|
Lähettäjä: Kuvaaja
Päivämäärä: 10.4.26 01:47:30
Kyllähän kisakuvauksesta todella usein jää tuntipalkaksi vain hiluja. Osaavat harrastelijat ei ehdi paikalla, jos ovat töissä. En ole alueella, mutta itse lopetin kuvaamisen, kun osaavat kuvaajat lisääntyi/tuli ilmaisia kuvaajia, jolloin asiakaskanta jakautui. Ennen kun oli ainut niin kaikki osti minulta, mutta kun on kolme kuvaajaa niin ostajatkin menee kolmeen osaan. Menen mielummin sitten töihin tai kaverin kanssa kahville ja annan muille kuvaajille sen oman osuuteni.
Silloin kun kuvasin yksin niin kisapäivän tuotto oli yleensä +200e, jos muita kuvaajia oli paikalla niin tippui karkeasti puoleen. Kisapaikalla aikaa menee helposti +8h + bensat ja ruuat. Lisäksi kuvien editointiin ja asiakaspalveluun vielä useampi tunti aikaa.
|