|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 26.2.26 10:21:07
Meillä on jokaisella hevosella ihan koko nimi nimilapuissa. Toki jos nimi on kilometrin pituinen, tyyliin Karlelan Wou Do You Know Who I Am, sille on yleensä keksitty joku lyhyempi versio, kuten Karle W Who I Am ja muutkin Karlelan Wou -alkuiset laittavat hevosensa lappuun sen Karle W -alun, mutta jos tallissa on joku samanniminen kuin Karlelan Wou -alkuinen, niin sillä toisella ei sitä Karle W -alkua ole, eli esim.
Karlelan Wou Do You Know Who I Am = Lapussa Karle W Who I Am
ja
Who I Am = Lapussa Who I Am ilman Karle W alkua.
(Nimet keksittyjä tietenkin. Tiedän kyllä, ettei noin pitkää nimeä voisi Suomessa edes olla, kun maksimipituus taitaa olla 16 merkkiä sisältäen välilyönnit.)
Eli aloituksen tapauksessa nimilapuissa lukisi Tytön Onni ja Rouvan Onni. Ei todellakaan pelkästään "Onni". Toki niihin voi laittaa "T Onni" ja "R Onni", mutta ehkä helpompaa välttää sekaannuksia, kun on se koko nimi.
Yleensäkin talleilla pyritään välttämään hevosten lempinimiä, kun helposti on kolme Sessaa, neljä Kapua, kaksi Eeviä ja viisi Verttiä. Eli koko nimet, tai lähes koko nimet joka paikkaan, niin löytyy. Jotkut laittavat lisäksi kamoihin oman nimensä tai nimikirjaimensa, mutten ne nimikirjaimetkaan auta, jos tallilla on kuusi V.N. tai M.L. -nimistä hevosten omistajaa....
Täällähän joku kirjoitti aloituksen siitä, että kamoja oli pöllitty ja hän nimennyt omansa nimellään, kun nimi oli harvinainen, niin sen avulla kamojen pölliminen loppui.
Vähän voi järkeä käyttää, ainakin jos tallilla on paljon ihmisiä ja hevosia ja varusteita siirtelee muutkin kuin hevosten omistajat, kuten tallityöntekijät. Tallityöntekijää ei kiinnosta kuunnella valitusta, kun Marlan loimi oli laitettu toiselle Marlalle, kun pitäisihän tallityöntekijän tietää, että sen toisen Marlan omistaja käyttää halpisloimia ja mä käytän kalliita laatuloimia. Eli se oman Marlansa kalliisiin loimiin pukeva kirjoittaa vaan reippaasti oman hevosensa loimiin Merry Anjovis ja halpoja loimia omallaan käyttävä oman Marlansa loimiin "My Only Apple". (Nimet keksittyjä, tajusitte varmaan...)
Eri asia jollain 3-4 hevosen kotitallilla, jossa tavaroita siirtelee lähinnä omistaja ja ehkä yksi muu. Silloin se on ihan sama vaikka yhden hevosen nimi olisi Cheri ja toisen Seri, kun Cheri käyttää 145 cm loimia ja Seri 155 cm loimia ja muut kamat menee ristiin joka hevosella, eikä niitä edes tarvitse nimetä ja jokainen muistaa ulkoa, että Cherille menee viininpunainen loimi ja Cherille tummansininen.
|