Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Hevosharrastuksen aloittaminen aikuisena

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   2.2.26 17:39:32

Hei! Kokeilen nyt kysellä täältä.

Olen 26-vuotias nainen Päijät-Hämeen alueelta. Alkeiskurssi on kohta käyty ja jatkoa nyt mietin. Olen aina halunnut touhuta hevosten parissa ja oppia ratsastamaan, mutta vasta nyt on sellainen tilanne, että se on mahdollista. Pienempänä olen silloin tällöin ratsastanut ja jonkun näköinen kosketus hevosiin ollut. Omalla äidilläni on pitkä kokemus kilparatsastuksesta mutta se on perhearjen tultua jäänyt. Häneltä olisi siis mahdollisuus saada oppeja ja apua, mutta hänen kaikki hevoskontaktit on enemmän ulkomailla ja muualla kuin Päijät-Hämeen alueella.

Minulla on kilpaurheilutaustaa toisesta lajista ja fyysinen työ onnistuu ja kiinnostaa. Tilanne on siis se, että aikaa, intoa ja budjettia löytyy mutta tietoa ja taitoa ei. Haluaisin oppia hevosista, tallityöskentelystä ja kaikesta siitä, mitä siihen itse ratsastamisen ympärille liittyy. Ja tietysti myös ratsastaa. Onkohan missään talleilla mahdollista päästä auttamaan ja oppimaan ihan siinä hevosten normaaliarjessa? Tai miten kannattaisi lähteä liikkeelle tässä? Intoa ja halua olisi olla hevosten kanssa joka päivä!

Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että menisi hakisi Salpauksen hevoslinjalle opiskelemaan hevostenhoitajaksi.

Ja onko ylipäätään mahdollista päästä hevoselämään mukaan kun ei ole lähes yhtään kokemusta?

Suosituksia ja vinkkejä tältä alueelta otetaan vastaan ja myöskin kokemuksia ja kommentteja aiheesta!

  Re: Hevosharrastuksen aloittaminen aikuisena

Lähettäjä: abc 
Päivämäärä:   2.2.26 18:11:49

On mahdollista!

Hyvällä kunnolla, mitä uskon sinulla urheilutaustasi perusteella olevan, pääsee pitkälle! (Ehkä jopa pidemmälle kuin moni muu, kun lajiamme vaivaa huonokuntoisuus) Eli suosittelen ehdottomasti jatkamaan oheisliikuntaa. Sillä on valtava merkitys, erityisesti kun kehityt. Monelle esimerkiksi toispuoleisuus, epätasainen istunta jne. aiheuttaa päänvaivaa, mutta nämä ovat ratkaistavissa oheisliikunnalla ja lihaskunnon työstämisellä.

Hyviä hommia on toki seurata valmennuksia, jos mahdollista. Jos ratsastuskoulu tarjoaa hoitohevosia, suosittelen tätäkin. Suosittelen myös tallia, jossa hevoset hoidetaan itse. Moni vieroksuu talleja, joissa hevonen haetaan itse sisälle ja hoidetaan, ja hoidetaan pitkän kaavan kautta pois, mutta suosittelen näitä todella paljon jos haluaa oikeasti kehittyä hevosten käsittelyssä ja tulkitsemisessa. Näillä paikoilla saattaa myös saada mahdollisuuden osallistua tallitöihin, joka on sekin plussaa.

Opinnoissa tietysti saisit ohjatusti tutustua varusteisiin ja hevosiin, eli ei huono idea sekään! Voi olla myös jotain simppeleitä vuokrahevosdiilejä, joissa pääsee omistajan kanssa puuhailemaan ja oppimaan tätäkin kautta paljon, erityisesti siitä hevosen käsittelystä ja luomaan ystävyyssuhteita.

Toivottavasti löydät huipputyyppejä ja -hevosia harrastukseen! ♥

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.