Lähettäjä: leppu
Päivämäärä: 15.7.24 20:40:19
Tuttujen ja puolittujen kesken kauppoja syntyy, kun ollaan hyvässä mielentilassa.
Kuninkuusraveissa tuhannet hevosihmiset ympäri Suomen kohtaavat toisiaan, jolloin tällaisia kaupanteon mahdollistavia tilanteita on lukuisia. Osa niistä johtaa jopa kauppoihin, ja pieni osa niistä myydyistä hevosista on sitten sellaisia, joiden tarinoista pääsemme kuulemaan voittajahaastatteluissa.
Ei kannata olla tässäkään asiassa kenellekään kateellinen, vaan hakeutua sellaiseen seurueeseen jossa tietää jollakulla olevan mahdollisesti hevonen myytävänä. Kun kaikki ovat hyvällä tuulella, niin silloin syntyy myös hyviä kauppoja
Edellä mainituista syistä myös romansseja syttyy kuninkuusraveissa, siellä ovat tavanneet useampikin raviradoilta tuttu pariskunta
|