Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Varoittaako vai ei?

Lähettäjä: Hei 
Päivämäärä:   30.6.26 11:59:34

Lähdettiin itse pois paikasta, missä paikan omistaja pitää tunteja ja myy pihattopaikkoja. Hevoset seisovat 50cm mudassa syksyt ja keväät, heinät aivan homeisia, tarhoja ei siivota ollenkaan edes kesällä. Hänen omat hevoset muuttuneet vihaisiksi, ovat kipeitä. Silti juoksutetaan tunneilla 1-2h joka päivä.

Kuulin, että on nyt saamassa ylläpitoon yhden tutun hevosen. Hevonen on tallissa asunut pitkän uran tehnyt puoliverinen, jo iäkkäämpi. Hevosella jo valmiiksi vähän mahahaavaa jne, niin tuo homeinen heinä saattaa olla viimeinen niitti sille jq muutenkin olot tuolla hyvinkin kyseenalaiset.

Periaatteessa en halua puuttua muiden asioihin, mutta omaa hevosta paranneltiin tuolta lähfön jälkeen pitkän aikaa. Ehdittiin olla viime syksy, ennenkun tajusin heinän laatua vähän tarkemmin tutkailla. Heinä ei siis ole vähän hiivaista, vaan ihan selkeästi homeessa ja isosti. Myös kaveri lähti viime keväänä, kuulemma samaa homeheinää syöttää, koska on niistä maksanut

  Re: Varoittaako vai ei?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   30.6.26 12:02:33

Sinulla kun on paikasta on kokemusta niin kertoisin kyllä ystävälle.

  Re: Varoittaako vai ei?

Lähettäjä: Hei 
Päivämäärä:   30.6.26 12:06:27

Kyseessä ei oo ystävä, ollaan joskus 10 vuotta sitten oltu samalla tallilla.. Toisaalta tekisi mieli sanoa jotain, mutta sitten taas en haluaisi sekaantua.

  Re: Varoittaako vai ei?

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   30.6.26 12:08:06

Varoittaisin. Ihan hevosen takia, koska jos en varoittaisi niin kokisin syyllistyneeni eläinsuojelurikkomukseen.

  Re: Varoittaako vai ei?

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   30.6.26 12:43:13

Tottakai varoitat, hevosen edun nimissä.

  Re: Varoittaako vai ei?

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   30.6.26 12:46:19

Haluaisitko tietää jos kyseessä olisi sun hevonen?
Ilman muuta varoitat!!

  Re: Varoittaako vai ei?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   30.6.26 12:49:03

Saiko hevoset oireita homeisesta heinästä? Esim yskää tns voisit mainita tästä tutullesi

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.