Lähettäjä: Nuori hevonen 
Päivämäärä:   15.10.26 03:03:27

8v hevonen jota tutkittu pari vuotta eikä mitään löydy. Silti aristaa käden alla selkäänsä ja narskuttelee ratsastaessa hampaitaan. Joskus säikympi jonka yhdistän mahdolliseen kipuun. Tavallaan mitään muuta oiretta ei ole. Suorittaa muuten ihan hyvin. On hoidettu eri menetelmin, jumpattu, välillä lopetettu selästä työskentely kokonaan, käytetty kuntoutusjaksollakin jumpassa ja tuloksena oireet vain hieman lieventyy tai ei ollenkaan.

Ahdistus hevosesta ja jatkuviin hoitoihin menevästä rahasta valtava. Tätä en voi myydä oireiden takia.

Tarvitsisin vain tukea lopetuspäätökseen. Sen tekeminen jostain syystä todella vaikea kaikesta huolimatta.

Lähettäjä: Huh 
Päivämäärä:   15.10.26 03:49:05

Totta kai se on vaikeaa ja sen kuuluukin olla. Oma hevoseni meni monttuun puhtailla röntgenkuvilla, mutta ontui lievästi eikä mikään hoito lopulta auttanut. Vuosi saatiin lisäaikaa kortisonilla ja tilderenillä, mutta tokalla kierroksella mikään ei enää tepsinyt. Kipu paikallistui kintereeseen. Jotain vikaa siellä oli, vaikka mitään ei löytynyt. Hevosen käytös muuttui eikä se enää esimerkiksi halunnut mielellään lähteä maastoon edes kevyille lenkeille, vaikka aiemmin oli todella innokas maastoilija. Ei auttanut kuin päästää hevonen pois. Minua ei vaivanneet puhtaat kuvat, koska hevoseni kertoi ihan selkeästi olevansa kipeä ja uskoin hevosta. Se tiesi itsensä ja olonsa parhaiten enkä voinut tehdä mitään muuta kuin kuunnella. Valitettavasti kaikki vaivat eivät näy missään kuvissa eli tutkiminen ei tarkoita tervettä mikäli mitään ei löydy. Jos hevonen käyttäytyy kuin se olisi kipeä, se on kipeä.

Usko hevosta. Et tarvitse mitään muuta tukea loppupeleissä. Ihmiset tulevat sanomaan sinulle sitä tätä ja tota, mutta he eivät näe hevostasi päivittäin eivätkä elä sen kanssa arkea. Minunkin hevoseni oli vielä sen verran lievästi kipeä, että kipu ei näkynyt ulkopuoliselle kovinkaan hyvin ja silläkin tontilla oli paljon kipeämpiä kuin omani vielä oli. Sillä erotuksella, että omani ei tarvinnut kärsiä vaan päästin sen pois. Koska se on epäitsekkäintä mitä hevosen eteen pystyy tekemään. Itsekäs rakkaus pitää kiinni toisen kärsimyksen hinnalla eikä pysty päästämään irti.

Oikeasti harva vaivainen hevonen on kivuton puutarhatonttunakaan, mutta poissa silmistä poissa mielestä - ei tarvitse katsoa kipukäytöstä eikä samalla tavalla huomata sitä. Surullisinta on laittaa vaivainen eteenpäin. Siinä hoitaa vain omaa suruaan eikä ajattele hevosta. Omani pääsevät pois siinä vaiheessa, kun eivät kestä kivuitta enää kevyttäkään käyttöä. Kuten kävi juuri tälle kinnerongelmaiselleni. Ikävä on, mutta en ole katunut päivääkään lopetusta vaikka se aivan hirveää olikin ja meinasin minäkin perua koko homman. Hevoseni oli minulle todella rakas ja irtipäästäminen oli vaikeaa.