|
Lähettäjä: Ruutu
Päivämäärä: 9.2.26 14:02:12
Sama, kävin kerran tällaisella biomekaniikkatunnilla. Ensimmäisenä särähti korvaan se, että valmentajan mukaan kaikki, siis ihan kaikki muut, kuin biomekaniikkavalmentajat opettavat istuntaa väärin. Sitten tosiaan korjattiin istuntaani siten, että kantapäät oli suurinpiirtein nälkäkuopissa, istunta etukeno ja kevennys korkea.
Lisäksi valmentaja videoi (minun huomaattani) istuntaani ennen tuntia verkatessani ja tunnin loppupuolella. Video tunnin loppupuolelta näytti kyllä aivan hirveältä. Jäi ainoaksi kerraksi tällä ns. valmentajalla.
Olen lukenut Mary Wanlessin kirjat ja sain niistä paljon inspiraatiota. En kuitenkaan kokenut, että tämä hänen oppeihinsa tavallaan perustuva tyylisuunta olisi jotain, jonka voisi allekirjoittaa. Enkä varsinkaan tykkää näistä oman tyylisuuntansa julistajista, joiden mukaan kaikki muut ovat aivan väärässä, Kyra Kyrklundia myöten, mutta itse ovat oppineet viikonloppukursseilla ylivoimaisiksi valmentajiksi.
|