|
Lähettäjä: Omistaja
Päivämäärä: 31.8.26 12:51:01
Kirjoitin eläinlääkärien moraalista ja valmentajien vallasta verrattuna vastuuseen, kannanoton jo viisi vuotta sitten. Ei kestänyt kuin muutama tunti, kun kirjoitus poistettiin.Hevosen omistajana yli 20 vuotta, olen seurannut toimintaa ja puuttunut epäkohtiin. Ja vaalinut jokaisen hevoseni kohdalla eläimen hyvinvointia ja käynyt melko usein tallilla katsomassa hevosen oloja.Tämä on tulkittu paskamaisuudeksi ja ilkeilyksi. Kun olen kyseenalaistanut erinäisiä seikkoja, on valehdeltu ihan sumeilematta. Selityksiä olen kuunnellut laidasta laitaan.
Nyt kannattaa kaikkien eri palvelua tarjoavien, katsoa peiliin ja miettiä millainen palvelun tuottaja peilistä katsoo.
Erikoisin asia mielestäni on ollut, että hyvin usein valmentaja määrittää hevosen ongelman klinikalla ja eläinlääkäri hoitaa sen mukaisesti. Ymmärrän toki sen, että valmentaja kokemuksella voi kommentoida epäilyksensä vaivasta, mutta silti moraalisesti lääkärin tulisi vaiva tutkia ja sen jälkeen aloittaa suunnitelma hoidosta.
Olen myös törmännyt siihen, että varmuuden vuoksi on piikitelty niveliä yms. Mielestäni toiminta tuntui melko pitkälti rahastukselta. Kovin sanoin täytyi kerrankin asia vaatia klinikalla, kun halusin tietyn palvelun hevoselle… Muuten olisi käyty läpi koko eläin, joka tässä tilanteessa olisi ollut täysin tarpeeton. Sekä vielä muistutus teille palveluntarjoajille, asiakaspalvelu on yksi tärkeimmistä osatekijöistä, jota maksava asiakas haluasi. Palvelu voi olla hyvä, vaikka olisikin joskus kiire.
Sekä omistajat, käykää katsomassa hevosiamme talleilla, niin saatte jonkinlaisen käsityksen , kuinka hevostanne hoidetaan.
|