystynyt halutessani estämään tapahtuneen. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt ymmärtää, kuinka vakavaksi huono pila voi muuttua.”

"Yliampuvia puheluita"
Yhdessä puhelussa toinen kilpailukiellon saaneista henkilöistä soitti Kannuksen raviradalle esiintyen nuorena naisohjastajana.

”Yritin tässä kohtaa sanoa, että nyt riittää. Siinä kohtaa puhelu oli jo kuitenkin hälyttämässä. Pallo oli soittajalla”, Varis pahoittelee.

Soittaja kysyi, voisiko kilpailukiellossa ollut ravitoimija tulla tallialueelle sillä perusteella, että hän olisi saapumassa raveihin samassa kyydissä ohjastajan kanssa. Kun tallialueelle pääsyyn ei suostuttu, puhelussa kysyttiin Variksen mukaan seuraavaksi, voisiko kilpailukiellossa olleelle henkilölle saada VIP-liput. Raviradalta vastattiin, ettei kyseisellä kesäradalla ole VIP-katsomoa.

”Pidin itsestäänselvyytenä, että Kannuksessa tajutaan, ettei kyseinen kiellossa ollut henkilö ole tietenkään tervetullut tallialueelle. Sen jälkeen vielä kysellään VIP-lippuja kesäradalle, jolla ei edes ole VIP-katsomoa. Jutut ampuivat mielestäni niin yli, että ajattelin pilan paljastuvan puhelun vastaanottajalle nopeasti.”

Toisessa puhelussa Anna Torvisena esittäytynyt henkilö soitti naisohjastajalle ja kysyi, voisiko tämä ohjastaa Uranus Ordenia hevosen seuraavassa kilpailussa. Variksen mukaan noin puoli minuuttia kestäneessä puhelussa naisohjastaja suostui pyyntöön, mutta hevosta ei koskaan ilmoitettu kyseiseen kilpailuun.

”Uranus Ordenin tapauksessa ajattelin, että on selvää, että koko uransa, Derbyä myöten, hevosta ohjastanut Hannu Torvinen ajaa perheen hevosta jatkossakin. Kuvittelin, että kyse oli tässäkin huonosta pilasta, joka selviää aivan viimeistään ilmoittautumisvaiheessa.”

Kolmaskin puhelu oli Tuukasta kovin epäuskottava.

”Santtu soitti yhden lyhyen puhelun Hannu Torvisena Markus Porokalle – omalla äänellään ja ilta-aikaan tuntemattomasta numerosta. Kuvittelin todella huonon pilan paljastuvan saman tien. Miksi Torvinen muuten soittaisi tuntemattomasta numerosta ja vieraalla äänellä?”

”Santtu on pyytänyt kaikilta osapuolilta anteeksi lyhyen ajan sisään tapahtuneesta, ja olin itse paikalla, kun Torvinen hyväksyi anteeksipyynnön. Siksi olen ihmetellyt, että Santtu sai asiasta vielä kilpailukiellon. Minun näkemykseni on, että osapuolten kesken sovittu asia ja Hippoksen kurinpitoprosessi ovat kaksi eri asiaa. Julkisen paineen ei pitäisi olla mittari sille, millaisia seuraamuksia annetaan.”

"Olisi kuulunut tulla heti ulos asian kanssa"
Varis kokee, että juuri tässä kohtaa tapaus alkoi kasvaa yksittäisiä pilapuheluita suuremmaksi kokonaisuudeksi.

”Minusta tuntuu, että Hippos teki asiasta paljon suuremman kuin se alun perin oli. En tarkoita, etteikö tapahtuneeseen olisi pitänyt puuttua, mutta seuraamusten pitäisi perustua siihen, mitä kukakin on tehnyt – ei siihen, kuinka kovaksi meteli asian ympärillä kasvaa.”

Varis sanoo katuvansa ennen kaikkea sitä, ettei itse puuttunut tilanteeseen riittävästi ja ymmärtänyt, millaiset mittasuhteet huonoksi huumoriksi tarkoitettu toiminta voisi saada.

”On totta, että olisin varmasti pystynyt halutessani estämään tapahtuneen. Yhtä lailla olisin voinut jättää menemättä koko reissulle. Jälkikäteen vaihtoehtoja on helppo käydä läpi, mutta silloin en ymmärtänyt, kuinka vakavaksi asia voisi muuttua.”

Variksen mukaan tapauksen käsittely muuttui ratkaisevasti siinä vaiheessa, kun asia nousi julkisuuteen. Julkinen keskustelu alkoi elää omaa elämäänsä jo ennen kuin osapuolten selvitykset oli käsitelty.

”Minulta oli lähtenyt ajokkeja ja maine oli saanut osuman jo ennen kuin selvityspyyntö tuli sähköpostiini. Sen jälkeen puolustuskannalle meneminen on aika inhimillinen reaktio. Ei ollut myöskään helppo puhua asiasta, johon liittyi hyviä ystäviä.”

Varis kertoo katuvansa erityisesti sitä, ettei tullut julkisuuteen aikaisemmin kertomaan omaa versiotaan tapahtuneesta.

”Jälkikäteen ajateltuna olisi kuulunut tulla heti ulos asian kanssa, kun MT Hevoset teki asiasta julkisen. Siitä alkoi sellainen hullunmylly, jossa tarinat paisuivat. Kaikilla oli yhtäkkiä enemmän ja vähemmän tietoa siitä, mitä oli tapahtunut.”

Loukkaavia väitteitä
Erittäin harmissaan Varis on siitä, että sosiaalisessa mediassa häneen ja muihin seurueen jäseniin on kohdistettu myös väitteitä huumausaineiden käytöstä.

”Meitä on kutsuttu muun muassa narkkareiksi. Se on todella vakava väite, koska teen töitä ammattiohjastajana. Voin sanoa täysin varmasti, etten ole käyttänyt huumausaineita koko elämäni aikana.”

Varis kertoo kohun vaikuttaneen voimakkaasti sekä uraansa että yksityiselämäänsä.

”Olen menettänyt paljon ajokkeja. Olen menettänyt ystäviä, kavereita ja minulle tärkeitä ihmisiä. Olen menettänyt yöunia ja ennen kaikkea ilon elämästä. Siihen verrattuna kilpailukielto ei olisi ollut pahin asia, vaikka yleisesti niin luullaan.”

Erityisen raskaaksi hän kokee ajatuksen siitä, että hiljaisuus on tulkittu vastuun pakoiluksi.

”Yleinen käsitys tuntuu olevan, että kaksi ihmistä tunnusti ja muut eivät uskaltaneet. Minun kohdallani kyse ei kuitenkaan ole siitä. En ole soittanut puheluita toisena ihmisenä esiintyen. Jos katsotaan, että minun olisi pitänyt ottaa vastuuta siitä, mitä seitsemän täysi-ikäisen ihmisen porukassa tapahtuu, sen arvostelun voin ottaa vastaan. Mutta sellaista tekoa en voi tunnustaa, jota en ole tehnyt.”

Variksen tietojen mukaan tapaukseen ei liity hänen osaltaan käynnissä olevaa rikostutkintaa, eikä poliisi ole ollut häneen yhteydessä.

Nyt hän haluaa ennen kaikkea oikaista käsityksen siitä, että hiljaisuus tarkoittaisi salailua.

”Jokainen voi kuvitella, miltä tuntuu tulla esiin tilanteessa, jossa kokee monen jo tuominneen etukäteen. Siksi tästä puhuminen ei ole ollut niin yksinkertaista kuin ulkopuolelta ehkä näyttää.”

”Olisi pitänyt sanoa heti, että nyt riittää"
Varis sanoo ymmärtävänsä, että koko tilanne on ollut puheluiden kohteille asiaton, vaikka hän kiistää itse esiintyneensä puheluissa toisena henkilönä.

”Haluan pyytää anteeksi kaikilta, joita tämä tapaus on loukannut, harmittanut tai asettanut ikävään tilanteeseen. Ennen kaikkea olen pahoillani raviurheilun mainehaitan vuoksi. Vaikka en olekaan soittanut toisen nimissä, olin paikalla enkä puuttunut tilanteeseen riittävästi.”

Erityisesti Varis pahoittelee sitä, ettei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta ajoissa.

”Olisi pitänyt sanoa heti, että nyt riittää. Se, että itse ajattelin asian olevan huonoa huumoria, ei tarkoita, että puheluiden vastaanottajien olisi pitänyt kokea se samalla tavalla. Siinä arvioin tilanteen väärin, ja olen siitä aidosti pahoillani.”

Tapaus on kasvanut julkisuudessa mittasuhteisiin, joita Varis tai kukaan muu ei osannut tapahtumahetkellä ennakoida.

”En ajattele, että kukaan tässä porukassa pakenisi vastuuta. Jokainen käsittelee asian omalla tavallaan ja tekee omat ratkaisunsa. Santtu teki omat ratkaisunsa ja toimi niin kuin parhaaksi katsoi. Se oli hänen valintansa. Yhtä lailla muut ovat toimineet omalla tavallaan.”

”Se, että joku tulee heti julkisuuteen, joku pyytää anteeksi suoraan ja joku tarvitsee enemmän aikaa ennen kuin puhuu asiasta, ei tarkoita, että vain yksi kantaisi vastuuta ja muut eivät. Ihmiset reagoivat tällaisiin tilanteisiin eri tavalla”, Varis ajattelee.

Hänen mukaansa ongelmaksi on muodostunut erityisesti se, että yksittäisten ihmisten ratkaisuista on tehty julkisuudessa mittari sille, kuka ottaa vastuuta ja kuka ei.

”Tapaus on saanut aivan käsittämättömät mittasuhteet. Vastuu pitää kantaa siitä, mitä itse on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Mutta vastuuta ei voi määritellä sen perusteella, kuka toimii julkisuudessa milläkin tavalla.”

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Kello 
Päivämäärä:   21.9.26 00:03:13

Haaskalintu, sä olet aivan vitsi. Älä yritä sysätä syytä Hippoksen, äläkä kenenkään muun niskaan. Olet pahasti myöhässä ulostulossasi. Toivottavasti muutkin valmentajat kuin Ojanperä pistää korttisi boikottiin.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 00:04:26

No näillä puheluilla piti saada doupingeista huomio muualle, aika hyvin onnistuivat :)

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 00:05:31

Jestas mitä valehtelua

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Opa 
Päivämäärä:   21.9.26 00:06:19

Tuukka kertoi kuten asiat ovat. Hyvää näin.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.9.26 00:06:37

eikös puheluita ollut enemmän kuin nuo kolme mainittua?

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Lapinlahdenlintu 
Päivämäärä:   21.9.26 00:07:26

Tuukka ajaa jatkossa sekä Ojanperän hevosia että Ojanperän muijjaa.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Opa 
Päivämäärä:   21.9.26 00:07:43

Ei ollut.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Teivon toukka 
Päivämäärä:   21.9.26 00:07:52

Liikaa saman asian toistoa. Tämä särähti "Minun näkemykseni on, että osapuolten kesken sovittu asia ja Hippoksen kurinpitoprosessi ovat kaksi eri asiaa. Julkisen paineen ei pitäisi olla mittari sille, millaisia seuraamuksia annetaan"

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: mitähän miettii 
Päivämäärä:   21.9.26 00:08:13

Jos asia oli todella noin, niin aika monen kuuluisi pyytää tuukalta anteeksi.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: joukossa tyhmyys.. 
Päivämäärä:   21.9.26 00:08:30

Ja ikää tämän Italian joukkueen jäsenillä on... Alkaa tuntua, että keskimäärin 10-vuotta.

Nää ulostulot alkaa kuulostaa just siltä, kun tenavana tehdään jotakin pahoja ja aletaan selvittää kuka teki ja mitä.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: // 
Päivämäärä:   21.9.26 00:08:30

Voi voi Tuukkaa. Ei ymmärrä asiaa ollenkaan.
Samassa porukassa on naurettu ja nyt eim8

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Issos 
Päivämäärä:   21.9.26 00:08:44

Kertoo paljon raviurheilusta ja sen sisäisestä toiminnasta. Suurempi töpeksijä saa helpommin anteeksi, koska on erityisen menestynyt. Hänkään ei todellakaan tullut asian kanssa ulos ajoissa. Tuukalle paras ratkaisu tosiaan olisi ollut soitella myös.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: // 
Päivämäärä:   21.9.26 00:09:25

.. Ei muka ollenkaan ole osallinen. Häpeä.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Yte jeeht 
Päivämäärä:   21.9.26 00:09:49

Varmaan on nauranut. Nyt ei enään naurata.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Juha 
Päivämäärä:   21.9.26 00:11:52

Kuka soitti Björkrothille?

Sarkama ei mene läpi?

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.9.26 00:12:00

Opa: Hippoksen tiedotteesta kopsattua: Toisen henkilön nimissä on selvitysten mukaan esiinnytty neljässä puhelussa, joista yksi on soitettu raviradan edustajalle ja kolme toisille raviurheilijoille.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Johan on pokkaa 
Päivämäärä:   21.9.26 00:12:22

Juuri näin että heti olisi pitänyt kertoa mitä jauhojengi on puujannut. Tuukka lukee ykkösmediaa selvästi.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Kille 
Päivämäärä:   21.9.26 00:13:12

Tuukkaa harmittaa ja syy on Hippoksen sekä mitään rangaistuksia ei tulisi antaa. Ja asia olisi pitänyt vaieta ikuisesti.

Todella suoraselkäistä.

Odotellaan kun M.S, H.L ja E.S alkaa kertomaan kuinka huonosti tuo doping asia on hoidettu ja asiaa komppaavat Ellit R.R ja V.L. Riittävä rangaistus on ollut jo piilotetut kilpailukiellot ja mainehaitat.

Ainoastaan palautumista ja hevosten hyvinvointia on autettu ja tästä 'ristiinnaulitaan' jo kärsityn lisäksi. Ja ne unettomat yöt sekä häpeän tunne, vaikka mistään valtavasta ei ole ollut kyse :-)

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: ZiZi 
Päivämäärä:   21.9.26 00:14:31

Tuukka varmaan vilkaisi ensi viikon ajotehtäviä ja tuli siihen tulokseen, että jotain on pakkoa sanoa. Pihtiputaan hevosille valittu ihan muut kuskit esim Kontio.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Posti 
Päivämäärä:   21.9.26 00:15:07

Luuseri Harakka, kuvitteletko saavasi myötätuntua. Häpeä.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Jaaha 
Päivämäärä:   21.9.26 00:16:44

Ja kukas ne loput puhelut on soitellut esim Elina Leinoselle? Tääl kerrotaan vaan puolitotuuksia.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Aina 
Päivämäärä:   21.9.26 00:17:19

Ainoastaan harmittaa, kun jää jostain pahanteosta/laittomasta kiinni. Muiden syy loppupeleissä.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Jukka J 
Päivämäärä:   21.9.26 00:17:36

TUUKKA AINOA JOKA SANONUT MITÄ TAPAHTUNUT JA KENELLE SEKOPÄÄSANTTU SOITELLUT. MITÄ TEKI SANTTU? Nyt onneksi tietää kenelle ja mitä sekopää soittanut.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Penttinen 
Päivämäärä:   21.9.26 00:18:25

Hippos toimi oikein. Läsnäololla ja puuttumattomuudella asiaan täysin oikein, että rangaistu.

Toiv. Tulee parlamenttiin vielä avaamaan asiaa.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Loppu 
Päivämäärä:   21.9.26 00:18:40

Antakaapa jo olla. Jos ei ole soittanut, niin sitten ei.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Mikko 
Päivämäärä:   21.9.26 00:18:48

Hienosti kyllä kehui, kuinka olisi pitänyt estää jne. Tai olisi voinut estää. Entä muut? Eikö nekin olisi voineet estää? Mutta kyllähän tuo Tuukan ulostulo tosiaan,sanoja asioita toistuu jutussa.

Ja siinä jutussa oli parasta, kun paljastui että lukee tätä palstaa, ja varmasti kirjoittaa myös tänne, kuten Jutta,Santtu, ja moni muu ravimaailmasta, vaikka muuta väittävät.

Kivasti pesi kasvojaan. Mutta oliko sitten kaikki totta mitä kirjoitti.

Ja kuka seuraavana? Joku naispuolinen? Toivon mukaan muutkin avautuu.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 00:19:03

Ei nyt oikein enää tässä vaiheessa irtoa sympatioita Tuukalle..

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Expressexter 
Päivämäärä:   21.9.26 00:19:46

Melkein kaikkein eniten tämä asia kertoo tästä yhdestä klaanista. Syyt vieritetään kaikkien muiden paitsi oman kultapojan niskoille. Toisaalta sitä kai se tosiystävyys on. Jos Variksen tarina pitää paikkansa voisi Santtukin kertoa ketkä eivät ole soitelleet. Nauraminen toisten hölmöilylle ei ole kuitenkaan rikos, vaikka tyhmää olisikin. Suurimmat tekijät tässä ovat kuitenkin puhelimeen tarttuneet, vaikka sekin saanut tolkuttomat mittasuhteet.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Penttinen 
Päivämäärä:   21.9.26 00:20:29

Mutta en ymmärrä tätä Raitalan puoluesteluita asiasta.
Vaikka kuinka pyydellyt anteeksi.

Kyllä tässä kannattaa oluet aukaista ja popparit mikroon laittaa.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: joukossa tyhmyys.. 
Päivämäärä:   21.9.26 00:22:32

"Ja kukas ne loput puhelut on soitellut esim Elina Leinoselle? Tääl kerrotaan vaan puolitotuuksia."

Ehkä seuraavassa jaksossa kuulemme lisää, kun seuraava tulee kaapista ulos? Heitä on vielä kuitenkin useampi.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Oli vuosi 2023 
Päivämäärä:   21.9.26 00:24:17

Aika järkyttävä draama. Annettu ymmärtää tahallaan että Santtu joku vähän osaa ottanut lähes uhri itse. Olin kyllä sitä mieltä, että porukan vanhimmasta päästä olevat on ollut vastuussa. Nämä pennut on näitä fanittanut . Varmasti naureskelivat mutta ikäeroa sen verran ettei se junnu voi toista haastaa

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Unto 
Päivämäärä:   21.9.26 00:24:34

Kuka mies soitti Björkrotille, kun se ei ole Sarkama? Nobody?

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: No 
Päivämäärä:   21.9.26 00:26:40

Nämähän nyt oli niin lapsellisia puheluita että vastaanottajilla on joko jääpuikko p****sä tai hiekkaa pi****sä ja voisivat katsoa peiliin siinä, kuka sen mainehaitan oikein aiheutti.
Lapsellista touhua ja ihan selkeä ajojahti soittajia kohtaan. Nähtiin mahdollisuus ja se käytettiin.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: rytty 
Päivämäärä:   21.9.26 00:28:05

Missä viipyy ”Juristi” kertomassa että ei juttua ei saa jakaa.

Se ilmeistyi hyvin nopeasti kun Rättyää arvosteltiin ja oli lähettämässä minua linnaan. Samoin kun hu toimittajan valmentajavalintaa arvosteltiin.

Nyt ei näy, mitä tästä voidaan päätellä…..

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Oli vuosi 2023 
Päivämäärä:   21.9.26 00:29:04

Toi oli vapaasti luettavissa

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Johan on pokkaa 
Päivämäärä:   21.9.26 00:29:30

IS IT Time

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Teivon toukka 
Päivämäärä:   21.9.26 00:30:05

Mielenkiintoinen kommentti korvelta uutiseen

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: rytty 
Päivämäärä:   21.9.26 00:31:21

Okei

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: jude 
Päivämäärä:   21.9.26 00:33:00

Tuukalta high risk big reward. Nyt jos paljastuu että olikin soitellut niin silloin meni maine ja isosti. Eli syylliset oli nyt sitten raitala ja sarkamo?

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Penttinen 
Päivämäärä:   21.9.26 00:35:07

Minä selvittelen asiaa maanantaina Hippoksesta, jonka jälkeen mahdollisesti kerron kaiken koko viikosta sensuroimatta, ollen kuitenkin itse häiriön kohteena yhdessä ohjastaja Elina Leinosen kanssa, joka tässä kaikessa hulinassa tuntuu monelta unohtuneen.
Asianomistajana uskoisin voivani kertoa asioista oikeilla nimillä, eikä tarvitse piilotella mitään ollen itse jo kohta syyttömästi 12 kk kilpailukiellossa, eikä asioilla ole lainvoimaa.
Joten se siitä 0-toleranssista ja samalla viivalla olemisesta , josta viime viikolla puhuttiin%"

Suora lainaus Hannu Korven kommentti TalkRavi ryhmästä

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Teivon toukka 
Päivämäärä:   21.9.26 00:40:21

Moni on sanonut, että tulossa on kovia paljastuksia mm doping asioissa juurikin kys hannulta

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Kalavale 
Päivämäärä:   21.9.26 00:43:00

Harakkahan puhuu aivan skeidaa. Puheluita on soitettu useampana päivänä. Aivan pelleksihän se heittäytyy. Kuka tälle rotalle vielä ilmoittaa ajettavia, joutaa myös hävetä.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Theseus 
Päivämäärä:   21.9.26 00:49:43

Kaikki soitellut ja kaikki ollut ylimielisiä paskoja. Nyt rottailevat toisiaan vastaan. Hyi mitä sakkia.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: paljon kysymyksiä 
Päivämäärä:   21.9.26 00:50:33

Jutussa on vielä paljon kysymyksiä, mutta kovin vähän vastauksia.
Selvää on, että puheluita on soiteltu kolmena päivänä ja niitä on ollut paljon enemmän kuin nyt mainitut neljä, mutta Tuukkakaan ei kertonut kuka/ketkä niitä on soittanut. Yksi soittojen kohde on Vermon ravirata.
Kukaan ei ole vielä kysynyt, eikä kertonut, mikä on ollut matkan tarkoitus ja miten tuo osanottajakokoonpano on syntynyt, tai miten matkan ajankohta päätettiin. Tapahtuiko matkan aikana jotain, jossa joidenkin "lomalaisten" piti olla paikalla?
Hippos on omasta mielestään varmaan tehnyt hyvää työtä ja selvittänyt kuka on mitäkin tehnyt, mutta paljon on vielä avoimia kysymyksiä, ja tärkeitä sellaisia.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Theseus 
Päivämäärä:   21.9.26 00:52:06

Kerto kyllä santun soittaneen ainakin yhden puhelun esiintyen Hannu Torvisena

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Katajainen kansa 
Päivämäärä:   21.9.26 00:52:33

Miksei se ole Toni? Jos Santtu ei ole muuttanut ääntään edes Markukselle soittaessa. Hannu ja Santtu puhuvat hyvin ei tavalla ja jopa rytmillä. Eikö Björkroth itse tiedä kuka soitti?

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Kraakkraak 
Päivämäärä:   21.9.26 00:53:08

Julkisen paineen ei pitäisi olla mittari millaisia sanktioita tulee. Niimpä poikkeli varis, tiedätkö mtyä tarkoittaa lajin mainehaitta. Se on juurikin mitä mediassa , somessa, toreilla ja poluilla jne luetaan, nähdään puhutaan kuullaan ym lajista. Sinä olet saanut rangaistuksen joka vieläpä lievin mahdollinen eikä ole tekosi mittainen juurikin tuosta asiasta ja sinä kehtaat sitä vielä vähätellä ja sanoa ettei sen mukaan saisi rangaista ainakaan sinua vellipöksy. Mene jonnekkin kasvamaan lajin ulkopuolelle.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Sherlock. 
Päivämäärä:   21.9.26 01:00:29

Julkinen mittari höpötys ampuu yli tässä jutussa. Johan tässä voidaan mikä tahansa asia sitten kuitata vain että soviteltu on ja pilaa se vain oli eikä kukaan kuollut. Yhyy anteeksi on pyydetty ja ai kun on ihanaa. Ei taida nyt hra Varis ymmärtää täysin kuinka vakavasta asiasta on kyse, kun aletaan puhua identiteetti varkaudesta ja soiteltu ainakin sinne yhdelle radalle. Sama koskee näitä fanaattisia faniporukoita.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Theseus 
Päivämäärä:   21.9.26 01:04:46

Luulisi hävettävän näitä jutan päivityksen peukuttajia ja söpöjä tekstejä laittaneita. Hävettävää se oli alunperinkin puollustella sekoboltsia

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Hep 
Päivämäärä:   21.9.26 01:04:59

pitäs kait kysyy jokaiselt noist eriksee et kuis monta niit soittoi on ollu sen mielestä

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Health insignia 
Päivämäärä:   21.9.26 01:11:28

1+0. = vai Onko sitten äänitaitelilija Sarkama. Santtu erehty kerran. Tuukalla kiikarit. Porukassa oltu ja isoin tekijäkö siellä varjoissa vielä

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 01:20:48

Luulisi Theseusta itseään hävettävän kun ei osaa kirjoittaa edes sanaa *puolustella

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 01:23:22

LähettäjäPenttinen

Päivämäärä21.9.26 00:35:07

"Minä selvittelen asiaa maanantaina Hippoksesta, jonka jälkeen mahdollisesti kerron kaiken koko viikosta sensuroimatta, ollen kuitenkin itse häiriön kohteena yhdessä ohjastaja Elina Leinosen kanssa, joka tässä kaikessa hulinassa tuntuu monelta unohtuneen.
Asianomistajana uskoisin voivani kertoa asioista oikeilla nimillä, eikä tarvitse piilotella mitään ollen itse jo kohta syyttömästi 12 kk kilpailukiellossa, eikä asioilla ole lainvoimaa.
Joten se siitä 0-toleranssista ja samalla viivalla olemisesta , josta viime viikolla puhuttiin%"

Suora lainaus Hannu Korven kommentti TalkRavi ryhmästä"

Hyvä! Hannu Korpi on ruittävän suoraselkäinen tyyppi puhdistamaan vihdoin pöydän kaikesta tästä mädäntyneisyydestä! Harmittaa todella paljon, mitä kaikkea on tässä viimeisen reilun vuoden ajan joutunut kestämään. Täältä täysi tuki. Tuo minunkin peräänkuuluttama TASAPUOLISUUS kyllä puuttuu nyt Hippoksen toiminnasta aivan kokonaan. Siksi hallituksessa pitäisikin nyt käydä iso luuta lakaisemassa!

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: kirosana 
Päivämäärä:   21.9.26 01:26:51

Kiitos Hannu. Jos saatais joku selko tähän.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Theseus 
Päivämäärä:   21.9.26 01:33:32

Puhun ja ohjelma kirjoittaa . Käytän puhelinta

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   21.9.26 01:33:35

Jännästi toisteltu jo tiedossa olevia asioita tuke-timessä. Ei tunnu ymmärtävän ollenkaan millä perusteella käsitelltiin hippoksessa, vaikka osapuolten kesken sovittu. Lisäksi tämä sovinnon toinen osapuoli toivoi ttt:ssä, että hippoksessa käsitellään ja annetaan sanktiot. Voi pojan reppana on vielä yksinkertaisempi kuin luulin.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Ei taukki tiedä 
Päivämäärä:   21.9.26 01:34:35

En löytänyt kommenttia talkravista. Onko heiskala poistanut

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: XD 
Päivämäärä:   21.9.26 01:34:49

Mitä tuoki roskalintu puhuu jostain elämänilon menettämisestä? Kaikki on kannettu ja kannetaan hopeavadilla eteen miljonääriperheen avulla, helpomalla ei voi elämässä ja raviurheilussa päästä kuin tämä.
Senkus heittää lastit äiskään tai tyttäreen ni luulis ilon palaavan :D

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Paparazzi 
Päivämäärä:   21.9.26 02:17:52

Korven Hannu puhuu asiaa, 12kk napsahti syyttömälle. Kyllä Rättyä vois nyt kysyä Elina Leinosen kommentitkin asiasta. Sitähän kiusattiin kun ajanut Korven hevosia. Eli onkohan entinen hevosen omistaja Tonto S kaiken ideoinut

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: kuin 
Päivämäärä:   21.9.26 02:27:01

Kyseessä yhteiskunnan kannalta täysin turha ihminen.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: jepu 
Päivämäärä:   21.9.26 02:52:15

Leinoselle kuulema ollut ookoo, Korpi sanonut että ei ol asiaa ajaa hänen hevosia jossei tee rikosilmoitusta ja hippokseen hässäkkää. Kertoo tuon Hannun korvien välistä paljon.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: mattorulla 
Päivämäärä:   21.9.26 04:07:25

Edellisen kerran kun avasi sanaisen arkkunsa, juttu poistettiin MT. Syytä ei ole kerrottu. Mielenkiinnolla seurataan, kuinka mahtaa käydä tämän version kanssa?

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: VV 
Päivämäärä:   21.9.26 04:28:14

Santun fanit voisivat nyt vetää vähän henkeä ja miettiä. Jos porukassa on yksi muita kokeneempi ja tyyppi jota nuoremmat ihailevat ei hänelle mennä snaomaan ettei saa tehdä noin.
Jos uskotaan joukkosyyllisyyteen alkaa tässä maassa olla vankiloissa vielä ahtaampaa kuin nykyään kun kahden henkilön tappelusta jossa joku kuolee laitetaan linnaan koko 20 hengen porukka joka sattui olemaan paikalla.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: Älytön 
Päivämäärä:   21.9.26 05:58:50

Nyt on myöhäistä enää puristella kun on jo housuissa. Harakanpojalle tullu paniikki ja koittaa hakea jotain säälipisteitä, aivan liian myöhään.
Ei oo oikein ajokkeja niin pakko koittaa vielä jotain. Niin ylimielinen napero kuin vain voi olla ja ikää jo 21v ja tietää kaikesta kaiken.

  Re: It's Tuukka time vuorostaan HU:ssa

Lähettäjä: e 
Päivämäärä:   21.9.26 06:02:25

onko Annan ja Hannun hyvä hevonen herättänyt kateutta porukassa kun heidät sotkettu tähän.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.