|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 6.5.26 13:11:25
Tiedänpä tapauksen, jossa nuori suokki seisoi ensimmäiset 3v ilman, että sen kanssa tehtiin _mitään_. Ei käsitelty tai harjoiteltu yhtään mitään. Kaviot vuoltiin joskus ja jouluna tapellen tietenkin, kun kukaan ei ollut opettanut sitä varsaa seisomaan käytävällä, nostamaan jalkoja tai edes pitämään riimua päässä. Sitten omistaja päätti että nyt tämä lähtee ratsutettavaksi. Onneksi sentään ymmärsi viedä ammattilaiselle. Ennen ratsutusta sille lyötiin kengät, kengityksen aikana hevonen kaatui useamman kerran koska sitä pelotti ja ahdisti. Selväpäinen kun muuten kuitenkin oli, tuli kuukauden päästä ratsutuksesta kotiin ja siitä asti omistaja on ratsastanut sitä kuin "valmista" hevosta. Liikkuu 5-6x viikossa selästä, aina kaikki askellajit, välillä esteitäkin, vähintään tunnin liikkuu aina kerrallaan. En ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että ensin ei tehdä yhtään mitään, ja sitten tehdäänkin heti kaikki kerralla.
|