Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kilpailuihin osallistumisoikeus

Lähettäjä: hhddhhh 
Päivämäärä:   31.8.26 05:26:54

En ole koskaan kisannut enkä ole kisaamassa, joten älkää alkako haukkua, että "Jokaisen pitää kyllä itse osata säännöt jos aikoo kisata". No en aio kisata, joten minä saan kysyä neuvoa hötölästä, vai mitä? :))

Koulusääntöjen mukaan "Sama hevonen / poni saa tehdä korkeintaan kaksi suoritusta kilpailupäivänä. Aluekilpailujen Helppo B tai sitä alemmissa luokissa hevonen / poni voi osallistua samaan luokkaan kahdesti (eri ratsastaja)" (s. 15).

Mitä tuo siis tarkoittaa? Kaksi alhaisen tason starttia lasketaan yhdeksi, jos ne on samassa luokassa?

Jos kilpailee aluetasoa alempana, niin saako yksi hevonen silloin osallistua useampaan kuin kahteen starttiin per päivä? Lasketaanko alemman tason kisat yhdeksi startiksi ja sen lisäksi saa osallistua vielä aluetasolla vaikka HeA-luokkaan? Eli kolme starttia, mutta lasketaan kahdeksi?
Kunhan ei kilpaile interiä tai vaativampaa, silloin ei saa osallistua kuin yhteen luokkaan.

s. 16 lukee näin:
"Mikäli ratsastaja osallistuu luokkaan tai kilpailuun useammalla hevosella, tulee hänen suoritustensa väliin jäädä vähintään 30 minuuttia".

Jos kisoissa ei ole samassa lähdössä muita osallistujia kuin tämä yksi kahdella hevosella, niin pidetäänkö silloinkin hänen starttiensa välissä puolen tunnin tauko? Vai muutetaanko verkka-aikataulua niin, että hän ehtii verkata molemmat hevoset (kun niitähän ei saa verkata muut kuin kilpailija itse, s. 23) ja joku pitää toista hevosta radan ulkopuolella käsihevosalueella ekan suorituksen aikana ja ottaa ekan hevosen vastaan kun kilpailija vaihtaa hevosta radan ulkopuolella? Vai miten nämä tilanteet hoidetaan?

Yleisten sääntöjen mukaan kilpailtava luokka ei ole virallinen kilpailuluokka, ellei luokkaan osallistu vähintään kolme ratsukkoa/vikeltäjää tai valjakkoa. Mutta en tarkoita sitä että olisi kyseessä aina virallinen kisa, kun joissain pikkukisoissahan voi olla jossain luokassa alle 3 osallistujaa.

Ilmeisesti sama ratsastaja saa ratsastaa päivässä useammankin startin, esim. osallistua luokkaan HeB kahdella hevosella ja HeA kahdella hevosella (4 starttia).

Onko ratsastajan osallistumista rajoitettu mitenkään, että "max __ starttia per päivä", vai saako osallistua niin moneen starttiin kuin huvittaa? Jos siis osallistujien määrää ei ole mitenkään rajoitettu tai raja ei tule täyteen. Enkä tarkoita SM-kisojen henkilökohtaista rajoitusta per laji vaan muita kisoja.

s. 17: "Ratsastajan varusteiden koristelu tulee olla hillittyä ja asianmukaista. Ylimääräistä koristelua tulee välttää."

Mikä lasketaan ylimääräiseksi koristeluksi? Missä menee raja? Blingblingit ilmeisesti on sallittuja kypärässä, jalustimissa, hanskoissa ja saappaissa, jos ne on siinä ostettaessa valmiina, eikä niitä itse siihen erikseen laita? Mutta muita koristeita ei varusteisiin saa laittaa?

Entä hevosen koristelu? s. 20 lukee
"Hevosen koristeleminen epäluonnollisilla tavoilla (silkkinauhat tms. koristeet) tai maalaaminen on kielletty."

Satuloihin on olemassa jotain irrotettavia satulakoristeita jotka menee paneelien ja takakaaren välisestä urasta, onko sellainen sallittu? Tai timanttikoristellut letityskuminauhat, saako sellaisia laittaa sykeröihin? Onko ne ylimääräistä tai epäluonnollista koristelua?

Kovalla sateella ratsastaja saa käyttää sadetakkia (s. 17)
"Huonon sään vallitessa, tuomaristo voi antaa luvan ratsastaa sadetakissa tai muussa vedenpitävässä takissa. Kuumalla säällä voidaan ratsastajien antaa ratsastaa ilman ratsastustakkia."

Saako hevosen peittää sadeloimella verkassa tai omaa vuoroaan odotellessa, jos pitää olla ulkona? Suorituksen ajaksi se tietenkin otetaan pois, mutta onko sadeloimi sallittu muuten?

Nyt en keksi muuta kysyttävää. Mutta noihin en suoraan löytänyt säännöistä vastausta ja kysyn koska kiinnostaa. En siis siksi, että aikoisin kilpailla.

  Re: Kilpailuihin osallistumisoikeus

Lähettäjä: Tii 
Päivämäärä:   31.8.26 06:31:20

” Koulusääntöjen mukaan "Sama hevonen / poni saa tehdä korkeintaan kaksi suoritusta kilpailupäivänä. Aluekilpailujen Helppo B tai sitä alemmissa luokissa hevonen / poni voi osallistua samaan luokkaan kahdesti (eri ratsastaja)" (s. 15).

Mitä tuo siis tarkoittaa? Kaksi alhaisen tason starttia lasketaan yhdeksi, jos ne on samassa luokassa?”

Tarkoittaa sitä, että jos Pollella kilpailee kaksi eri ratsastajaa, Matti ja Maija, niin Matti ja Maija voivat molemmat mennä luokan HeD, HeC tai HeB. Jos Maija haluaa mennä luokan HeA, Matti ei saa mennä HeA Pollella. Polle saa tehdä vain kaksi kisasuoritusta päivän aikana (toisen Matin ja toisen Maijan kanssa). Ne kaksi kisasuoritusta voivat olla kahdessa eri luokassa tai yhdessä ja samassa luokassa, jos se luokka on HeD-HeB.

” Jos kilpailee aluetasoa alempana, niin saako yksi hevonen silloin osallistua useampaan kuin kahteen starttiin per päivä? Lasketaanko alemman tason kisat yhdeksi startiksi ja sen lisäksi saa osallistua vielä aluetasolla vaikka HeA-luokkaan? Eli kolme starttia, mutta lasketaan kahdeksi?”

Virallisissa kilpailuissa (eli seura, alue tai kansallinen) max. 2 starttia hevoselle per päivä. Harjoituskisoissa hevonen voi mennä useamman startin, jos kisajärjestäjä niin päättää. Esim. ratsastuskoulun tallikisoissa sama hevonen voi mennä jopa 3-4 kisarataa, että mahdollisimman moni oppilas pääsee kisaamaan. Jos harjoituskisat on virallisten kisojen yhteydessä, noudatetaan 2 luokan sääntöä.

  Re: Kilpailuihin osallistumisoikeus

Lähettäjä: Tii 
Päivämäärä:   31.8.26 06:39:28

” s. 16 lukee näin:
"Mikäli ratsastaja osallistuu luokkaan tai kilpailuun useammalla hevosella, tulee hänen suoritustensa väliin jäädä vähintään 30 minuuttia".

Jos kisoissa ei ole samassa lähdössä muita osallistujia kuin tämä yksi kahdella hevosella, niin pidetäänkö silloinkin hänen starttiensa välissä puolen tunnin tauko? Vai muutetaanko verkka-aikataulua niin, että hän ehtii verkata molemmat hevoset (kun niitähän ei saa verkata muut kuin kilpailija itse, s. 23) ja joku pitää toista hevosta radan ulkopuolella käsihevosalueella ekan suorituksen aikana ja ottaa ekan hevosen vastaan kun kilpailija vaihtaa hevosta radan ulkopuolella? Vai miten nämä tilanteet hoidetaan?”

Suoritusten välillä pidetään puolen tunnin tauko, vaikka olisi ainut osallistuja. Ratsastajan ongelma on, miten vaihtaa hevoset ja verkkaa ne sen 30 min aikana. Onko mukana joku hevosenhoitaja, joka taluttaa alkukäynnit kakkoshevoselle ja loppukäynnit ykköshevoselle vai tekeekö ratsastaja loppukäynnit itse, vie ykköshevosen traikkuun, ottaa kakkoshevosen traikusta ja verkkaa sen ennen suoritusta.

” Ilmeisesti sama ratsastaja saa ratsastaa päivässä useammankin startin, esim. osallistua luokkaan HeB kahdella hevosella ja HeA kahdella hevosella (4 starttia).

Onko ratsastajan osallistumista rajoitettu mitenkään, että "max __ starttia per päivä", vai saako osallistua niin moneen starttiin kuin huvittaa? Jos siis osallistujien määrää ei ole mitenkään rajoitettu tai raja ei tule täyteen. Enkä tarkoita SM-kisojen henkilökohtaista rajoitusta per laji vaan muita kisoja.”

Ratsastaja saa samassa kisassa tehdä vaikka 100 starttia, jos kutsussa sitä ei ole rajattu (esim. joissain seurakoulukisoissa voi olla rajaus max. 1 startti per ratsastaja). Yleensä ratsastajalla ei ole tarpeeksi hevosia tai rahaa kovin moneen starttiin yhdessä kisassa.

” Yleisten sääntöjen mukaan kilpailtava luokka ei ole virallinen kilpailuluokka, ellei luokkaan osallistu vähintään kolme ratsukkoa/vikeltäjää tai valjakkoa. Mutta en tarkoita sitä että olisi kyseessä aina virallinen kisa, kun joissain pikkukisoissahan voi olla jossain luokassa alle 3 osallistujaa.”

Jos luokassa on 1-2 osallistujaa, ratsastaja saa luokasta kvaalit (jos ratsastaa tarpeeksi hyvän tuloksen), mutta koska kyseessä ei ole virallinen luokka, järjestäjän ei tarvitse jakaa palkintoja. Seurakisoissa, joissa usein on vain ruusukepalkinto, ei-virallisen luokan voittajalle annetaan silti sinivalkoinen ruusuke.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.