Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Moilanen

Lähettäjävai 
Päivämäärä:   12.4.25 17:32:42

Onnea 8000 täynnä. Tässä oikea ohjastaja, ei turhia selittele.

  Re: Moilanen

Lähettäjä: tuomio????? 
Päivämäärä:   12.4.25 18:11:44

Onnea uuden tuhatluvun saavuttamisesta.
Lähdössä 9 nähtiin kuitenkin se Akun mustempi puoli. Tuli loppusuoralle toista rataa, mutta lähti kuitenkin nostamaan ulospäin hankaloittamaan/estämään takaa tulevien ohitusyrityksiä. Takaa ei kukaa päässytkään ohi ulkokautta, mutta Kyllille avautui kakkosrata, josta tuli ohi ja voittoon.
Sakot menivät varmaan kirjan mukaan, mutta onko tosiaan Antin väärä volttaus (ei uusintaa) ja Akun sääntöjenvastainen kaista-ajo loppusuoralla samanarvoisia rikkeitä, molemmille 72€? Akun kaistanvaihto vaikutti myös tulojärjestykseen, josta olisi pitänyt tulla myös ajokieltoa, mutta ilmeisesti Akun juhlapäivän kunnieksi Vermon tuomaristo hänet tästä armahti.
Kaiken huippu oli, kun hän haastattelussa vielä sanoi, ettei lähtenyt enää tukkimaan auennutta toista rataa, eli sekin kävi vielä mielessä. Jotkut kutsuvat rotaksi, enkä yhtään nimitystä ihmettele.

  Re: Moilanen

Lähettäjä: jyskä 
Päivämäärä:   12.4.25 18:21:51

Tuli loppusuoralle kolmatta rataa.

  Re: Moilanen

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.4.25 19:16:53

opettele säännöt

  Re: Moilanen

Lähettäjä: vaikuttavuus 
Päivämäärä:   12.4.25 19:19:31

Ei ollut rangaistus sääntöjen mukainen tuomio. Voittaja ratkesi AM virheeseen.

  Re: Moilanen

Lähettäjä: tuomio????? 
Päivämäärä:   12.4.25 19:54:41

Oli vika kurvissa jo kuolemassa, lähtikö kolmannelle ohittaan jotain edessä olevaa haamua?

  Re: Moilanen

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   12.4.25 20:57:24

Minkähänlaisen kiellon sais nykyään jos ajais vielä niinkuin suppasen jenkeillä, kyllä veteli olantakaa

  Re: Moilanen

Lähettäjä: Madness 
Päivämäärä:   12.4.25 21:05:19

Siinä sitä onkin sinulle miettimistä...

  Re: Moilanen

Lähettäjä: heh 
Päivämäärä:   12.4.25 21:10:48

Hevonen painaa jompaan kumpaan suuntaan.

-hevostallinetin asiantuntija:

Tahallaan kuski ajoi vinoon.

  Re: Moilanen

Lähettäjä: Rami 
Päivämäärä:   12.4.25 21:58:29

Ö:llä on yhtä pitkä muisti kuin Korven Pekalla, muistelee vielä neljänkymmenen vuoden takaisia lähtöjä,jos niistä vielä takautuvasti vaikka voisi antaa ajokieltoa

  Re: Moilanen

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   13.4.25 06:54:54

Hyvä muisti näyttää olevan muillakin ,mutta hyvä että on ajotavat muuttunut ja on tehnyt hyvät tilit monien hevosilla

  Re: Moilanen

Lähettäjä: @! 
Päivämäärä:   13.4.25 08:33:51

Ja näky vielä käskevänkin sakon edestä vaan eipä rangaistu siitäkään, kyllä on suosiossa aina eritoten Vermossa!?

  Re: Moilanen

Lähettäjä: ??? 
Päivämäärä:   13.4.25 08:47:53

Moilasta ei rangaista teki melkein mitä vaan. Luottaa siihen.
Fiksu mies kun siirtyi lainaohjastajaksi ja luopui tallin pidosta, kun sinä ei onnistunut, näin käsitin aikoinaan miksi lopetti

  Re: Moilanen

Lähettäjä: Madness 
Päivämäärä:   13.4.25 09:48:59

Rajallisilla asioiden ymmärtämisellä ei päästä oikeaan lopputulokseen..

  Re: Moilanen

Lähettäjä: Nalle Champion 
Päivämäärä:   13.4.25 14:06:24

Hienoa Madness, olet siis vihdoin tuon itsekin ymmärtänyt.
Meistä monen muunkin ymmärrys on rajallinen, mutta kerro nyt oma mielipiteesi olisiko Moilaselle kuulunut ajokieltoa.

  Re: Moilanen

Lähettäjä: tuppi k 
Päivämäärä:   13.4.25 16:48:28

Hankkikaa silmälasit. Hevonen kampesi loppukurvissa kolmannelle: ei rikettä. Jos olisi loppusuoralla kääntänyt takaisin toiselle, olisi ollut sakon paikka. Loppusuora alkaa kun kaarre loppuu! Nimi tulee tavallaan siitä. Suora!

  Re: Moilanen

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.4.25 17:06:08

"Tätä koodia käytetään myös, jos kaista-ajolla on tulojärjestykseen (tototulokseen) selkeästi osoitettava vaikutus. Tässä tapauksessa valjakko nousee tai laskeutuu viimeisessä kaarteessa tai loppusuoralla omalta radaltaan niin, että kaistanvaihto mahdollistaa etua saavan valjakon pääsyn totokolmikkoon."

VII-MEI-SES-SÄ KAAR-TEES-SA

tuli muuten oikeasti toista rataa pitkin maalisuoralle, vaikka sillä ei mitään merkitystä olekaan

  Re: Moilanen

Lähettäjä: Nalle Champion 
Päivämäärä:   13.4.25 17:31:44

Vermossa loppusuoran pituus on merkitty 200m ja ehkä myös tuppi k tarkkaan katsoessaan näkee tuon ison kakkosen radan sisäpuolella. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin radan SUORA osuus ei ala vielä siinäkohtaa, vaan vähän myöhemmin. Ympyrän kaaren ja suoran välissä on klotoidi ja tuo radan merkitty loppusuora alkaa klotoidin matkalla. Klotoidi on siirtymäkaari (latojan huom).
Silläkään ei tässä tapauksessa tosiaan ole merkitystä, sillä ulospäin tulo aukasi kilpailijalle väylän jolla oli satavarma vaikutus tulojärjestykseen. Tilanne oli Tommin ja Esan välillä aika tiukka, kun molemmat mielivät käyttämään Akun avaamaa kaistaa. Tätä ei tuomaristo kuitenkaan katsonut sillä Tommi julistettiin voittajaksi ja vasta senjälkeen mietittiin mikä sanktio Akulle voidaan antaa, ja vihkoonhan sekin meni.

  Re: Moilanen

Lähettäjä: tuppi k 
Päivämäärä:   14.4.25 12:21:46

Kyllä sen on kaikki huomannut jo aikoja sitten että se merkki on väärässä paikassa.

  Re: Moilanen

Lähettäjä: kielto! 
Päivämäärä:   14.4.25 13:44:05

Ei ole loppusuoran merkillä tässä mitään merkitystä, koskee säännöt myös loppukaarretta!
Kiellon paikka!

Suora lainaus sanasta sanan rangaistussäännöstä:

54020 Sääntöjen vastainen kaista-ajo, vakava rike
Ajokielto 14 vrk + karkea sakko

Karkeassa sääntöjen vastaisessa kaista-ajossa ohjastaja aiheuttaa toiselle valjakolle vakavaa häiriötä tai
antaa toiselle etua, mutta rikkeellä ei ole perusteita hylkäykseen tai sijoituksen siirtämiseen.

Tätä koodia käytetään myös, jos kaista-ajolla on tulojärjestykseen (tototulokseen) selkeästi osoitettava
vaikutus. Tässä tapauksessa valjakko nousee tai laskeutuu viimeisessä kaarteessa tai loppusuoralla omalta
radaltaan niin, että kaistanvaihto mahdollistaa etua saavan valjakon pääsyn totokolmikkoon.

  Re: Moilanen

Lähettäjä: Kyyj 
Päivämäärä:   14.4.25 13:51:01

Ei herroille pidä kertoa noin vaikeista asioista. Menevät sekaisin :)

  Re: Moilanen

Lähettäjä: Älä unta nää 
Päivämäärä:   14.4.25 14:16:09

Tällä palstallako lajin sääntöjä osattaisiin lukea ja vielä ymmärtää lukemansa?

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.