|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 4.3.26 00:10:10
Jotkut tallinpitäjät ovat perseestä. Ei sille mitään voi ja kannattaa vaihtaa tallia.
Kävin joskus tallilla hoitamassa tallinpitäjän hevosia. Olin alun perin päätynyt tallille hoitamaan vuokrapaikalla olevaa hevosta, mutta sen muutettua muualle jäin tuolle tallille kuitenkin.
Siellä oli myös yhden tutun hevonen vuokrapaikalla. Tämä vieras hevonen sai ähkyn ja minä taluttelin sitä pihalla samalla kun hevosen omistajan kaveri koitti soittaa hevosen omistajalle. Tallinpitäjä oli todella nyreä. Sitten tämä hevonen vain rojahti maahan eikä jaksanut enää kävellä. Se makasi kyljellään kouristelemassa, kunnes hetken päästä vain lojui siinä. Hengitti kyllä. Hain sille loimen tallista, laitoin puolet sen päälle ja puolet sen selän taakse maahan. Hetken päästä tallinpitäjästä tuli jopa vihamielinen. Ajattelin, että hänellä ehkä on vain kiire tms., vaikka kello oli vasta vähän yli 7 illalla. Lopulta omistaja saatiin kiinni kesken työvuoron, tuli tallille. Hevonenkin saatiin ylös ja karsinaan ja loimi vetäistiin samalla selästä poin kun se käveli karsinaan, se ei siis jäänyt hevosen päälle. Hevonen rojahti karsinaan makaamaan.
Seuraavana päivänäkin tallinpitäjä oli minua kohtaan joko mykkä tai ilkeä. En tajunnut, mikä häntä vaivasi, mutta se vuokralaisen kaveri tiesi kertoa, että olin laittanut sille hevoselle eilen päälle tallinpitäjän hevosen loimen enkä hevosen omaa loimea.
Okei... Oli ihan kuiva keli, loimi ei edes sotkeentunut, ja tallinpitäjän loimi oli likaisemmassa kunnossa muutenkin. Mutta todella väärin tein.
Toki hän muutenkin suuttui minulle siitä, että tein mitään tuon heovsen eteen. Jostain syystä hän ajatteli, että olen olemassa vain hänen hevosiaan varten, vaikken koskaan mitään palkkaa saanutkaan, vaan kävin ihan aikani kuluksi hoitamassa hevosia. Mutta vuokrasopimukseen kuului, että tallinpitäjä ei kyseistä vuokralaista hoida tai ruoki, vaan sen tekee joku muu, joten joskus se olin minä joka sen karsinan siivosi, hevosta hoiti, laittoi ruuat, saatoin käydä jopa ajamassa tai ratsastamassa. Ja aina tallinpitäjää ärsytti, vaikka ihan yhtä lailla hoidin hänenkin hevoset ja tein kaikki tallityöt. Lopullisesti sain kenkää tallilta, kun olin siivonnut kyseisen hevosen tarhaa sen jälkeen, kun olin siivonnut kaikki tallinpitäjän hevosten tarhat. Se oli viimeinen niitti.
Missään ei kyllä oltu minulle kerrottu, etten sitä saa tehdä. Mutta niin siinä vain kävi. Sain raivokohtauksen seurauksena lähtöpassit. Toki ketään ei ollut näkemässä ja kuulemassa, joten kun minulta myöhemmin kysyttiin, miksi lopetin tallilla käymisen, niin minua ei kukaan uskonut, koska tallinpitäjä oli kaikille voivotellut kun olen lopettanut enkä enää tallilla käy ja hänellä niin kova ikävä.
Myöhemmin olen miettinyt, että olikohan kyseisellä tallinpitäjällä jonkinlainen paranoidinen skitsofrenia? Oli muutenkin vähän outo.
Eli sinunkin kohdallesi on ehkä sattunut päävikainen tallinpitäjä. Et sellaiselle voi mitään, heillä viiraa päässä ja koskaan et tiedä mikä päivä tänään on ja onko asiat päin persettä vai ei. Kannattaakin ehkä viedä toiselle tallille, jos mahdollista.
|