Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Utelias 
Päivämäärä:   29.5.26 19:40:57

Ilmeisesti laitumeen totuttelu löystyttää kenkiä. Olen parin viikon sisällä löytänyt 3 irtokenkää. 2 maastosta ja 1 kentältä. Yhtä osasin etsiä, omistaja oli laittanut tallin wa-ryhmään viestin, että tulivat maastosta ilman toista takakenkää ja olivat tehneet ns. takalenkin. Omistajan piti lähteä iltavuoroon, niin ei ehtinyt käydä kenkää etsimässä. Ei ollut huomannut, koska kenkä oli irronnut.

Kahdesta muusta kengästä olen laittanut wa-ryhmään viestin ja kysynyt, onko joltain kenkä hukassa. Kentältä löytynyt kenkä oletettavasti oli jonkun tallikaverin, maastosta löytynyt olisi voinut olla myös jostain naapuritallita.

Kummankin kengän omistaja löytyi meidän tallilta, kengän puuttuminen oli huomattu vasta seuraavalla ratsastuskerralla. Ilmeisesti näiden kahden hevosen ratsastajat eivät tarkista kavioita liikutuksen jälkeen. Muuten olisivat huomanneet puuttuvat kengät.

Minulle on opetettu jo ysärin alussa heppakerhossa, että kaviot puhdistetaan (tai ainakin katsotaan, onko puhdistustarvetta) ennen ja jälkeen ratsastuksen. Kiinnostaisi tietää, onko yleistä, ettei kaviota puhdiseta/katsota liikutuksen jälkeen. Gallup kysymys siis: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Pulu 
Päivämäärä:   29.5.26 20:28:01

En tarkista ikinä. Kengän puuttumisen kyllä näkee muutenkin, sen verran kai tulee jalkoja silmäiltyä päältä päin.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.5.26 20:33:32

En tarkista ennen enkä jälkeen. Tiedän jo valmiiksi ettei kenkiä ole.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.5.26 20:36:10

Harvemmin tulee jalkoja nosteltua ennen liikutusta saatika liikutuksen jälkeen (tai muutenkaan kopeloitua). Harjaaminenkin on vaan sellainen pikainen sipaisu, jalkoja en harjaa, joskus nakkaan silat vaan suoraan selkään ilman harjaamista. Mullekin ysärillä kyllä opetettu noi harjaamiset jne., mutta vanhemmiten laiskuus ja kiire iskenyt että pitää vaan äkkiä keritä hevonen liikuttamaan. Mulla ei oo ees omia harjoja vaan nappaan vaan tallin yleisestä harjakopasta jonkun harjan. :'D liikutuksen jälkeen vaan loimi selkään ja karsinaan juomaan palautumisjuomaa.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   29.5.26 20:38:05

Kesällä putsaan kaviot ennen liikutusta koska mahdollista että kaviossa voi olla vaikka kivi tai puunpala kiilautuneena.
Talvella tätä ongelmaa ei ole joten harvoin putsaan.

Kentällä jos olen ratsastanut, en katso kavioihin ratsastuksen jälkeen. Jos on käyty maastossa, Tarkastan jälleen kivien ym varalta.

Kenkien puuttumisen näkee kyllä nostamatta jalkoja! Ne silmäillään toki aina, myös aitauksessa.

Kuka ei huomaa jos kenkä puuttuu???

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.5.26 21:06:35

Aina ennen ja jälkeen ratsastuksen puhdistetaan/tarkistetaan kaviot.

Myös jos hevosella on pidempi vapaa niin puhdistan kavioita/tsekkaan läpi.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.5.26 21:07:30

En nosta jalkoja mutta katson että kengät on paikallaan

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: hehe 
Päivämäärä:   29.5.26 21:16:34

Enemmistönä ne on ketkä ei huomaa että kopukalta puuttuu kenkä. Ei kai sitä kun puhelinta pitää selata vaikka hevosta taluttaa.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Bolle 
Päivämäärä:   29.5.26 21:39:25

Ennen ratsastusta yleensä aina. Ratsastuksen jälkeen harvoin, useimmiten jos on mennyt kivikkoisessa maastossa tms. Ratsastan vaan maneesissa tai hyvällä ulkokentällä niin ei siellä paljoa puupaloja tai kiviä ole. Edellisellä tallilla oli pakko putsata kaviot kun otti karsinasta ja vei karsinaan. Kengän puuttumisen nyt näkee kuka vaan ilman että nostaa jalkoja vai missä ihmeen mudassa teidän hevosenne seisoo.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: zz 
Päivämäärä:   29.5.26 22:10:07

Toiselta aina, sillä kova taipumus sädemätään, joten kaviot puhdistetaan niin usein kun mahdollista, jotta kestää hyvänä. Toisen kohdalla lähinnä maastoilun jälkeen tulee jalat nostettua jotta näkee ettei ole kiviä/oksanpätkiä jäänyt matkaan. Toki kengän puuttumisen ja myös löystymisen nyt kuuleekin kun talliin taluttaa.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   29.5.26 22:13:46

Katson aina ennen liikutusta, oli kesä tai talvi. Kuulen kyllä heti hevosen liikkeestä onko kenkä löysällä tms, mutta joskus nauloja katkeaa ns. keskeltä naulariviä ja kenkä on silti visusti kiinni. Kuitenkin hyvä hetki sitten vaihtaa naulat, että ei tipu kenkä lenkille.
Talvella kirin hokit melkolailla joka kerta myös ja yleensä vaikka tilsakumit onkin niin tilsoja saa putsata pois.
Lenkin jälkeen ei katso ellei jotain syytä katsoa; kuuluu erikoinen ääni, epäilen polkeamaa tms mitä vaan.
Kengän puuttumisenhan ihan kuulee korvilla. En ymmärrä miten ei voi erottaa kävelystä betonilattialla, että yhdestä puuttuu kenkä? Samaan tapaan se löysä kenkä helisee myös ja löysät hokitkin pitää ääntä.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

LähettäjäEnnea 
Päivämäärä:   29.5.26 22:14:06

Kuuleehan sen jos tallissa metrinkään taluttaa. Kuulee löysän kengän ja hokinkin niin kuuro ja sokia saa olla ettei irronnutta kenkää hoksaa.

En nosta tai putsaa päivittäin edessä pohjalliset.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   29.5.26 22:44:48

Oho, omaan korvaan tosi absurdia etteikö katottaisi yhtään kavioita.
Itse tsekkaan kyllä kaviot aina ennen ratsastusta. Omani asuu tosin pihatossa, ehkä jos jossain hiekkatarhassa ja karsinassa asustelee pääsääntöisesti, niin eihän sinne niitä kiviä tai puupaloja pääse ja riski löysille nauloillekin kai vähäisempi.
Ratsastuksen jälkeen katson kaviot vain, jos ollaan oltu maastossa.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: juuri 
Päivämäärä:   29.5.26 23:01:51

LähettäjäEnnea

Päivämäärä29.5.26 22:14:06

Kuuleehan sen jos tallissa metrinkään taluttaa. Kuulee löysän kengän ja hokinkin niin kuuro ja sokia saa olla ettei irronnutta kenkää hoksaa.

Tätä minäkin meinasin tulla sanomaan. Käytävällä taluttaessa kuuntelen aina, kuulostavatko hevosen askeleet normaaleilta. Helppo konsti. Ja tietysti päällepäinkin näkee, onko kaviossa ylipäänsä kenkää. En tapaa nostella jalkoja kentällä tai maneesissa ratsastamisen jälkeen, maastoilun jälkeen kyllä. Joka tapauksessa katson ja kokeilen aina kädellä sääret ja vuohiset, siinäkin huomaa jos kenkä puuttuu.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.5.26 07:29:42

Kyllä

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Ida 
Päivämäärä:   30.5.26 09:03:43

En ratsastuksen jälkeen katso kavioita, jos ei ole aihetta. Jalat kuitenkin kopeloin ja kengän löystymisen/puuttumisen kuuleekin. Omaan korvaan kuulostaa aika huonolta hevosen pidolta ettei jalkoihin kiinnitetä mitään huomiota.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Oho 
Päivämäärä:   30.5.26 09:11:59

Mitä ihmettä? Tietenkin hevosen kaviot katsotaan ja puhdistetaan ennen JA jälkeen liikutuksen. Eri hevosten kavioista on löytynyt ennen liikutusta kuin liikutuksen jälkeen oksia ja kiviä kiilautuneena kavioon ja mystisiin löytö oli ruuvi. Hirveä ajatuskin, että joku noista olisi jäänyt kavioon painamaan.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Sini Mailanen 
Päivämäärä:   30.5.26 11:10:45

aamulla
ennen liikutusta
liikutuksen jälkeen
illalla

aina. ei poikkeuksia. välillä on kepin palasia kiilautuneena ja välillä kiviä. muutenkin ihan hygienisistä syistä koen puhdistuksen tärkeäksi.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.5.26 11:27:12

Mikä tämä kysymys edes on. AINA. Ennen ja jälkeen.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Hepo 
Päivämäärä:   30.5.26 11:49:12

Eihän osa edes ymmärrä milloin kenkä on löysällä. Yksi oli lähdössä ratsastamaan ja kenkä kilkkasi, totesin itsestäänselvyyden että toi pitäisi varmaan laittaa kiinni tai irrottaa kokonaan - ratsastaja totesi että niinkö, no ensi viikollahan on kengitys ja lähti ratsastamaan.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: ) ( 
Päivämäärä:   30.5.26 14:56:59

Puhdistan kaviot ennen liikutusta. Muuten en varsinaisesti tarkistamalla tarkista ellei ole tiedossa olevaa aihetta, mutta korvakuulolla ja avoimin silmin seuraan. Vääränlainen ääni erottuu kyllä tallin lattialla tai pihalla ja tarkistan sitten onko kenkä kadonnut tai löysä tai onko vaikka just kivi jumissa. Samoin huonon askeleen huomaan, jolloin voin tarkistaa tilanteen.

Totta on mitä Hepo tuossa yllä sanoi; tosi moni ei huomaa eikä ymmärrä vaikka yrittäisi huomauttaa. Näitä on valitettavan paljon ihan tallityöntekijöissä. Monta kertaa olen saanut olla nykimässä kenkiä irti tai kiristelemässä paremmin paikoilleen että selviää ehkä siihen kengityksen saakka. Löytyy siis vanhat perusvehkeet kengitykseen vaikken itse uskalla edes siistiä irtokenkää laittaa takaisin. Teoriassa sen osaan mutta alkaa olla yli 15 vuotta aikaa kun olen edellisen kerran tehnyt niin en luota enää itseeni. Yllättävän paljon auttaa jo se että kengän saa irti tarvittaessa.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Sad Lisa 
Päivämäärä:   30.5.26 15:47:02

Katson aina, ennen ja jälkeen.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Exj 
Päivämäärä:   30.5.26 20:29:53

Kyllä. Hevoselleni tulee helposti sädeongelmia, joten laitan ratsastuksen jälkeen siihen tarkoitettua ainetta. Lisäksi näin kuivalla kelillä rasvaan kaviot (muualta kuin säteestä). Ennen ratsastusta on turha rasvailla kun hiekka vie sen mennessään.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.5.26 20:34:52

Ei ihme että hevosilla on niin paljon kaiken maailman kaviopaiseita ja muuta, jos kavioista ei tarkasteta sinne mahdollisesti kiilautuneita kiviä ja ties mitä moskaa. Hyi.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.5.26 23:22:23

Meillä on pohjalliset, en puhdista tyyliin ikinä. Löysät kengät / hokit kuulee kyllä saatika sitten jos on irtokenkä.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   31.5.26 01:08:38

Puhdistan kaviot aina ennen ratsastusta ja tarkistan ratsastuksen jälkeen, jos on oltu maastossa. Jos ratsastan vain kentällä tai maneesissa, en tarkista ratsastuksen jälkeen.

Ja mahdollisen kengättömyyden tai löysän kengän kuulee tosiaan kyllä, kun taluttaa hevosen talliin.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.5.26 10:13:39

"Ei ihme että hevosilla on niin paljon kaiken maailman kaviopaiseita ja muuta, jos kavioista ei tarkasteta sinne mahdollisesti kiilautuneita kiviä ja ties mitä moskaa. Hyi."

Mulla on ollut hevosia 20 vuotta, nytkin 14 omaa. Yksi paise on ollut viime syksynä kavion yläosassa kun ulos tullessaan kolautti karsinan oven karmiin. Kerran on ollut vanha rautanaula kaaviossa jonka luonnollisesti otin pois. Mitään muita kavio-ongelmia ei ole ollut eikä kavioihin kiilaudu mitään. En kaikilta edes putsaa kavioita edes vuosittain. Putsaan vain jos on vuoltaessa tarve.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.6.26 00:58:15

Musta kuulostaa tosi erikoiselta että ei puhdisteta kavioita päivittäin. Pidän itsestäänselvänä että vähintään kerran päivässä puhdistan kaviot, ratsastin hevosella tai en. Tyypillisesti putsaan kaviot ennen ratsastusta ja tsekkaan nopeasti ratsastuksen jälkeen. Omalla kengättömälläkin hevosella kavioissa on kyllä päivittäin esim. maa-ainesta ja lantaa jota on syytä poistaa.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.6.26 05:50:51

Turha kavioiden kaivelu on niille haitaksi. Käytän kaviokoukkua vain todelliseen tarpeeseen ja kengätön kavio kyllä puhdistuu ihan itsekseen.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: hmh 
Päivämäärä:   1.6.26 10:31:09

Maastosta tullessa tarkistan, sama oli silloin kun oli laitumella niin tallissa tsekkaus. Tosin kyllä sen kuulee jos kenkä puuttuu. Muuten käyn läpi ennen ratsastusta että kunnolla kiinni ja jos kentällä tai maneesissa menty niin en katso jälkeenpäin. Jalat silmäilen haavojen varalta läpi, tää onnistuu kotkauksilla repimään jalat verille.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: Kbg 
Päivämäärä:   1.6.26 12:08:56

Kengättömiä laitumella olevien kavioita en puhdista.
Kengälliset töissä olevien kaviot puhdistan aina myös ratsastuksen jälkeen. Karsinat ovat puhtaat, mutta silti helposti tulee sädemätää sateisina aikoina, kun ovat hiekkatarhoissa ja hiekka jää kavioihin kiinni.

  Re: Tarkistatko kaviot liikutuksen jälkeen?

Lähettäjä: luoja 
Päivämäärä:   2.6.26 16:07:27

Sen kuulee askeleesta, nykyään ollaan vaan niin kädettömiä hevosten kanssa.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.