|
Lähettäjä: Butte
Päivämäärä: 18.9.26 18:04:04
En ymmärrä kirjeen sisältöä, ei sano soittaneensa, ei sano esintyneenä toisena henkilönä, mutta pyytää silti anteeksi? Mistä ja keneltä? Siitäkö, että Italiassa ei vetänyt pulkkaa vaan jotain muuta!!
Mutta kaikkein oudoin oli varoituksen saaneiden tilanne.
"Selvitysten perusteella he ovat olleet mukana toiminnassa, mutta kieltävät esiintyneensä puheluissa toisena henkilönä eikä toisena henkilönä esiintymisestä ole muuta näyttöä. Varoituksen saaneet eivät kuitenkaan ole puuttuneet epäasialliseen toimintaan". WHF?
Velvollisuus puuttua toisten epäasialliseen toimintaan ei tarkoita henkilökohtaista vastuuta siitä tilanteessa, jossa toiminta on tapahtunut vapaa-ajalla ulkomailla jossa jotkut seurueessa olevat ovat perseilleet.
Aikuisten oikeesti, valoja päälle siellä Hippolassa ja keskittykää siihen mihin teidän olisi pitänyt jo aikoja sitten toimia, @!#$ tunarit!
Järjestö on mätä!!
|