|
Lähettäjä: gffa
Päivämäärä: 5.4.26 19:32:47
Olin valmis menemään siihen asti, että varsa on vieroittautunut. En siis alkanut lopettaa tammaa silloin kun sillä oli vielä varsa alla.
Hevonen ei näyttänyt kovin kipeältä, mutta koska tunsin sen ja tiesin, millainen se normaalisti on, niin huomasin sen kyllä olevan vähän vaisu. Se oli ihan hyväntuulinen, söi ja joi kyllä, lähti mielellään lenkille, jne. Enimmäkseen se oli tammalaumassa muiden kanssa, eli oli tilaa liikkua itsekseen. Jonkin verran käytin sitä talutuslenkillä yksikseen, että varsa oppi olemaan ilman äitiä leikkikavereiden kanssa.
Tamma alkoi oireilla varsan ollessa 3 kk ja tamma lopetettiin varsan ollessa alle 9 kk. Olisin halunnut pitää tammaa vielä hetken, mutten viitsinyt, koska olin jo puoli vuotta katsellut tammaa, joka ei ollut oma itsensä. Monesti mietin, että odotinko liian kauan, mutta missään vaiheessa ei tullut tilannetta, että hevonen olisi oikeasti jo luovuttanut tai selkeästi kipeä. Muiden mielestä se oli ihan terve ja sain pitkään kuulla haukkuja siitä, kuinka "lopetutin ihan terveen hevosen". Perustelu heillä se, että "Moni kimo elää terveenä yli kaksikymppiseksi!". No niin tekee. Ja toiset kuolee käsiin jo kuusivuotiaana, minun hevoseni lopetettiin 12-vuotiaana.
Toisaalta olin koko ajan pelännyt, että se joudutaan lopettamaan. Ostin sen alunperinkin siitoskäyttöön, kun se oli joskus nuorena rikkonut jalan ja kesti enää kevyttä käyttöä. Tiesin myös, että kimo tamma on riski, koska melanooma = kimosyöpä. Kolmannen varsan kohdalla se sitten alkoi oireilla.
Ei avattu virallisesti klinikalla, koska olisi pitänyt raahata ruho Viikkiin, ja asun ihan toisessa päässä Suomea. Hevonen lopetettiin kotipihaan, en alkanut sitä edes elossa kuskaamaan enää minnekään.
|