|
Lähettäjä: m
Päivämäärä: 5.3.26 10:01:15
Vaihdettiin, koska:
1. Tallilla toimi ratsastuskoulu ja se rajoitti jo alkujaan ratsastusmahdollisuuksia. Ei se haitannut, että maneesi olisi ollut varattu 10-11 ja 17-20. Ongelma oli se, että tp otti ylimääräisiä ratsastajia mihin aikoihin huvitti eikä niistä koskaa infotut mitään. Saattoi olla ylimääräinen tunti klo 11-12 ja iltatunnit alkoivatkin sitten jo 15.30. Lopputulemana, että koskaan ei oikein pystynyt ratsastamaan tai aikatauluttamaan mitään, koska ei tiennyt aikatauluja. Tunnit myös venyivät ja iltatunnit saattoivat loppua vasta 20.30. Oli myös ihan normaalia, että aamutunti olikin 10-11.30. Tpn päivän mielialasta riippuen myös kertoi tai jätti kertomatta ylimääräisistä kysyttäessä.
2. Hoitamattomat pohjat. Ulkokenttää tai maneesia ei hoidettu käytännössä mitenkään ja pohjissa oli enemmän paskaa, kuin hiekkaa. Harattiin se ehkä kerran kuukauteen, mutta niin syvältä, että sitten sai tarpoa upottava paskahiekassa. Syvä, kova ura tuli päivässä. Pölisi ja pahasti muutoin koko ajan, paisti syksyllä ja keväällä kosteaan aikaan. Tp kasteli maneesia sillä seurauksella, että pohjaan syntyi isoja liukkaita alueita, paskan määrän takia, ettei siellä voinut ratsastaa. Kenttää ei kasteltu.
3. Epäluotettava hoito. Tpn mielestä hevoset ei viihdy ulkona ja niille riittää pari tuntia tarhaamista. Sopparissa luki puolipäivä, mutta se saattoi ihan yhtä hyvin olla klo 17-19, kun jonkun tuntiratsastajan sai viemään hevosia ulos, koska ei itse jaksanut. Loimitettiin jos huvitti. Oli esim ihan riittävää mennä pelkällä sisäloimella ulos sateeseen, koska onhan sillä jo loimi tai ei se tarvitse loimea. Samalla tavalla taas hevoset saattoivat sadepäivinä tai tuulisella kelillä olla sisällä, koska huono keli eikä loimet pidä vettä. Omille hevösilleen hänellä oli jotkut 2000 luvun slun vanhat loimet, jotka eivät pitäneet mitään ja vertasi muiden loimia niihin. Hevosia ei myöskään saanut tarhata, jos tp päätti niin. Tarhojen pohjat olivat myös kuraa vuohisern asti, koska niitä ei koskaan siivottu.
4. Raivoava tp. Joka päivä sai kuulostella millä tuulella sattuu olemaan ja onko heti odotettavissa uudet huudot. Ei ole kivaa kulkea varpaillaan tallissa.
5. Homeinen talli ja todella huono sisäilma sen seurauksena.
6. Tp kohteli omistajia eriarvoisesti sen mukaan, miten tiesi heillä olevan rahaa. Ne joilla oli eniten nuoleskeli eikä huutanut, muut olivat vähän sylkykuppeja.
7. Hänen tunneillaan piti käydä. Tai se oli sellainen kirjoittamaton sääntö. Sait haukut, jos kävit muualla, koska muut ei osaa opettaa, kuin vain hän. Ja hänenhän opettaminen oli sitä, että sahataan hevosta ja raipalla mätkitään, jotta saadaan takajalat alle ja hevonen nöyräksi. Sitten kehui kuinka hienosti hevonen käyttää selkää tämän jälkeen… Muutenkin vain hän tiesi asioita. Yksikään Suomessa oleva satulansovittaja ei osaa sovittaa (ja hänhän ei todellakaan osannut…), ellit eivät tiedä mitään eivätkä kengittäjät. Kaikkeen olisi pitänyt häneltä kysyä mielipide ja kuinka toimitaan, tai muuten suuttu.
8. Tuntihevosparoista en edes halua sanoa mitään. Pahaa teki katsoa niiden kohtelua vierestä
9. Heinä usein loppu. Ei ollut tilattu lisää tarpeeksi ajoissa ja esim torstaina avattiin viimeinen kanttipaali (joka kormaalisti kesti vuorokauden), jonka nyt piti kestää lauantai iltapäivään. Siitä sitten voi miettiä paljonko heinästä piti pihdata, jotta sai riittämään. Muutenkin antoivat yksäreille vähemmän heinää, koska ei ne tarvitse. Omilleen taas antoi niin paljon, että jäi syömättä. Heinä myös useasti homeista/hiivaista ja syöttöön vaan.
|