|
Lähettäjä: Kivi
Päivämäärä: 24.4.26 15:37:13
Jos koko ryhmä on ongelmissa laukannostojen kanssa, niin kyllä opetuksessakin voisi silloin olla vähän kehittämisen varaa. Itse olen saanut lapsena nostaa ekat laukat liinassa niin, että annoin avut ja opettaja vahvisti hevoselle, että kyllä, vähän epävarmoista avuista huolimatta laukataan. Sillä tavalla oli helppo saada kiinni siitä, miltä laukannoston ja laukan pitää tuntua eikä siitä tullut sellaista "en mä saa tätä menemään" -mörköä. Muutaman toiston jälkeen opittiin jo nostamaan ja laukkaamaan itsenäisesti ja sitten pikkuhiljaa hiomaan apujenkäyttöä ja istuntaa paremmaksi.
Käyn nykyään toisella tallilla (ei E-P:llä) ja alkeistunteja seuranneena ajattelen, että minusta täällä opetetaan laukkaa lapsille jotenkin vaikean kautta. Opettaja antaa kyllä ohjeita kentän nurkasta, mutta ei yhtään käy vierellä avustamassa, jos jollakulla on vaikeuksia. Jos joku ei vaan kaikesta yrittämisestä huolimatta saa hevostaan laukkaamaan askeltakaan, niin ope vaan antaa olla. Eihän tuollainen opeta lapselle muuta kuin sen, että ei hän osaa eikä tästä mitään tule. Ja hevoset oppivat, että pienten ratsastajien laukka-avuista voi vaan kävellä läpi.
Minusta on tosi kaunis ajatus, että istunnan ja apujen pitäisi olla mahdollisimman "täydelliset", että hevoselta voi pyytää jotain. Mutta jos jäädään hinkkaamaan yksityiskohtia ennen kuin opetettavalla on edes karkeaa tuntumaa aiheeseen, niin minusta mennään persaus edellä puuhun. Monessa muussakin asiassa kuin ratsastuksessa on vaan hyväksyttävä se, että aluksi tekeminen on vähän kömpelöä. Nostamaan ja laukkaamaan oppii sillä että niitä pääsee tekemään.
|