Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: 7 
Päivämäärä:   1.10.25 13:50:05

Suomen Hippoksen hallituksen ylimääräisessä kokouksessa käsiteltiin Hannu Korven saamaa tuomiota Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Hallitus päätti Korven väliaikaisesta kilpailukiellosta.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 30.9.2025 Hannu Korven vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon sekä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta. Pakottaminen seksuaaliseen tekoon on tapahtunut vuonna 2022. Oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen on tapahtunut 18.1.2025.

Hippoksen hallitus päätti, että Hannu Korpi määrätään välittömästi väliaikaisen kilpailukieltoon asian käsittelyn ajaksi raviurheilun maineen vahingoittamisesta. Alustavan selvityksen mukaan tapauksessa täyttyy lisenssihaltijan kilpailukiellon edellytykset lisenssimääräysten perusteella. Tapauksessa on rikottu myös raviurheilun ja hevoskasvatuksen vastuullisuusohjelmaa, jonka mukaan yhteisö on yhdenvertainen ja häirinnästä vapaa.

Kilpailukiellon lopullinen pituus päätetään Hippoksen hallituksen toimesta lokakuun aikana.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Hosutaan 
Päivämäärä:   1.10.25 13:53:30

Taas Hippos hosuu, saa vapauttavan tuomion hovista ja Hippos korvaa menetyt ansiotulot ja saa Hannu vielä pikkuisen lisää ammatinharjoittamisen rajoittamisesta.

Näin käy kun hosutaan.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: tässä ja nyt 
Päivämäärä:   1.10.25 14:00:37

Hosutaan, miten niin TAAS hosutaan? Mielestäni ollaan viivytelty.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Hosutaan 
Päivämäärä:   1.10.25 14:02:07

Ei rangaistusta voida antaa ennen tuomiota? Siis lainvoimaista tuomiota?

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Hermann 
Päivämäärä:   1.10.25 14:09:17

Törkeää evätä ammattilaiselta mahdollisuus ammatinharjoittamiseen.
V..itun woke-hippos.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: (i) 
Päivämäärä:   1.10.25 14:14:15

Teveisiä E. P Mäkiseltä. En minä muutakuin söhäsin.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Me 
Päivämäärä:   1.10.25 14:14:48

Kuules Hermanni vedä värkki päähäsi ja karvat korvillesi.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   1.10.25 14:17:27

Toivottavasti on elinikänen kielto ja bulvaanit kans kieltoon

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Hermann 
Päivämäärä:   1.10.25 14:25:27

Kuules Me, siitähän saisin varmaan kilpailukiellon.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   1.10.25 14:26:28

Risto kehiin!

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Ratamestari 
Päivämäärä:   1.10.25 14:26:47

Tosi törkeää Loistavaa HippoS 👍👍👍

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Joooo 
Päivämäärä:   1.10.25 14:29:15

Pois lajin parista.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Happi Toikka 
Päivämäärä:   1.10.25 14:30:17

HAHHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAAA!!!!
Tästä minä nautin!

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   1.10.25 14:31:27

Ei voi saada vapauttavaa hovissa, on myöntänyt ahdistelun.

"Korpi katsoi kyseessä olevan korkeintaan seksuaalinen ahdistelu, josta syyteoikeus olisi vanhentunut."

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: haahka 
Päivämäärä:   1.10.25 14:34:04

Hosutaan,tuolla lukee Tapauksessa on rikottu myös raviurheilun ja hevoskasvatuksen vastuullisuusohjelmaa, jonka mukaan yhteisö on yhdenvertainen ja häirinnästä vapaa.
Lisenssi ja muut säännöt sanoo noin,ei tarvita mitää erillistä tuomiota.
Ja piste

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Hyvä!!!! 
Päivämäärä:   1.10.25 14:37:25

Hiphurraaa!

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Kirsi 
Päivämäärä:   1.10.25 14:38:50

Haahka on oikeessa. Näin se menee ja hyvä niin

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: NohNoh 
Päivämäärä:   1.10.25 14:40:11

Woke-kansa nauttii ja hihkuu.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Outoa 
Päivämäärä:   1.10.25 14:56:42

Miten ahdistelu jatkui puolen vuoden ajan? Miksi uhri palasi uudestaan ja uudestaan ahdisteltavaksi?

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Pelottavia tyyppej 
Päivämäärä:   1.10.25 14:59:06

Ihan pelottavia nämä puolustelijatkin. Mitä niidenkin mielessä iikkuu? Hui!

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Todella outoa 
Päivämäärä:   1.10.25 15:00:09

Oletko Outoa puollustuksen asianajaja?

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: MR Smith 
Päivämäärä:   1.10.25 15:02:07

Tiukka linja se olla pitää. Lajille vahingollista huomiota keränneet tulee välittömästi asettaa kilpailukieltoon. Kaikki raviratojen porteilla ratsioissa sakot saaneet ainakin 3 kk:n kilpailukieltoon, muualla sakotetut voisivat päästä kuukaudella. Raviurheilioiden kaikki väkivalta-, omaisuus- ja metsästysrikokset Hippokseen tuomiolle.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Entäs 
Päivämäärä:   1.10.25 15:06:22

Entäs jos uhri oli jotenkin toistaitoinen. Monet sellaiset luottavat ihmisiin. Hevostalleilla heitä käy hevosia harjailemassa.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: tässä ja nyt 
Päivämäärä:   1.10.25 15:08:21

Mr Smith, ota nyt järki käteen (tuskin sinulla sitä on) ja mieti mitä kirjoittelet.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: De Pryy 
Päivämäärä:   1.10.25 15:14:26

Sillälailla hannu

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: mjuavi 
Päivämäärä:   1.10.25 15:14:27

Niin onko tämä nyt sitten erilainen kielto kuin se edellinen kielto jossa vastuuvalmentajan nimi vaan vaihdettiin kiellon ajaksi mutta Korpi jatkoi silti itse tosiasiassa valmentamista.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: vai 
Päivämäärä:   1.10.25 15:17:12

Mätinessin lausuntoa vielä odotellaan.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: andfoai 
Päivämäärä:   1.10.25 15:24:25


Uhri ON syytön!

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.10.25 15:25:48

tää pelle on samaa sarjaa kuin pedofiilitkin

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: tirskis 
Päivämäärä:   1.10.25 15:26:07

edellisenkin kilpailukieltonsa aikana hääri raviradoilla minkä ehti

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: just 
Päivämäärä:   1.10.25 15:26:20

Paljonko Hippos lätkäisi kieltoa tuossa "Hedmanin hepot"-ketjussa mianitussa Kainuun tapauksessa? Onko Hippos edes käsitellyt tapausta mitenkään? Lukekaa nyt mitä kaikkea tapaukseen liittyi, on paljon törkeämpää kuin Hannun tekoset.
mjuavi, miksi Hannu ei saisi kotonaan ajaa hevosia ihan miten lystää? Ei Hipposkaan sentään voi määrätä mitä Hannu saa kotonaan tehdä ja mitä taas ei saa.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: just 
Päivämäärä:   1.10.25 15:29:30

tirskis, mitä ja montako kertaa Hannu teki raviradoilla kieltonsa aikana sellaista mitä ei kiellon mukaan olisi saanut?

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Noppa 
Päivämäärä:   1.10.25 15:30:05

Kuulepa mjuavi, ei ne hevoset ole mtn tuomiota saanu.
Taidat olla aika v...itun tyhmä yksilö.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   1.10.25 15:31:22

Korpi on harvinaisen tyhmä ihminen.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: mjuavi 
Päivämäärä:   1.10.25 15:37:34

Ai missä mä niin olen väittänyt?

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Seuranta 
Päivämäärä:   1.10.25 15:38:23

mjuavin asiaan, Ruotsissa keskusjärjestö valvoo bulvaanitreenareitten kanssa toimimista, mites Suomessa? Paperilla vaan valmentaja vaihtuu, siis ei merkitystä...

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: mjuavi 
Päivämäärä:   1.10.25 15:40:15

Tarkoitan siis sitä että kilpailukiellosta huolimatta homma jatkuu. Ei jatka vastuuvalmentajana mutta voi silti "nimettömänä" jatkaa valmentamista eli on kilpailutoiminnassa kuitenkin osallisena. Ohjastaa ei sentään pysty. Niin ja tosiaan riekkuu raviradoilla minkä ehtii, sitäkään ei voi kieltää.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: just 
Päivämäärä:   1.10.25 15:54:24

Et taida mjuavi edes tietää mitä kilpailukielto tarkoittaa, mutta silti yrität esittää jotain tietävää ja ymmärtävää. Riekkuko tosiaan minkä ehti, voi sinua poloista.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Rukkanen 
Päivämäärä:   1.10.25 15:55:27

Nyt järki käteen, jos sitä täältä edes löytyy! Kuinka moni teistä miespuoleisista ei ole joskus läpsinut persiille, puristellut rinnoista jne jne? Tässähän ei ole tapahtunut luojan kiitos mitään väkisen raiskausta, vaan seksuaalissävytteisiä kosketuksia. Täällä vanhat äijät on hurraata huutamassa, kun Korpi kärsii, mä oon vakaasti sitä mieltä, että tässä on nainen antanut ymmärtää, muttei ymmärtänyt antaa. Korpi on todennköisesti ollut ihastunut, ja sitten jotain sattui, ja muikkeli päätti syyttää raiskauksesta. Itse olin nuorena naisena raksalla töissä, ja saisin jokaisen niistä sen aikaisista työkavereista sitten syytteeseen, kun milloin hinkattiin persettä tai oho vahingossa osui rintoihin kädet. Yritettiin väkisin suudella ym, joten teidänkin täällä hötönetissä vanhat äijät kannattaa miettiä mistä nyt oikeesti syytetään. Hannu Korpi on myös ihminen!

  Re: Palomiehelle kieltoa

LähettäjäRape 
Päivämäärä:   1.10.25 15:57:46

Ihan sama vaikka olis saanut sakkoa Hippoksen linjan pitää olla sama kaikille ja tässä tapauksessa elinikänen ku rikottu Hippoksen omia sääntöjä!

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: just 
Päivämäärä:   1.10.25 16:00:02

Mites Rape siinä Kainuun tapauksessa Hippoksen olisi pitänyt toimia?

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Raukkanen 
Päivämäärä:   1.10.25 16:02:22

Rukkanen, tajuatko mitä kirjoitit. Kuinka voit olla noin ala-arvoinen, kun et tiedä uhrista mitään. Kerro miksi sama äijä on taas käräjillä?

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Tyttö 
Päivämäärä:   1.10.25 16:04:18

Rukkanen, häpeä!

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.10.25 16:06:45

Palomies 2 vuodeksi kilpailukieltoon plus omistamansa hevoset samoin kieltoon.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Rukkanen 
Päivämäärä:   1.10.25 16:08:05

Raukkanen ja tyttö; tiedän paljonkin.....ei minulla ole hävettävää. Täällähän on vapaa sana.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: putin 
Päivämäärä:   1.10.25 16:09:45

tuomio ei ole lainvoimainen,eli hippoksen ei olisi pitänyt käsitellä asiaa vielä,ja se siitä!!!

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Tototintti 
Päivämäärä:   1.10.25 16:11:19

Taitaa olla kohta ilmiriita täällä! Me ei olla mitään tuomareita, muut antaa tuomiot ja varmaan aiheesta!

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: trump 
Päivämäärä:   1.10.25 16:16:10

Lähettäjä: putin
Päivämäärä: 1.10.25 16:09:45

tuomio ei ole lainvoimainen,eli hippoksen ei olisi pitänyt käsitellä asiaa vielä,ja se siitä!!!

-putin,lue lisenssi ja valmennussäännöt,ei tarvitse lainvoimaista tuomiota kun hippola voi asettaa kilpailu ja valmennuskieltoon

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Upziz 
Päivämäärä:   1.10.25 16:16:53

Hippos ei tarvi lainvoimaista tuomiota oikeudesta antaakseen oman tuomionsa. Mainehaitta yms. on jo tullut kaikista ukon sekoiluista.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   1.10.25 16:27:07

Oululainen Kaleva selventää että Hannu "ei ole niitä Korpia".

https://www.kaleva.fi/hevosurheilu-raviohjastaja-hannu-korvelle-ehdollin/11793330

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   1.10.25 16:32:04

Minä luulin vuosikaudet että ovat sukua keskenään. Nyt tiedän etteivät ole sukuluaisia.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: just 
Päivämäärä:   1.10.25 16:34:07

Kun kiimanne vähän rauhoittuu, niin lukekaa se Kainuun juttu ja kertokaa miten Hippoksen olisi siihen pitänyt suhtautua. Huomioikaa myös tekojen törkeysaste versus Hannun tekoset. Lajin parissa toimii myös murhasta tuomittuja, mutta murha ei taida Hippoksen asteikolla olla minkäänlainen mainehaitta?

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.10.25 16:42:34

Mut onhan tämä saanut julkisuutta? Mut on kohdekkin ollut aina julkisuuden kipeä.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Ihmetellä saa.. 
Päivämäärä:   1.10.25 16:52:46

Mitä tää nainen teki Korven asunnossa ? Vietiinkö sinne väkisin....

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Uhkailua 
Päivämäärä:   1.10.25 16:57:11

Mites se todistajan uhkailu? Onko se oikein?

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: varo 
Päivämäärä:   1.10.25 17:01:14

nyt meidän kaikkien pitää varoa kun tämä uhri hyörii ympärillämme, kuka meistä on seuraava

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: !! 
Päivämäärä:   1.10.25 17:02:26

Eikö se ole ihan normaalia että käydään välillä syömässä ja kahvilla jos tallissa ei tiloja ole. Kyseessähän on yksityisihmisen talli ja tilukset vaikka joitain vieraita on treenannut. Apukädet on aina kelvanneet ja liikutusapu. Oman ikäistä ainakaan pysyvää parisuhdetta ei ole muodostunut ja sitten on puristeltu apulaisia. Hannulan oli kovin närkästynyt, mihin tämä maailma menee, kun tällaista ei sallita.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: epätee 
Päivämäärä:   1.10.25 17:03:57

Miks se Kajaanin juttu täytyy tähän sotkea ? Siitä ei kai vielä ole tuomiota tullut eikä kai edes esitutkinta valmis ? Vai onko mennyt minulta ohi...

Hippoksen linja kai on että raviurheilun mainetta voi vahingoittaa vain jos tulee rikostuomio.

Oliskohan syytä päivittää säännöt sellaisiksi että toimintakiellon voisi laittaa tyypille joka kohtelee muita ihmisiä epäasiallisesti vaikkei siitä rikosjuttua nostettaisi. SUEKin lausunnon pohjalta vaikka. Pesäpallo on se toinen junttilaji jossa näitä tulee jatkuvasti ja pesisväkeähän joutuu banniin vaikkei rikosjuttua nostettaisikaan.

Sit vois poistaa lajin parista myös tuollaiset Rukkaset eli naiset joiden mielestä tällainen käytös on ihan ok. Nehän saa miesten asenteen kieroutumaan kun antavat touhuta ja jopa yllyttävät ahdistelemaan nuoria tyttöjä.

  Re: Palomiehelle kieltoa

Lähettäjä: Kokemus 
Päivämäärä:   1.10.25 17:05:42

Ihan turha on ulkopuolisten spekuloida asioiden kulusta, etenkin "miksi uhri on ollut paikalla"-tyyliin. Ennemminkin tyypin puolustelijat voisivat olla huolissaan syytetyn kognitiivisesta tilasta, vaikuttaa varhaisdementian oireilta.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.