|
Lähettäjä: Hmm
Päivämäärä: 2.9.26 20:54:01
Aloittaja nyt hieman kärjisti juttua
-" Osalle sattui hevonen, jota on ajanut aikaisemmin, osalle taas ei. Se on täysin mahdollista, kun lähdössä on kahdeksan hevosta ja kahdeksan ohjastajaa”, Korhonen aloittaa, jonka jälkeen hän jatkaa viittaamalla Fire-Tallin omistamiin hevosiin.
”Tällaisia samanlaisia huhuja kantautui minullekin, etteivät jotkut suostuisi ajamaan (Fire-Tallin hevosia). Sain yhden yhteydenoton sellaisesta. Vastasin, että toivotaan parasta arvonnassa, ettei niin käy. Kurja on tilanne, jos on tällainen kilpailu, jossa ohjastajat arvotaan hevosille ja tämä on etukäteen tiedossa. Sitten on uhka, että boikotoitaisiin jonkun, ehkä tässä tapauksessa omistajan, hevosia. Jos joku olisi kieltäytynyt ajamasta hänelle arvottua hevosta, olisi se pitänyt jättää lähdöstä pois, koska kilpailuun oli hyväksytty määrätyt ohjastajat. Jos saman omistajan hevosia on lähdössä useampia, olisi toinen vaihtoehto ollut peruuttaa koko sarja. Silloin kaikilla sen lähdön hevosilla olisi jäänyt kilpailumahdollisuus hyödyntämättä.”
Eli yksi, ei suurin osa. Älkää Pliis muunnelko asioita.
|