|
Lähettäjä: Pulu
Päivämäärä: 8.10.26 05:19:55
Nuorena mun ympärillä oli paljon hevosihmisiä jotka oli negatiivisia, isoilla egoilla varustettuja, vähän katkeria, kateellisia ja epävarmoja. Tottakai se vaikutti omaan yleiseenkin elämänasenteeseeni. Menin Myrkkyyn työharjoitteluun ja siellä huomasin kuinka erilainen hevosnainen Sanna oli ja miten se vaikutti koko paikan ilmapiiriin. Siellä ei ollut kyräilyä tai kateellisuutta, vaikka ratsastuskoulussa luonnollisesti kävi paljon eri ikäistä sakkia, ja erityisesti paljon teini-ikäisiä joita en ite osannut odottaa avuliaiksi ja innokkaiksi oppimaan. Kannustettiin ja rohkaistiin mutta samaan aikaan sai olla just sellanen kun oli. Ja se asenne hevosia kohtaan oli tottakai myös paljon mukavampi kun mihin olin tottunut. Ne muutama siellä vietetty kuukausi oli pitkään elämäni parhaimmat ja vasta jonkun ajan päästä tajusin et miksi ja sitten alkoikin omasta elämästä karsiutua ne ikävämmät ihmiset. Ajattelen sitä jaksoa yhtenä elämän parhaimpina oppeina siitä miten oma ajatusmaailma ja ympärillä olevat ihmiset vaikuttaa elämänlaatuun. Sanna on ollut iso inspiraatio omassa elämässä ja uskon että näin on ollut monelle muullekin. Se systeemin sydän on varmasti Sanna ja siksi Illin lapset ei edes ole ainoita tosi taitavia junnuja joita Myrkystä tulee, vaikka tottakai ovatkin ihan omassa luokassaan.
Nevalaa ei myöskään pidä yhtään täällä vähätellä. Kari oli käynyt siellä jo mun aikaan pitkään ja olivat sitoutuneet hommaan molemmin puolin. Pääsin Karin tunneille, en ole asiantuntija mutta niiden perusteella erinomainen valmentaja. Keskittyi yhteen asiaan kerrallaan ja opetti tosi neutraalisti, jos onnistuit, jees, jos epäonnistuit, yritä uudestaan. Ratsastusmaailmassa on aivan liian helppoa tuntea häpeää omasta osaamattomuudesta ja egot on joillain valmentajilla herkillä jos tunnille tulee liian vihreitä ratsastajia, tällaista fiilistä ei ainakaan itse tarvinnut tuntea Karin tunneilla.
|