Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: Raketti 
Päivämäärä:   19.9.26 17:59:24

Ei monesta ihmisestä/hevosesta kirjoiteta niin paljon pahaa kuin Santusta, Jutasta ja Evartista. Tätähän on jatkunut jo kauan, varsinkin Evartin ja Jutan osalta. Ei voi kun kauhistella, miten paljon Pihtiputaan porukka on joutunut kestämään jatkuvaa solvaamista ja henkilökohtaisuuksiin menevää julkista haukkumista. Monen pää ois jo poksahtanut tuon paskamyllyn alla. Nyt samat lynkkaajat on Santun kimpussa. Mikä ihmisiä vaivaa, kun ei muuta tekemistä ole kuin vouhkata ja mesota nimettömänä täällä paska palstalla. Ollaan niin täydellistä ihmistä itse olevinaan, että on oikeutus haukkua toisia milloin mistäkin. Toivottavasti Santtu pystyy keskittymään työhönsä tämän kaiken keskellä. On ylivoimaisesti Suomen paras kuski. Ymmärtää hevosta, ei koskaan vaadi liikaa ja hevosen lukutaito ylivertaista. On kiltti kätinen ja hevonen kiittää. Jutta ja Antti myös parhaita hevosen laittajia Suomessa. Evartti paras Suomessa. Siinäpä jo kolme syytä kateuteen ja panetteluun. Kuinka monta kertaa he olisivat voineet tehdä rikosilmoituksia julkisista herjaajista? Siinäpä paskanjauhajille miettimistä.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: Raketille 
Päivämäärä:   19.9.26 18:05:45

Jutta tekee nyt ihan itse samaa , kiusaa lapsia . Lintula hoitanut heidän hevosia ranskaa myöten ? Hohhoijaa , ....

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: .× 
Päivämäärä:   19.9.26 18:08:04

Täysin samaa mieltä Raketin kanssa.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: Se vain on niin 
Päivämäärä:   19.9.26 18:08:05

Tämä sakki ansaitsee kaiken kritiikin omalla toiminnallaan, joten aloittaja voi laittaa tutin suuhunsa.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: Mrs X 
Päivämäärä:   19.9.26 18:10:05

Samaa mieltä Raketin kanssa, etenkin Santusta

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: u 
Päivämäärä:   19.9.26 18:10:23

Näyttää käyvän niin että kiusaajasta tulikin uhri. ja häntä täällä nyt sympatisoidaan. ja kehutaan pää märkänä ja kyyneleet silmissä.
En ole nähnyt kenenkään sympatisoivan näitä uhreja.
Raitala on hyvä kuski ja saa aina parhaat hevoset ajettavaksi. Mutta ylivertainen hän ei ole. kukaan ei ole.
Se mitä hän teki on väärin ja rangaistavaa. ei kehuttavaa. Ja pieni pölly tekee hyvää. ja mielestäni ihan ansaittua. Palauttaa maan pinnalle.
Anteeksi voi antaa tottakai. Mutta unohtaa ei tarvitse.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: just 
Päivämäärä:   19.9.26 18:10:41

"Lähettäjä: Se vain on niin
Päivämäärä: 19.9.26 18:08:05

Tämä sakki ansaitsee kaiken kritiikin omalla toiminnallaan, joten aloittaja voi laittaa tutin suuhunsa."

tyypillinen vastaus hötönetin ääliöltä joka ei kykene edes perustelemaan kantaansa.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: helmi 
Päivämäärä:   19.9.26 18:14:20

Komppaan aloittajaa.
Koskahan tästä paskan suoltamisesta joutuu vastuuseen?
Se päivä kyllä koittaa.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   19.9.26 18:17:01

Aloittajalle kysymys.. Jos tilanne olisi toisinpäin. Eli Hannu olisi soitellut Santun nimissä pilapuheluista. Olisiko tilanne sama?

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: niin? 
Päivämäärä:   19.9.26 18:18:15

Mitä tarkoitat 'tilanteella' ?

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   19.9.26 18:20:03

Niin puolustaisitko Hannua samalla tavalla?

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: Madness 
Päivämäärä:   19.9.26 18:22:15

Vakiovastaus vajakeilta. Ovat ansainneet käytöksellään. Siis menestymisellään vajakkien kateuden.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   19.9.26 18:22:17

Kun ne tietää mitä ihmiset on heistä mieltä niin paljon täytyy olla päässä vikaa jos vielä tätä palstaa lukee.
Jutta tosin kyllä lukee näitä

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: niin? 
Päivämäärä:   19.9.26 18:24:15

Vai onko niin päin että niillä on päässä vikaa jotka tänne palstalle kirjoittavat?

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: Raketti 
Päivämäärä:   19.9.26 18:45:15

V:lle vastaus:
Kyllä.
Nostetaas seuraava asia myös esiin, eli
Hannunkin puhetapaa moitittu täällä, aivan idioottimaista toimintaa sekin.
Yli 20 vuotta sitten ei tämä palsta tämmöinen ollut. Oli paljon asiallisia tyyppejä ja asiallisia kirjoituksia.
1970 luvulta asti raviurheilussa mukana olleena voi todeta, että hevoset edelleen uljaita ja nopeita. Ihmisten mielenterveysongelmat sen sijaan lisääntynyt ja ilkeys kasvanut. Suoraan verrannollista tähän vaikeaan maailman aikaan ja sen ymmärtää.
Jos ihmiset olisi kiltimpiä toisilleen ja empatiakykyisempiä, ei apinalauma mölyäisi täälläkään niin kovasti.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: U 
Päivämäärä:   19.9.26 19:00:01

Raketti.
En nyt ihan vakuuttunut vastauksesta. Näyttää nyt siltä että kiusaaja saa enemmän sympatiaa kuin uhrit. Teoilla aina seuraukset. Tämmönen pilapuheluiden soittaminen ei ole yhtään sen parempaa toimintaa kuin netissä kirjoittaminen. Mikään ei oikeuta siihen. Toki rajansa kaikella kirjoittamisella.
Tulee vähän tunne onko tämä tarkoituksella haettua sympatiaa.. mene ja tiedä.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: Hjoo 
Päivämäärä:   19.9.26 19:02:50

Sellainen jeesus aloitti pätö ketjun.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: pikkasen eroa 
Päivämäärä:   19.9.26 19:03:22

kyllä hötönetissä kirjoittelu, maalittaminen ja vainoaminen on paljon syvemmällä kuin mitkään harmittomat parit pilapuhelut.

Mutta se että joku menee tekemään tällaista, nostattaa ilmeisesti hötönettiläisten itsetuntoa kun maalittaminen ja vainoaminen vielä kiihtyy tällaisesta.

  Re: Inhimillisyyttä välillä

Lähettäjä: Ymmärrettävää 
Päivämäärä:   19.9.26 19:06:51

Raviurheilun Mrs XXXL:llä pikkarit kastuu kun jännämies Santtu syyllistyy identiteettivarkauteen.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.