|
Lähettäjä: jessi
Päivämäärä: 8.5.26 09:19:45
Ei, en ole mikään aiempi kirjoittelija. Olen ollut samalla nimimerkillä aikoinaan ihan eri aiheissa täällä, mutta ollut pitkä tauko.
Mutta, en siis vaadi erityishuomiota. Enkä roiku tallilla yhtään pidempään kuin on tarve tuntien ja muun toiminnan puitteissa olla. Ja tosiaan jos lapset eri tunneilla, eivät hekään siellä roiku koko iltaa vaan toinen vanhempi on sitten hakenut pois tai menneet kaverin kyydillä jo kotiin. Jos koen ettei minua tarvita yhtään mihinkään pysyn autossa. Mutta kyllähän se vaan lapsille on edelleen tärkeätä, että olisi mukana siinä hommassa.
En ole myöskään ollut aiheuttamassa mitään ilmapiiriongelmia missään. En roiku kenessäkään tallilla. Ollaan omiin asioihin ja hevosiin keskittyvä porukka. Ei haluta mitään harmia kenellekään. Ei olla mitään riidan haastajia, vaan tyyppinä "sovittelijoita", ja mahdollisimman joustavia ja muiden näkökannat huomioivia. Tällaisia oltiin myös edellisellä tallilla.
Mutta, olen kuitenkin sitä mieltä, että ilmapiiri on kivempi ja tallilla on mukavempi käydä, kun on hieman keskustelua. Kuten onkin.
Se mikä minuun sattuu, on se että koen että tallin omistaja yrittää osoittaa etten kuulu porukkaan. Se, että monien vuosien jälkeen olen edelleen "toisen tallin ihminen", johon ei oikein luoteta. Jos olen porukassa johon tulee juttelemaan, osoittaa sanat aina muille kuin minulle. Kuin en olisi olemassa laisinkaan. Jos yhdyn keskusteluun puhuu päälle kuin minua ei olisi olemassakaan. En ole huomannut, että olisi kenellekään muulle yhtä huonokäytöksinen. Jos kysyn jotain, vastaa. "Vapaaehtoisesti" ei koskaan puhu minulle ja pitää selvästi välimatkaa.
Suoraan sanoen, en oikein enää edes ymmärrä itseäni. Hän on suoraan sanonut, ettei luota meihin. Ja viitannut siinä edellisen tallin ilmapiiriin. Ajattelin, että ajan kanssa huomaa ennakkoluulonsa vääriksi. No, sitä ei ole tapahtunut, ja tuskin tulee tapahtumaan.
Ja olen ehdottomasti samaa mieltä, että talli ei ole mikään aikuisten kokoontumis- tai lasten leikkipaikka. Kaverit minullakin on ihan muualla. Valitettavasti toisilla talleilla.
Ajattelen asian myös niin, että omistajan oman työssä viihtymisen takia, kannattaa vaihtaa maisemaa.
|