Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: Ötökkä 
Päivämäärä:   11.3.26 00:51:10

Tapaus hieman erikoinen, ei ole itselle tullut ennen vastaan. Hevonen liikkuu hienosti kentällä itsenäisellä treenillä, on intoa ja menohaluja ja tekee hyvin mielellään töitä hyvällä asenteella. Kuitenkin valmennuksessa jos on muita ratsukoita samaan aikaan kentällä, menee hevonen miltei toimintakyvyttömäksi. Laiskistuu ja energia loppuu kuin ikään töpselin vetäisisi seinästä, kaikki avut menee korvat hieman luimussa perille ja alkaa vauhti hyytyä. Saattaa jäädä jumimaan kentän keskelle ja protestoi käskyjä liikkua. Menee myös vatsa aivan sekaisin ja ulos tulee lähinnä vetenä, toki normaalistikin ulostaa n. 3-7x ratsastuksen aikana päivästä riippuen. Toinen ratsastaja ei saanut hevosta enää liikkumaan tämän jäädessä paikalle vaan nyhtämään ohjia pois ja möllöttämään apaattisena. Itse saan kyllä liikkumaan paikaltaan mutta silti harrastaa tätä minullekkin muiden ollessa kentällä. Ja ei koskaan yksin kentällä ollessaan. Aina lähtee iloisesti hommiin, ja en usko että mitään kipuoireilua on kun tosiaan ongelmaa ei ole jos kenttä tyhjä muista hevosista. Auttaako tähän siedätyshoito ja toivo että joskus ratsastettavuus olisi normaali muidenkin ollessa kentällä vai onko tämä stressiperäinen reaktio johonkin asiaan? Hevosella ei ole aiemmassa kodissa ratsastettu, eli kentältä tulleita traumoja ole alla mihin peilaisi.

  Re: Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.3.26 03:59:49

Tuollaisella lantamäärällä voi suoraan sanoa, että kyllä se jotain stressaa yksinäänkin kentällä. Tähän pätee kyllä se vanha totuus, että ensi selvitetään terveysasiat kuntoon ja sitten hyvää valmennusta riittävästi.

Kipu jossain paikassa voi hyvinkin saada stressaamaan muuta liikennettä. Jumittaminen kertoo aikuisella koulutetulla ratsulla käytännössä aina myös terveysongelmista. Eikä varusteiden sopivuuden varmistaminen haittaa.

Se on varmaa, että lopputulos ei tule muuttumaan jos et itse tee jatkossa jotain toisin. Oman veisin ensin eläinlääkäriin ja kertoisin oireet. Eläinlääkäri osaa kyllä tutkia tarvittavan. Sitä ei tarvitse ruveta arvuuttamaan palstoilla.

  Re: Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: @ 
Päivämäärä:   11.3.26 06:32:13

7 krt lantominen ratsastuksen aikana ei ole hevoselle normaalia. Kyllä sillä joku stressi jatai kipu myös yksin ollessa on. Soita lähimmälle klinikalle ja kysy mitä kannattaisi tutkia. Kuten yllä jo sanottiin, ensin suljetaan pois kovun mahdollisuus ja sen jälkeen paljon hyvää valmennusta.

  Re: Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.3.26 08:10:49

Meinasin sanoa samaa, että paljon tulee lantaa normaalistikin. Voi toki olla stressiperäistäkin, mutta pitäisin mahdollisuutena myös suolisto-ongelmia.

  Re: Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: Hiili 
Päivämäärä:   11.3.26 08:23:32

Pelkää muita hevosia?
Kokeile mennä vaan tarhakaverin kanssa samaan aikaan, jos alkaisi vähitellen tottua.

  Re: Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: < 
Päivämäärä:   11.3.26 08:32:19

Mun hevonen nuorena harrasti kans tätä 3-7x sontimista ratsastuksen aikana ja oli joskus topsi haluton. ''Terve ja vaivaton'' oli. No kyllä sillä lopulta takapolvet aviavs. Vahvistuksen, hoidon ja kasvun myötä liikehalu parani. Vaikka laiskanpulskea perusuonne onkin, niin nykyään kun hommat alkaa ja töitä tehdään niin on kyllä tarmokas ja yritteliäs, toki osaa humppailla laskana jos en pyydä eikä aloteta kunnolla duunia. Ja sontii enää ihan max 2 kertaa ratsastuskella, yleensä vain yhden kerran.

Sanoisin että kipeä se on, yksin mennessä ei vaan näytä sitä niin selvästi, muiden tullessa häiriöksi myös kipukäytös pahenee

  Re: Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: < 
Päivämäärä:   11.3.26 08:33:55

Tarkoitan että oli kyllä ontumaton ja puhdas liike, välillä hommat sujui. Klinikallakin oltiin perus kliinisessä käyty. Mutta kyllä taitava ell sitten tajusi ne heikot ja vaivaavat takapolvet vaikkei suoraa ontumareaktioo antanut taivutuksissa ja kuvat puhtaat. Kerran polvet hoidettiin että saatiin tilanne nollaantuun ja sen jälkeen vahvistettiin polvia järjestelmällisesti ja ongelmat hävis

  Re: Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: ## 
Päivämäärä:   11.3.26 09:23:55

Kyse voi myös olla ihan jännittämisestä. Liikkuuko maastossa muiden hevosten kanssa? Monesti vähän ratsastetulle hevoselle voi tulla kentällä ahtaanpaikan kammo. Aloita maastoilu ensin toisen hevosen kaverina. Ja lisää kavereita tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Kentällä ollessa älä vaadi hevoselta mitään. Anna sen tottua rauhassa muiden läsnäoloon. Hengailet vaan siellä mukana hevosen ehdoilla. Anna pysähtyä ja katsella ympärilleen. Palkitse kun lähtee itsenäisesti liikkeelle. Ei kaikki ole kipua. Ja hevosta on hyvä viedä myös mukavuusalueen ulkopuolelle. Kuitenkin rauhassa ja aikaa antaen. Eikä se tarkoita,että kuukausi tolkulla kävelee siellä muiden keskellä vaan hevosta kuunnellen.

  Re: Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.3.26 14:23:23

onko yksin vai laumassa, miten suhtautuu muihin? onko pomo vai alimmainen, onko ns äksy erakko? toimiiko, jos yksi hevonen kentällä eikä tule liian lähelle? joillekin riittää että toinen hevonen katsoo väärin, ottavat heti nokkiinsa/säikähtävät. kyllä se jostain syystä ressaa, myös yksin jos kakkia tulee noin paljon. toimisko taluttaen porukassa, vai onko samanlainen? jos ei harjoittelulla parane, onko mahdollista tutkia kotona, mielellään klinikalla?

  Re: Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   11.3.26 17:03:01

Ei ole normaalia tuo kakkamäärä ratsastuksen aikana, etenkin jos tulee vetenä.

Joku kipustressireaktio. Voi hyvin olla myös vatsa/suolistoperäistä oireilua jos jämähtää paikalleen. Terve se ei kuitenkaan ole.

  Re: Hevosen stressi kentökkä

Lähettäjä: Api 
Päivämäärä:   14.3.26 13:42:00

Meillä vähän sama, mutta ei tuota jatkuvaa kakkaamista hevosella.. Ei tee tätä enää eli ei johtunut kivusta vaan hevonen sulkeutui omaan kuoreensa jos niin voi sanoa. Rohkaisun ja hyvien toistojen avulla päästiin tästä eroon

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.