Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Late 
Päivämäärä:   7.3.25 10:39:35

Englannissa ainakin on saman tyylistä touhua.

Kilpahevostallilla työskentelevä nainen on tehnyt hätkähdyttäviä paljastuksia lajin kulisseista brittiläiselle The Sun -lehdelle.

25-vuotias nainen kertoo, että hevostalleilla harrastetaan valtavasti seksiä, ja että esimerkiksi hänellä on loputon virta miehiä valittavaksi.

Naisen mukaan rietastelu on väistämätöntä, koska tallien työntekijät ovat nuoria ja työnsä vuoksi äärimmäisen hyvässä kunnossa.

Vanhemman liiton talliväki kohtelee naisia kuitenkin asiattomasti. The Sunin haastatteleman henkilön mukaan valmentajat ovat usein yli 60-vuotiaita miehiä, jotka flirttailevat nuoremmille naisille röyhkeästi.

– En edes pysty laskemaan, montako kertaa minulle on sanottu, että perseeni näyttää hyvältä ratsastushousuissa, nainen kertoo.

Suomessa samaa meininkiä.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   7.3.25 10:47:52

Jos nainen töissä käyttäytyy niin että nuoret miehet kiinnostuvat niin miksi samassa paikassa olevat vanhat miehet eivät kiinnostuisi?
Kaikki nuoret saavat panna mutta kun kun vanhempi mies kehuu niin loukkaannutaan. Suomessa sama meininki ja ja sitten vaikka oikeuteen asti jos vanhempi mies erehtyy kysymään omaa vuoroaan?

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Lissu 
Päivämäärä:   7.3.25 10:53:44

m olet oikeassa,ja ihan asian ytimessä.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Jallu 
Päivämäärä:   7.3.25 12:21:59

Ja vielä niin että vanhemmat naiset oottaa vuoroaan vaan sitä ei tule.... Ja voi sitä katkeruuden määrää.......

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   7.3.25 12:28:40

Ja sitten, kun vanhempi nainen ottaa nuoren miehen se on upeaa ja voimaannuttavaa.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: tässä ja nyt 
Päivämäärä:   7.3.25 12:40:59

..., käyvät hakemassa niitä (nuorempia) etelän maista.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: huokaus 
Päivämäärä:   7.3.25 12:41:37

Miten se voi olla noin vaikea ymmärtää, että ne nuoret naiset harvoin ovat kiinnostuneita vanhoista papoista? Ne nuoret ja kauniit miehet ja naiset harrastavat keskenään.

Olitko itse nuorena miehenä kiinnostunut mummoista?

Papparaiset voisivat koittaa kehua niitä mummeleita. Että pysytään omissa sarjoissa eikä aleta keulia. Ja toisekseen joku perseen kehuminen ei kuulu sivistyneiden aikuisten ihmisten keskustelukulttuuriin.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Hevosmies 
Päivämäärä:   7.3.25 12:51:07

Täytyy myöntää, että nuorena tallipoikana hieman kypsemmät naiset antoi
paremmat kyydit ja olivat myös kiitollisempia.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: myös toisinpäin 
Päivämäärä:   7.3.25 16:00:20

Onhan noita esimerkkejä nuorista naisista, jotka ovat lähteneet reilusti vanhempien miesten perään ulkomaillekin ja sitten haluamansa saatuaan jättäneet ja palanneet Suomeen.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: öö 
Päivämäärä:   7.3.25 18:16:35

Lähettäjä: huokaus
Päivämäärä: 7.3.25 12:41:37

Miten se voi olla noin vaikea ymmärtää, että ne nuoret naiset harvoin ovat kiinnostuneita vanhoista papoista?"

Mietihän kuinka suuria ikäeroja ravi puolen pariskunnilla on? Hyvin nuo pärjäävät, hampaattomat, kalja mahaiset raviukot kelpaa nuorille tytsyille.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Minttu 
Päivämäärä:   8.3.25 08:09:04

Ennen mentiin myös bändien keikka autoille ja tehtiin kivaa. Oltiin 15-18v. Nykyään tulis syytteet artisteille,sama homma raveissa,ennen oli ihan normaalia,nykyään metoon kautta meitä naisia ei kukaan tohdi edes koskea tai katsoa. Tai tulee juttua jne.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Tallipehtoori 
Päivämäärä:   8.3.25 08:23:19

Kaikkia oon auttanu jokka on tullu apuja pyytään, eikä niit ihan vähää ookkaan.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   8.3.25 08:28:43

"
Lähettäjä: huokaus
Päivämäärä: 7.3.25 12:41:37

Miten se voi olla noin vaikea ymmärtää, että ne nuoret naiset harvoin ovat kiinnostuneita vanhoista papoista?"

Mutta ovat kiinnostuneita siitä mitä sillä "vanhalla papalla" on tarjota ja osa naisista vaihtaa sen mielellään siihen mistä se "vanha pappa" on kiinnostunut.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Nina 
Päivämäärä:   8.3.25 10:28:13

Kyllä on viimevuosituhannelle jäänyttä porukkaa taas kommentoimassa. Asiat muuttuu koittakaa elää sen kanssa tai pysykää siellä ehkä kuitenkin jopa kivikautisissa luolissanne...

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Kake 
Päivämäärä:   8.3.25 10:41:00

Nina on katkera,jäänyt ilman talleilla?

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Nina 
Päivämäärä:   8.3.25 12:09:34

Kake ei ole siitä kiinni, yrittäjiä riitti, näitä väkisinkin, siksi nämä kommentit että on ok yököttää.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: 80 luku 
Päivämäärä:   8.3.25 12:43:08

Oi niitä aikoja 80luku.... Silloin pantiin joka paikassa. Tallissa,hevosautossa, karsinassa,metsässä,puutarhassa.....ja aina paljaalla!

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: jorkasi 
Päivämäärä:   8.3.25 14:17:37

Paneminen on luonnollisempia asioita mitä ihmiset tekee keskenään, takaa suvun jatkumisen ja tekee tosi kutaa.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: 80 luku 
Päivämäärä:   8.3.25 16:10:28

Kivaa oli ainakin meillä 80 luvulla. Eikä puhetta et ois joku tehnyt ilmoituksen seksuaallisesta häirinnästä... naiset oli silloin naisia ja miehet miehiä.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: ......... 
Päivämäärä:   8.3.25 16:23:01

Aika monen lapsen ja nuoren psyyke on hajonnut suomalaisten paskamahaisten pedofiilien ahdistelusta talleilla.
Sitten on näitä lievästi kehitysvammaisia tyttöjä ja naisia, jotka eivät ymmärrä omaa tilaansa ja antavat kaikkien kukkakaalikullien painaa itseään, kun ei ole vanhempia tai muita normaalijärkisiä läheisiä opastamassa ja kertomassa, että ei noin.
Ainoa fiksu veto on täysi-ikäinen nainen joka tietää tarkkaan mitä tekee, antaa rikkaalle porsaalle vähän pesää ja tyhjentää sen jälkeen tämän tilit. Ilmaiseksi ei kukaan todellakaan vapaaehtoisesti mene antamaan jollekin haisevalle hevosäijälle, ellei sitten tosiaan ole mieleltään vajaa.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: 80 luku 
Päivämäärä:   8.3.25 16:47:21

Nuoria aikuisia oltiin kaikki mitä edellä kerroin. Ei todellakaan mitään lapsia ahdisteltu.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Hevosmies 
Päivämäärä:   8.3.25 20:05:28

Olin 60-luvun lopulla vielä alaikäinen, mutta en vanhempien naisten lähentelyä
pitänyt pahana - painvastoin. Iloittiin ja nautittiin, eikä tullut ikinä mielenkään valittaa asiasta, mutta silloin olinkin samassa kunnossa, kun tallin oripojat.
Ravireissut oli siihen aikaan pitkiä ja kiireettömiä, mutta usein raskaita.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: 80 luku 
Päivämäärä:   8.3.25 20:19:06

Vieläkin muistoissa kesäiset heinäpaalien ajot, hellettä oli ja ladossa oltiin tytön kanssa heittelee pikku paaleja.... muu porukka lähti hakee pellollta uutta kuormaa niin siinä välissä ehti sopivasti....ja vielä kun oli lämmitelty jutuilla ennen sitä...liukasta oli.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Niinpä niin 
Päivämäärä:   8.3.25 20:30:36

Ja sitten sä heräsit ja päästit kissat ulos..

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Hevosmies 
Päivämäärä:   8.3.25 20:43:13

Ehkä aika kultaa vielä muistoja, mutta vieläkin 50-vuoden jälkeen hymyillään, kun raveissa joskus kohtaan näitä ihania naisia omien hevosmiestensä kyljessä.
Sanoisinpa, että se oli aitoa läheisyyttä Suomen talleilla.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: kuuskyt 
Päivämäärä:   8.3.25 22:45:01

Ihan viime vuosina vasta on ruvettu pitämään pahana että aikuiset ihmiset paneskelee keskenään omasta vapaasta tahdostaan. Niinku just nuo Ninat joiden mielestä vapaamielinen sukupolvien rajat ylittävä eroottinen intohimo ois jotenkin vanhanaikaista.

Ainakaan mun ei ole tarvinnut ikinä pyytää, aloite on aina tullut naisilta. Ja ihan kaiken ikäisiltä. Eikä haitannut sekään kun jonkin aikaa ihan virallisesti seurustelin yhden naisen kanssa, tuntui jopa että silloin ne naiset oli vielä innokkaammin mun kimpussa. Mutta kun tallilla on sinkkuja niin ihan hyvä vaan että syntyy suhteita. Paljon terveempää kuin että kävis pokaamassa tuntemattomia baareista.

Ja tämä ei tietenkään tarkoita että väkisin pitäis saada, tai alaikäisiin sekaantua. Semmoiset voi upottaa kaivoon. Mutta aikuisten kesken ja vapaaehtoispohjalta kannattaa panna aina kun vaan kahesta ihmisestä siltä tuntuu. Meidänkin tallilla kaikki tietää ketä ei päästetä kahdestaan heiniä hakemaan jos on kiire saada niitä heiniä.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: jorkasi 
Päivämäärä:   9.3.25 07:34:49

Välillä tuntuu kun lukee esim, näitä iltapäivä lehtiä että intiimi käyttäytyminen on ainoastaan silloin normaalia ja hyväksyttävää kun se tapahtuu samaa sukupuolta olevien välillä muu on seksuaalista ahdistelua tai muuten vaan jyrkästi tuomittavaa, oisko joku agenda taustalla?

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.3.25 10:56:32

Normaalit heterot ovat kohta vähemmistö.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Nina 
Päivämäärä:   9.3.25 12:14:24

Kuuskyt ja muut samanmieliset, kyllä ei ollut vanhanaikaisuus siinä mielessä kun alaikäisenä viisi- kuusikymppiset ukot väkisin yritti housuihin, ei tuntui olevan käsittämätön sana silloinkin. Ilmeisesti ravitalleilla sama meno jatkuu vieläkin. Sääliksi käy alaikäisiä, toivottavasti ymmärtävät hakea apua koska elinikäiset traumat tuosta jää.

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Pääskyt 
Päivämäärä:   9.3.25 17:21:14

Joo, sääliksi käy nuoret tytöt ja naiset ketkä elää jossain ravikuplassa jossa on hienoa kun on hyviä hoitohevosia. Silloin on hierarkiassa muita hoitajia ylempänä ja "parempi". Koska ei kai muuten nää vanhat kaikkien housuihin pyrkivät pukit saisi nuoria naisia viereensä kehräämään. Toisaalta ei nää raviukot kelpaa itsenäiselle, kauniille aikuisille naisille koska saavat ja vaativat parempaa.
Eli kai homma on sit kumminkin balanssissa

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: entä 
Päivämäärä:   9.3.25 18:58:14

Koska Pena 60v. vuoro laitella sitä nuorta oria? Tai miksei vähän vanhempaakin herraa?
Mitä, ettäkö pitäisi olla molemmin puolinen kiinnostus? Ei kai nyt sentään? Eihän se järvi/ perse soutamalla kulu...

  Re: Miten Suomen talleilla läheisyys?

Lähettäjä: Ninni 
Päivämäärä:   9.3.25 19:56:27

Olen sitä mieltä että kunhan ei keneenkään kajota väkisellä niin kaikki saa tehdä mitä haluaa
Antaa ihmisten harrastaa hevosia ja biologiaa tai mitä haluaakaan....
Onhan sitä itsekin nuorena tullut "annettua" liian heppoisin perustein mutta nyt kun vientiä ei enää ole samassa määrin niin eipä paina mieltä
Samanikäisiä kyllä oltiin kaikki suunnilleen

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.