Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Tuukan ratkaisu

LähettäjäArktinenKurjuus 
Päivämäärä:   20.9.26 12:44:06

Kumpi lopulta on parempi? Santun ratkaisu oli tunnustaa ja ottaa rangaistus vastaan. Oli se sitten liian lyhyt tai pitkä, niin se on joka tapauksessa aikanaan ohi ja kärsitty. Se laittaa jutulle jonkinlaisen päätepisteen, vaikka kirjoittelussa ja puheissa vielä nouseekin aika ajoin esille.

Tuukka sen sijaan päätti luistella vastuusta, joka saattaa maksaa pitkässä juoksussa enemmän. Ajotehtäviin se vaikuttaa, ja lusuhousun maine säilyy pitkään. Minusta hänenkin olisi kannattanut tunnustaa ja kärsiä Hippoksen rankaisu pois.

Mietin aluksi, että Hippoksen olisi pitänyt selvittää ja käsitellä tämä asia nopeammin ja avoimemmin. Se olisi hillinnyt huhujen paisumista. Mutta nyt olen sellaisissa ajatuksissa, että viikkojen löysässä hirressä roikkuminen oli tarpeen. Saivat hekin, jotka väistivät vastuunsa, ikeen kannettavakseen.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   20.9.26 12:49:08

Samaa mieltä ap:n kanssa.

Ja myös Ilona Rekilä, Lepistö ja Lintula saisivat ottaa vastuuta.

En hetkeäkään usko, että vain Raitala ja Miettunen ovat soitelleet.
Ainakin Lepistö ja Varis ovat myös ihan itse soitelleet.

Raitala teki itsestään marttyyrin tunnustamalla, eikä Miettusen rangaistus ole yhtään mitään. Eihän hän ole ajanut kilpaakaan kuin viimeksi yhden startin vuosi sitten alkutalvesta.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: U 
Päivämäärä:   20.9.26 13:10:52

Santtu tiesi tasan tarkkaan että saa sympatiat puolelleen kun tunnustaa ja kirjoittaa tuon kirjeen. Ja toimiihan. Nyt kaikki tsemppaa ja itkee kun on muka niin ressukka. Myönnän että itsellänikin nousi tunteet pintaan kun luin sen. Sai huomiota. Todellisuudessa taisi vaan kääntää huomion muualle. Kohta oikea skandaali tulee ilmi. Kun on kiellossa niin kukaan ei yhdistetä siihen. Kun on toisen kohun kohteena niin ei yhdistetä toiseen kohuun. Kaikki liittyy toiseensa.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: eepee 
Päivämäärä:   20.9.26 13:17:22

Miettusella on kyllä oma valmennettava ja toimii myös hevosen hoitajana. Kyseessä ei ole ajokielto, vaan kilpailukielto, jos * tähti ymmärtää niitten eron. Huvittavaa muutenkin tämä asiasta huutelu. Ensin huudettiin, että pitää tunnustaa ja nyt onkin sitten marttyyri kun meni tunnustamaan.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   20.9.26 13:20:04

Miettusellahan on kilpailukielto eli ei saa kilpailuttaa tätä yllättävän hyvin tänä vuonna ravannutta hevostaan.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Läpinäkyvä 
Päivämäärä:   20.9.26 13:22:55

Suunniteltu taktiikka. Muka näppäriä olevinaan. Se ylimielisyys, kun pidetään kaikkia muita tyhminä.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: eepee 
Päivämäärä:   20.9.26 13:30:51

Läpinäkyvä nyt on joka tapauksessa tyhmä.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Lakeri 
Päivämäärä:   20.9.26 13:44:25

Näinhän siinä tulee käymään, että Santun osalta juttu on unohdettu kun kilpailukielto alkaa tai kärsitty. Tuukka, Hanna ja muut tulevat tästä kuulemaan vielä pitkään.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Katajainen kansa 
Päivämäärä:   20.9.26 13:50:55

Ja se joka taisi soittaa eniten ja oli koko idean isä pääsee kaikista vähimmällä. Hän kun vaan pelaa. Odotan kuinka kauan tuo Tanno on Ojanperän tallissa ennenkun saa lähteä.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Erkki 
Päivämäärä:   20.9.26 13:52:55

En ole nähnyt tän miettusen tytön tunnustusta missään, vaikka siitä toitotetaan.
Toki ohan turhake niin samapa tuo!

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: ???? 
Päivämäärä:   20.9.26 13:56:16

Erkki, sinullekko se tunnustus pitää lähettää, eikö riitä että Hippos on tunnustuksen saanut?

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Tarkkailija 
Päivämäärä:   20.9.26 14:09:34

Toivottavasti ymmärrätte olla ilmoottamatta vastuuta kiärtävilä paskaskahosuulle hevoosia ajohon , rankkoja vastuhun pakoolijoota

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   20.9.26 14:39:07

Santun oli pakko myöntää lopulta kun hänen puhelimellaa soiteltu ja se saatiin selville. Yritti nyt tuolla kirjeellä hakea myötätuntoa.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.9.26 16:35:30

Toivottavasti ravivalmentajat lakkaa ilmoittamasta näille hevosia

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: @ 
Päivämäärä:   20.9.26 16:35:44

Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Santtu on pyytänyt asianomaisilta henkilökohtaisesti sekä julkisesti anteeksi.
Saanut kilpailukiellon jolloin ei voi ajaa kriteriumissa, kaustisten finaalikieroksella, Turun kasvattajakruunun alkuerissä sekä pohjoismaitten mestaruudesta, sekä Kymeenlaakso ajossa, eli isoja kilpailuja jää pois ja tuntuu varmaan myös kukkarossa.
En ole fanitanut enenen enkä nyt ketään näistä henkilöistä, mutta nostan hattua että jollakin on sen verran selkärankaa ja tulee ja pyytää anteeksi.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   20.9.26 16:55:34

Santun " anteeksi suo nämä oikkuni mun anteeksi anteeksi suo...

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: v 
Päivämäärä:   20.9.26 17:28:58

Jos joku ei ole soittanut niin miksi pitäisi tunnustaa jotain. Ovat kertoneet olleensa paikalla. Raitala soittanut ja jäänyt kiinni siksi rangaistus. Jos olet paikalla kun joku muu tekee rikoksen mutta et osallistu siihen oletko syyllinen?
Raitalan kaverit nyt taas yrittävät siirtää vastuuta muitten niskoille. Kyllä aikuisen "meihen" pitää vain kestää töppäilyjensä seuraukset ihan itse.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.9.26 18:10:05

Tuukan ratkaisu johti siihen ettei tarvitse Ojanperän hevosia enään ajella.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: mitähän miettii 
Päivämäärä:   20.9.26 18:20:41

Tuukan ei tarvitse ajella, mutta santtu jatkaa kultapoikana? Onko tässä enää mitään järkeä tunnisti tuukka tai ei.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Pesonen 
Päivämäärä:   20.9.26 18:20:51

Mä en kyllä tajua tätä että lähdette arvailujenne perusteella levittämään jotakin mukafaktaa asioista. Ettehän te tiedä mitä on tapahtunut ja mitä puhelut sisältävät.

Lopettakaa paskanjauhaminen.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Katajainen kansa 
Päivämäärä:   20.9.26 18:52:34

V mt kirjoituksen mukaan siellä on puheluita, jota kukaan ei ole soittanut, että siitä jokainen voi miettiä, että mikä homma?

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.9.26 19:49:13

Mitkähän lie santun ja tuukan välit tällä hetkellä….

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   20.9.26 19:51:43

Eiköhön se Raitala ole nekin soittanut. Ei vain raukka uskalla tunnustaa.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: kirosana 
Päivämäärä:   20.9.26 20:06:36

V. Olet kyllä nyt kova jätkä, kun nimettömänä huutelelet. Olet nyt päässyt hyvään ryhmään, kun uskallat noin sanoa. Kaikki täällä ihailee sua!! Odotan kovasti mitä nokkelaa seuraavaksi keksit.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Renesanssi 
Päivämäärä:   20.9.26 20:54:52

Eikös nämä kaikki ole toimittanut/ tunnustanut selvityksessään mutta yleisesti ei ole kukaan tunnustanut mitä tehneet. Raitalakin vaan vuodatteli kuinka paha olo on ja ei pysty kattoon ketään silmiin. Mut mitä on tehnyt jäi sanomati.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: kirosana 
Päivämäärä:   20.9.26 20:58:40

Pitäisi uhrien kertoa, mitä tuli sanottua ja mihin soitettua. Silloin selviäisi kuinka vakavasta asiasta kyse?

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Pistepiste Pirkko 
Päivämäärä:   20.9.26 23:16:19

Raitala sankari,ei minun mielestä.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: svea 
Päivämäärä:   20.9.26 23:21:54

Parasta tässä kuitenkin kun saivat "säde"kehänsä sottkettua ylimielisyyttään, maine kiirinyt Ruotsiin (Travronden), brändi kerran sotkettu = aina sotkettu, ei siihen auta mikään aika. Se on mennyttä. Toivotaan että paisuu vain tämä ja tulee sitten niitä doping selvityksiä vielä. Kaikki vaan julki niin aina parempi. La dolce vita nel culo.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   20.9.26 23:23:53

Faktana: Raitala on soittanut yhden puhelun joka kerrottiin studiossa lauantaina. Toinen kilpailukiellon saanut on soittanut kolme puhelua, loput ovat auki eikä kukaan ole tunnustanut niitä.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: mitähän miettii 
Päivämäärä:   20.9.26 23:27:29

Se tässä kiinnostais että mitä se Santtu on tunnustanu? Kirjeessä ei ainakaan mitään tekoa ollut minkä olis tunnustanu.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   20.9.26 23:39:53

Se on Hippokselle annetussa selvityksessä jonka perusteella määrättiin kilpailukielto.

Kysy sieltä.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: ............... 
Päivämäärä:   20.9.26 23:46:20

Tänään kun täällä näitä juttuja luki niin luulen että aukeni mitä pyysi anteeksi. Ei ihme että unettomia öitä ollut.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: mitähän miettii 
Päivämäärä:   21.9.26 00:07:14

Tuukka kertoi ettei ole soittanut, mutta silti on kohdannut raviväen vihan raadollisena. Tietenkin on tehnyt väärin jo olemalla paikalla, mutta onkohan syytetty jo liikaakin idean isään ja soittajiin nähden. Mutta kuka se isä oli?

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: ZiZi 
Päivämäärä:   21.9.26 00:12:22

Eipä aja yhtäkään Pihtiputaan hevosta ensi lauantaina. Eli Antti ainakin rankaisee myös Tuukkaa :D

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: ..... 
Päivämäärä:   21.9.26 00:18:34

Kukas esitti Elina Leinosta
Ei SR Ei TV Ei TS Ei VL

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Ja näin 
Päivämäärä:   21.9.26 00:31:32

Siellä on useita puheluita joita kukaan ei tunnustanut.. kuka uskoo että oikeasti, että olisi vain Santun ja Elinan idea ja puhelut. Etenkin kun kiusanteon motiivi oli enemmän ihan muilla..

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.9.26 00:33:19

Kyllä niitä puheluita on huomattavasti enemmän mitä vielä on annettu julkisuuteen.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.9.26 00:33:48

Niin, Tuukkakin sanoo että Santtu soitti vain yhden lyhyen puhelun. Jos on useampia puheluita kerran soitettu, niin ketkäs muut sitten soitteli jos Santtu yhden ja tyttöystävä muutaman?

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 00:34:01

Ja näin, niinpä.

Mistä tuukka on alunperinkin osattu vetää mukaan jos ei olisi puhelusta tunnistettu?

Puheluita oli useita ja monena päivänä.

Ojanperä ainakin tietää totuuden. Liekö TV itse parin viikon takaisissa kuningatarbileissä möläyttänyt.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Ja näin 
Päivämäärä:   21.9.26 00:35:07

Kolmena eri päivänä runsaasti puheluita.. jos varikkoalueen tietäjiin uskomista.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: helmi 
Päivämäärä:   21.9.26 00:35:53

Lopettakaa jo apinat. Tiiratkaa peiliin.
Näkyykö sieltä puhdas pulmunen joka kokee oikeudekseen tuomita
ja törkeästi panetella näitä "pahantekijöitä"?
Tämä kaikki nimimerkillä ×100.
Olette saaneet tuomion, anteeksipyynnöt, ja katselleet nuorten
lahjakkaiden ihmisten kärsiviä kasvoja. Vaikka ette ole kuin sivustakatsojia.
Riittääkö? Hävetkää apinat!

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Kille 
Päivämäärä:   21.9.26 00:39:23

Kiusaajien olosta ja ikävästä tilanteesta olet huolissasi @helmi. Miten sitten näiden uhrien osalta? Saivat mitä ansaitsivat? Vai?

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: kirosana 
Päivämäärä:   21.9.26 00:39:55

Hirveetä että täällä maassa makaavaa kaikki haluaa vielä potkia!! Raakaa porukkaa ,vaikka olisi tehty kuinka pahasti. Hitleri olis ylpee!!

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Urkki 
Päivämäärä:   21.9.26 00:40:01

Jaahas

Oliskos keritty yhteensovittaa puheet. Nyt on tosi tarkat tiedot. Santtu soitti yhden puhelun. Tuukka tietää asian näin tarkkaan? Outoa? Olivatko huonekaverit?

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Jeps 
Päivämäärä:   21.9.26 00:41:14

Kohteita on useita, ei ole vain ketä mediat uutisoinut. Paljastuu lisää, odottakaa vaan. Kuultu yhdeltä joka ollut itse hullujen kohteena, että ei todellakaan jää muutamaan, ( useita kohteita ympäri ämpäri).

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 00:42:13

Kun ihmisellä itsellään on paha olla ja elämä perseellään, niin sitten etsitään kyllä joku kivitettäväksi, että saataisiin sillekkin paha olo.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: kirosana 
Päivämäärä:   21.9.26 00:46:55

Jeps, olet siis kuullut yhdeltä joka on ollut hullujen kohteena?? Mikset kerro meille, niin saataisiin oikein sisäpiirin tietoa. Älä ole Tuukka ja salaa asioita. paljasta kaveri, niin saadaan oikeaa tietoa??

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   21.9.26 00:56:42

porissa eräs entinen salamakypärä oli saanut soiton.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: xXx 
Päivämäärä:   21.9.26 00:58:50

Pää pystyyn Tuukka. Et voi aikuisten ihmisten hölmöilyjä ottaa kantaaksesi. Yhdeltä ainakin on mummun elämän ohjeet unohtuneet. Yksi on paniikissa siirtänyt hevosensa muiden nimiin. Yksi asiaan liittymätön kirjoittelee aktiivisesti.

Naurettava juttu sisänsä, popparit esiin uudestaan.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: kirosana 
Päivämäärä:   21.9.26 01:01:29

Jeps, nyt salaat tietoa mitä tapahtui. Syyllistyt samaan kuin epäillyt???

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Theseus 
Päivämäärä:   21.9.26 01:08:00

Kirosana sekoittaa tähän jo hitlerin

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Jeps 
Päivämäärä:   21.9.26 01:10:01

Kirosana, kertoo itse tulevalla viikolla lisää.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Theseus 
Päivämäärä:   21.9.26 01:10:25

Eli arnalle soitettu?

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: xXx 
Päivämäärä:   21.9.26 01:10:52

Se tässä kiinnostais että mitä se Santtu on tunnustanu? Kirjeessä ei ainakaan mitään tekoa ollut minkä olis tunnustanu.

niin ja missä miettusen tyttö on julkisesti pyytänyt anteeksi?

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Theseus 
Päivämäärä:   21.9.26 01:12:09

Varmaan tein väärin plää plää nyyh nyyh hävettää

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: kirosana 
Päivämäärä:   21.9.26 01:15:53

Kyllä. Tulee mieleen samanlaiset otteet kuin Saksassa missä hakattiin ja tapettiin ihmisiä jotka ei olleet sitä ansainneet. Täytyy sanoa että olette kuin natsit. Mikään rangaistus ei riitä. Kyllä ihminen on syntynyt pahaksi!! Hävetkää!!

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: kirosana 
Päivämäärä:   21.9.26 01:19:35

Arnako on tämän jepsin kaveri. Kirjoittaa varmaan huomenna mitä tietää. Odotellaan.

  Re: Tuukan ratkaisu

Lähettäjä: Ei taukki tiedä 
Päivämäärä:   21.9.26 01:36:32

Kirosana mistä laitoksesta kirjoittelet? Ei kai täällä nyt porukka uuniin sentään olla laittamassa

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.