|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 2.3.26 15:56:12
En ihan ymmärrä tuota "jos sille tielle lähdet, et pääse siitä eroon". Miksi pitäisi lopettaa muistaminen? Ei tässä varmaan tarkoiteta, että aletaan omaisuuksia käyttää, mutta esim jos normaalisti kerran tai kahdesti käyvä apukäsi lupaa käydä loman ajan vaikka viisi tai kuusi päivää viikossa, kyllä hän on myös omia muita asioitaan järjestänyt, että se onnistuu. Jos sen huomioi, todennäköisemmin apukäsi viitsii tehdä sen uudestaankin.
Itse jättäisin esim vähän bensarahaa, erityisesti jos matka on pitkä ja/tai osana päivistä apukäsi ei "saa" itselleen mitään tai tekee normaalia enemmän. Eli on vaikka kävelypäiviä tai pitää tehdä esim tarhan siivousta, jonka normaalisti hoitaa omistaja.
Toisaalta ei sen välttämättä tarvitse olla rahaa eikä mitään isoa. Joku tuliainen reissusta tai vaikka ekaksi päiväksi kaappiin jätetty herkku ilahduttaa ja erityisesti viestii siitä, että apukäsi muistetaan ja apua arvostetaan.
Itse sain joskus tallikaverilta lahjaksi omalleni haaveilemani varusteen, kun hoidin hevosta omistajan reissun ajan. Oli kyllä arvokaskin lahja, mielestäni liiankin, mutta eniten lämmitti se, että olin hänelle ehkä kerran maininnut tuon varusteen, ja hän sen muisti ja hommasi.
|