Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Vinkkejä laukka-ravisiirtymisiin?

Lähettäjä: Rir 
Päivämäärä:   27.2.26 16:55:52

Olen käynyt tunneilla ja ratsastellut itsenäisesti aika pitkään, mutta vasta nyt olen päässyt oikeasti hyvän opettajan tunneille ja saanut kunnon innostuksen oppia paremmaksi. Valitettavasti nyt ei ole rahaa eikä aikaa käydä tunnilla useammin kuin kerran viikossa, mutta ehkä jossain välissä taas on.

Istunnassani on vielä paaaaljon parannettavaa, mutta minua on aivan erityisesti ruvennut häiritsemään laukasta raviin siirtymisen vaikeus. Aina käy niin, että hevonen "romahtaa" raviin ja oma painopisteeni heilahtaa eteenpäin, vaikka kuinka yritän istua pystyssä. Ratsastan usein hevosella, joka tuntuu jo muutenkin laukassa siltä, että se vyöryy nokka alhaalla kuin kottikärry. En vain osaa ratsastaa sitä vielä niin, että saisin yhtään painoa takaosalle.

Menee tietysti kauan, että opin ratsastamaan niin, että ratsu voi alkaa siirtää painoa takaosalle. Mutta miten voisin parantaa laukka-ravisiirtymiä nyt, kun en vielä ole niin taitava? Pyrin aina siihen, että tekisin pidätteen ensisijaisesti istunnalla, mutta en ole vielä niin taitava, että osaisin käyttää istuntaa kovin hienovaraisesti, eli varmaan helposti puristan reidellä ja jännitän keskivartaloa liikaa, jolloin siirtymästä tulee etupainoinen. Harrastan kyllä oheisliikuntaa ja koetan parantaa lihaskuntoa ja liikkuvuutta, mutta edistys tulee hitaasti.

Ratsastan valitettavasti aika isossa ryhmässä, jossa ei oikein pysty kyselemään opettajalta mitään ilman, että opetus häiriintyy.

  Re: Vinkkejä laukka-ravisiirtymisiin?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.2.26 17:04:01

Siirtymiset tulee toistojen kautta, mutta voit ajatella siirtymisissä, että laukkaat samaa tahtia, kuin menisit ravia. Näin hevosen täytyy koota ja siirtää automaationa painoa takaosalle. Ravisiirtyminen tulee pehmeämmäksi ja (toivottavasti ainakin) ylämäkeen.

  Re: Vinkkejä laukka-ravisiirtymisiin?

Lähettäjä: Joop 
Päivämäärä:   27.2.26 18:59:24

Ainkin se on hyvä muistaa että se siirtyminen ei oo laukan lopettamista vaan ravin alottamista ja et siirtymisessä hitaampaan askellajiin pitää myös ratsastaa eteen päin

  Re: Vinkkejä laukka-ravisiirtymisiin?

Lähettäjä: Rir 
Päivämäärä:   27.2.26 20:22:08

Tuo tahtijuttu muuten vaatii kyllä opettelemista. Minulla on helmasyntinä puristaa laukannostossa polvella ja reidellä, jolloin jään helposti puristamaan laukan aikanakin. Varsinkin jos on tarkoitus laukata vain lyhyt pätkä, niin en aina ehdi korjata istuntaa ja rentoutua. Täytyy vain harjoitella ahkerasti.

Joopin pointti on kyllä hyvä. Varmasti liian usein tulee tehtyä siirtymä just sillä ajatuksella, että nyt pitää hidastaa. Silloin jää helposti jarru päälle.

  Re: Vinkkejä laukka-ravisiirtymisiin?

Lähettäjä: mimmi 
Päivämäärä:   27.2.26 21:34:10

Voit kokeilla ”laskettaa” hevosta laukasta raviin taivuttamalla hevosta sisäänpäin ja väistättämällä takaosaa hieman ulospäin siirtymisessä. Tämä helpottaa pitämään painon takaosalla ja on helpompi kontrolloida askeleita kun pääset työstämään siirtymistä hieman pidempään.

  Re: Vinkkejä laukka-ravisiirtymisiin?

Lähettäjä: Rir 
Päivämäärä:   28.2.26 10:57:11

Kiitos vinkistä, mimmi!

  Re: Vinkkejä laukka-ravisiirtymisiin?

Lähettäjä: pekka 
Päivämäärä:   28.2.26 13:03:29

Laukassa tietysti istut laukkaistunnassa (eli sisäpohje siinä kohdassa, mistä hevonen taipuu eniten, ulkopohje n. 10 senttiä taaempana).
Kun olet siirtymässä raviin, vaihdat luonnollisesti ensin istunnan vastaavasti, eli symmetriseksi.

Kuten edellä on mainittukin, raviin siirtyminen (kuten kaikki asiat ratsastuksessa!) ratsastetaan eteenpäin!

Siirtymisestä tulee sitä parempi, mitä nopeammin rentoudut siirtymisessä!!

:))

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.