|
Lähettäjä: Hms
Päivämäärä: 22.2.26 19:23:49
Tämän virusepidemian seurauksena nyt on monella tallilla rajoitettu, että useammalla tallilla kävijät eivät ole tervetulleita ollenkaan. Aloin itse pohdiskella enemmänkin sitä, mikä riski usealla tallilla käyminen on, vaikka olisikin useat varusteet, mutta kun on vaan yksi auto.
Itse käyn nyt tällä hetkellä vain tallilla missä käyn pari kertaa viikossa tunneilla, mutta lisäksi olen käynyt ennen rajoitusta toisella tallilla auttelemassa ja tekemässä tallihommia ja ihan satunnaisesti kolmannella tallilla maastoilemassa, eri kamppeissa tietenkin.
Olen alkanut miettiä, että pitäisikö järjestää niin jatkossa, että kävisi jatkossa vaan yhdellä tallilla, ettei tulevissa mahdollisissa vastaavissa tilanteissa olisi yhtä suurta huolta ettei levitä mitään. Omalla kohdalla se tarkottaisi koko harrastuksen järjestelyä uudelleen ja pitäisi lopettaa näillä kaikilla nykyisillä talleilla käyminen. Pitäisi etsiä paikka, mistä saa ns kaiken samasta paikasta (tunnit, maastoilu, hoitaminen, tallityöt). Ehkä vuokrahevonen, jonka tallilla saisi autella tms. Haikea ajatus luopua nykyisistä paikoista toki.
Onko kellään muulla tullut samankaltaisia mietteitä, jotenkin Tuomarinkylän tapaus säikäytti? Vai onko liian hysteeristä, kun hevosia viedään kuitenkin kisoihin jne. Ajatuksia?
|