Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: missä vika? 
Päivämäärä:   12.2.26 09:44:50

Hevonen on hangannut nyt viikon ajan päätä puihin ulkona ja sisällä karsinan seinään. Tarhassa saattaa hangata myös päätä jalkoihin tai rapsuttaa hampailla takapolvea. Ei tee sitä jatkuvasti, mutta monta kertaa päivän aikana. Hevosella on ruokavalio muuttunut aiemman ruoan saatavuusongelmien takia, joten mietin voiko olla allergiaa? Vai kutiseeko vain talvikarvan irtoaminen? Hevonen on kyllä klipattu eli paljon ei karvaa lähde. Eläilääkäri tulee tallille hoitamaan toista hevosta ensi viikolla niin silloin saan häneltä kysyttyä myös, jos oireet vielä jatkuvat.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: Minna 
Päivämäärä:   12.2.26 09:49:33

Hevoseni reagoi allergiaan kutiamalla. Talvella hankaa myös kaulakappaleen vuoksi joten pidän sitä mahdollisimman harvoin.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.2.26 09:56:21

voi olla allergiaakin tai sitten karvanvaihto. kokeile jynssätä hevonen perusteellisesti kumi- tai piikkisualla päivittäin. oletko pessyt sitä? jotkut on herkempiä, kun hiki jää ihoon niin kutisevat. talvella ei ainakaan meillä raaski pestä kuin nollakelillä. talli on niin kylmä.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.2.26 10:03:46

Itse eilen huomasin juuri hevoseni päästä lähtevän karvaa joka sitä kutitti. Ei tykkää muuten pään koskettelusta mutta eilen tuli oikein että rapsuta päästä.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: halloota 
Päivämäärä:   12.2.26 10:36:55

Meillä syyksi selvisi allergia (sinimailanen), alkoi hillitön kutiaminen ja raapiminen ja karvanlähtö laikuittain ruuan vaihdon jälkeen. Zyrtekki helpotti ja ruuan vaihdon myötä oireet alkoivat helpottamaan parissa viikossa.
Hevonen lisäksi Hexosil kylpyyn ja loimien pesu.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: __ 
Päivämäärä:   12.2.26 12:04:38

huuhteluaine....

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.2.26 16:45:04

mikä huuhteluaine?

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: .- 
Päivämäärä:   12.2.26 20:35:38

Myös klipatusta lähtee karvaa, se vaan on tosi lyhyttä, joten voi hyvinkin kutittaa. Ja jos päästä nimenomaan kutiaa, niin onko koko pääkin klipattu?
Mulla hevonen ei halua enää loimea siinä vaiheessa kun alkaa karvan vaihto kunnolla. Ilmeisesti loimen kanssa tuntuu silloin inhottavalta. Muuten on loimien kanssa ihan ok.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.2.26 20:37:55

Halloota: minkälaista määrää annoit zyrteciä?

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: Ups 
Päivämäärä:   12.2.26 22:31:49

Minulla alkoi hevonen kutisemaan viime syksynä. Sai ensin pari päivää kortisonia, sitten zyrtec painoin mukaan aluksi oli muistaakseni 9 tablettia kahdesti päivässä ja sitten vähitellen pääsin tiputtamaan 3 tabl kahdesti. Kaikki väkirehut pois tietysti heti, ja labroista selvisi paha allergia kauralle ja kohtuullinen sinimailaselle. Nyt mennään ilman väkirehuja ja zyrteciä ainakin toistaiseksi, eikä ole juurikaan kutinoita . Kop, kop….

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   12.2.26 23:02:05

Jotkut voi olla tosi allergisia, jopa Timoteille.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.2.26 00:30:34

Myös väiveet liikkuu tähän aikaan vuodesta

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: siis 
Päivämäärä:   13.2.26 01:16:50

Siis mitä syö ja kuinka paljon?

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: Hei ! 
Päivämäärä:   13.2.26 06:24:41

Syötäöljyä hevoselle . Tarvii paljon ja kannattaa soitttaa lääkärille .Hevosen on paha olla kutinan kanssa

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: __ 
Päivämäärä:   13.2.26 08:11:55

"mikä huuhteluaine?"

Kaikki huuhteluaineet. Hevoset on todella herkkäihoisia ja loimissa/huovissa ei tulisi käyttää huuhteluaineita.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: halloota 
Päivämäärä:   13.2.26 10:41:20

Piste, pieni hevonen (sk 153) niin riitti 6 tablettia, nostovaraa olisi ollut sitten 8-10 tablettiin jos ei olisi tuo riittänyt. Tuttujen isot puokit tai suomenhevoset ovat alku annostuksena syöneet yleensä 8-10 tablettia.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: Jjj 
Päivämäärä:   13.2.26 23:16:59

Meillä ainakin just nyt karva vaihtuu ja hevonen kutiiaa. Joka vuosi sama juttu.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.2.26 11:42:51

halloota, kiitos! Tästä oli puhetta ell kanssa, että voisi kokeilla, jos hoitavat shampoot ja kortisonikuuri ei tehoa. Oliko pitkä dopingvaroaika? Täytyy varmaan vielä varalta kysyä tämä eläinlääkäriltä.

  Re: Hevonen kutisee tähän aikaan vuodesta

Lähettäjä: Xxxx 
Päivämäärä:   14.2.26 19:20:39

Cushing voi aiheuttaa kutinaa myös. Eli jos sellaiseen epäilyä niin kannattaa ottaa testi. Meidän cushing poni kutisi pään alueelta erityisesti. Lääkityksen myötä kutina lakkasi. En tiedä katsotaanko kutinaa niinkään cushing oireeksi, mutta kokemuksen mukaan liittyy ko tautiin.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.