|
Lähettäjä: hffj
Päivämäärä: 1.5.26 03:25:44
Tämä ei varsinaisesti ratsastukseen liity, mutta tällä puolella tuntuu hevosiin liittyviin ketjuihin ihmiset löytävän paremmin kuin sennulassa.
Mihin tai miten hävitätte purulannan? Suoraan peltoonhan sitä ei voi ajaa, joten onko teillä paikka jossa se saa maatua / "palaa" seuraavaan vuoteen, josta se sitten haetaan ja ajetaan peltoon, meneekö kaatopaikalle poltettavaksi vai miten?
Harkitsen hevosten ottamista oman pihaan ja mietin mihin lannan hävittää. Tykkään purusta kuivikkeena, mutta se hävittäminen.
Mitään ei tältä paikkakunnalta saa suoraan kaupasta, joten pitää tilata rahtina tänne, ja purupaalit olisivat helppo vaihtoehto.
Aikoinaan ysärillä oli muutamalla tallilla purukuivitus ja isot "pitkänmalliset" lantalat, jossa pukattiin traktorilla vanhaa lantaa toiseen päähän jossa se sai maatua pari vuotta ja ja uutta sitten kärrättiin toiseen päähän, josta se sitten pukattiin toiseen päähän ajettavaksi peltoon. Nämä aikana kun lantalan ei tarvinnut olla katettu tai pohjustettu, joten nykyään ei noin saa enää toimia.
|