Lähettäjä: Iisa 
Päivämäärä:   25.12.25 23:58:20

Kamala ikävä kuollutta hevostani. Kamala. Vihaan koko lajiakin nykyään sydämeni pohjasta, lopetin sen samalla sekuntilla kun hevoseni. En nää mitään syytä, en yhtäkään nousta toisen hevosen selkään, vaikka tämä on ollut henkireikän kymmeniä vuosia. Myönnän että voin olla päästäni sekaisin, mutta eivätkö kilparatsastajat kiinny hevosiinsa, kun vaihtuvuus on suurta. Vai onko heilläkin se yksi joka pysyy, ja ympärillä hevoskokoonpanoa voi päivittää?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   26.12.25 00:06:10

"eivätkö kilparatsastajat kiinny hevosiinsa, kun vaihtuvuus on suurta"

Kiinnytkö urheiluvälineisiin?

Lähettäjä: Iisa 
Päivämäärä:   26.12.25 00:17:10

Tämä on toinen tosi kiinnostava keskustelun aloitus! Saattaisin kiintyä esimerkiksi sählymailaan, joka muistaisi minut ja omaisi oman persoonan. Tai pariluistelussa siihen pariin? Jalkapallojoukkueeseen? Agilitykoiraan? Tarkoitan lähinnä että miten voi olla kiintymättä, ehtiikö kilparatsastaja sitten viettää niin vähän aikaa. En kyllä ole itsekään sellaiseen hevoseen kiintynyt, jolla en ole kuin ratsastanut. En tarkoita että kyseessä olisi yhtään huonompi tapa harrastaa, erilainen vain. B

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   26.12.25 01:29:30

Urheiluvälineisiin?! Ei ne mitään ihmeen "urheiluvälineitä" ole! Typerä ja keksitty väite.

Kun lähtökohtaisesti eläimiä, oli ne koiria tai hevosia on ympärillä enemmän, suhde niihin on erilainen kun yhteen perheenjäseneen. Tottakai niihin kiintyy! Ei se vaihtuvuus niin suurta ole. Suhdetta voisi verrata hyvään ja pidettyyn työkaveriin, osa heistä on elämässämme lyhyemmän, osa pidemmän aikaa. Eikä yksikään kilparatsastaja pelkästään ratsasta ja treenaa, hevosten kanssa vietetään vapaa-aikaa ja ne ovat perheenjäseniä.

Lähettäjä: . . 
Päivämäärä:   26.12.25 01:36:44

Koska asia selvästi vaivaa sinua ja muuttuu vihaksi, se ei enää normaalia. Kannattaisi mennä psykologin juttusille tuollaisista tuntemuksista ja mikä on se perimmäinen syy että et voi enää jatkaa normaalisti arkea ja harrastamista.

Moni koiraharrastajakin osaa ottaa vanhan koiran rinnalle uuden pennun, kun tietää että pian aika jättää. Että vanha koira ehtii opettaa talon tavat, mutta myös siksi että siirtymä ei tunnu niin pahalta.

Nämä ovat täysin yksilöllisiä asioita. Ammattimaisuus tulee siitä että osaa suhtautua asioihin ammattimaisesti.
Mutta sinäkään et täysin turhaan rypisi vihassa kun olisit heti ympäröinyt hevosilla ja hakenut apua.

Lähettäjä: Peppi 
Päivämäärä:   26.12.25 01:37:48

No onhan se aika vääristynyt suhde eläimeen, jos niitä pidetään välineinä. Elävä ja tunteva olento ei ole väline.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.12.25 03:05:52

Vaan kukaan ei pidä välineenä.

Lähettäjä: Xy 
Päivämäärä:   26.12.25 06:05:07

” Eikä yksikään kilparatsastaja pelkästään ratsasta ja treenaa, hevosten kanssa vietetään vapaa-aikaa ja ne ovat perheenjäseniä.”

Ei pidä paikkaansa. Monellakin tuntemallani harrastajalle ja kilparatsastajalle hevonen on väline, eikä sen kanssa vietetä aikaa. Perheenjäsen ei ainakaan omassa maailmassani ole sellainen, joka ammutaan jalkavamman takia tai annetaan pois, kun ei iän takia enää suorita.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.12.25 06:28:35

Olen miettinyt viime aikoina samaa. Toinen hevonen pitäisi myydä kun siirrytään omasta tallista vieraalle. En tee sillä mitään mutta se on ollut mun matkassa kuusi vuotta niin hurjaa ajatella että se tosta muuttaa muualle. Helpompaa se on kylmillä kilparatsastajilla,.joille hevonen on väline.

Lähettäjä: iow 
Päivämäärä:   26.12.25 06:34:17

kyllä mullekin on hevonen "väline", vaikka hoidetaan kaikki aina hyvin. Ei kyllä kiintymystä. Jos kuole, niin tämä on materiaalinen menetys.

Lähettäjä: &€#? 
Päivämäärä:   26.12.25 06:50:34

Olen kilpaillut lähes koko ikäni. Urheiluratsastus on se juttu mikä motivoi hevosteluani. Mutta parhaiten olen pärjännyt niiden hevosten kanssa joihin on muodostunut vahva tunneside. Hevosen menetys on ollut aina shokki ja suru lamaannuttaa joksikin aikaa.
Suhtaudun kuolemaan muutoinkin yhtenä osana elämää. Elämä jatkuu joka tapauksessa ja ajastaan se motivaatio lajiin palaa. Muut huollettavat on hoidettava tuntuu miltä tahansa. Jokainen hevonen on oma persoonansa ja ajastaan löytyy uusi jonka kanssa sielut kohtaa.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   26.12.25 07:10:11

"Helpompaa se on kylmillä kilparatsastajilla,.joille hevonen on väline."

Joku SEY-trolli täällä taas vauhdissa valheita jankkaamassa..? Niin erikoista. Tuollaisia väittävä ei tunne yhden ainoaa kilparatsastajaa. Eikä heitä edes kutsuta "kilparatsastajiksi". :)

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   26.12.25 07:12:21

"Perheenjäsen ei ainakaan omassa maailmassani ole sellainen, joka ammutaan jalkavamman takia tai annetaan pois, kun ei iän takia enää suorita."

Eiköhän tämä jo kerro kirjoittajastaan kaiken. Hevosihminen ei tuollaista soopaa kirjoita.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.12.25 09:47:51

"Vihaan koko lajiakin nykyään sydämeni pohjasta, lopetin sen samalla sekuntilla kun hevoseni."

Miten tulit ikinä hankkineeksi hevosen, jos laji ei ole kiinnostanut? Vai katkeroiduitko hevosesi lopettamisesta noin pahasti?

Onko sinulla koskaan ollut yhden lajisen eläimen jälkeen toista samanlaista, useampia koiria vaikka? Vai tarkoittaako sinulle kiintymys sitä, että sinulla voi olla vain yksi jonkun lajien eläkn ja sen kuoltua alat vihaamaan koko ajatusta?

Minä kiinnyn eläimiin ja suren niitä, mutta ei se estä minua hankkimasta lisää eläimiä niiden jälkeen.

Lähettäjä: Iisa 
Päivämäärä:   26.12.25 10:15:37

- Tosi hyvä kysymys! Niinkuin aloituksessa lukee niin laji on ollut minulle kaikki kaikessa. Nimenomaan myöskin niin että laji - ei hevonen. Minulla ei ole ollut kuin tämä yksi koira, mutta hevosia on ollut useampia. Niitä on sitten aikanaan lähtenyt, eikä juuri ole vaikuttanut minuun ennen tätä viimeisintä.

Ja juu voin lisätä vielä, että katkeroiduin kyllä lopetuksesta, eikä se ainakaan auta asiaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.12.25 10:38:31

SEY trolleilla ja Animalisteilla on itsellään ongelma kun eivät hyväksy sitä että kuolema kuuluu elämään ja se tulee kaikille aikanaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.12.25 12:03:03

"SEY trolleilla ja Animalisteilla on itsellään ongelma kun eivät hyväksy sitä että kuolema kuuluu elämään ja se tulee kaikille aikanaan."

Sinulla on kyllä vaikea pakkomielle. Oletko koskaan kirjoittanut tänne mitään jossa ei mainittaisi "sey-trolleja ja animalisteja"?

Onko sinulle itsellesi muuten ihan samantekevää, kuoletko 20-vuotiaana vai 80-vuotiaana?

Lähettäjä: Dark Jedi 
Päivämäärä:   26.12.25 14:30:25

Piste: kun kuolet et enää ole siitä itse tietoinen. Ei se kaksikymppisenä kuollut missään pilvenreunalla sure elämättä jäänyttä elämää. Kuten ei lopetettu hevonen murehdi sitä ettei ensi kesänä pääse laitumelle.

Lähettäjä: Kiintyily 
Päivämäärä:   26.12.25 15:23:55

Olen kiintynyt jopa muidenkin hevosiin. Kiintymisessä pitää olla kuitenkin järki. Juuri laitoin vanhan pois kun sille yllättäin tuli sen oloisia oireita, että hoitaminen siitä eteenpäin olisi ollut pelkkää lopun pitkittämistä ja todennäköisesti lopputuloksena olisi ollut vetää kuollut eläin tallista ulos. Pitkä elämä takana, ja ikä näkyi, lihassa pitämiseen tarvittiin jo vähän vaivaa vaikka näytti ihan virkeältä. Joku voisi ajatella, että miksi sellainen heti ensimmäisestä ähkystä/mistälie laitetaan kylmästi pois, mutta minä en ala katselemaan jos samanlaisia kipuja ja oireita alkaa tulla vaan lisää, loppu joka tapauksessa lähellä. Nyt ainakin vielä kipulääke tehosi ja saatiin kunnialla elo päätökseen.

Lähettäjä: Surujamurhe 
Päivämäärä:   26.12.25 15:58:03

Vanha hevostuttavani sanoi joskus, että jos silloin ei itketä kun hevosesta joutuu luopumaan niin on tehnyt koko ajan väärää hommaa. Sen kuuluukin itkettää ja harmittaa ja jopa pistää vihaksi.

Suremisen jälkeen sitten on aika miettiä jatkoa. Tai sitä, että ei jatka. Sekin on ok.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.12.25 18:58:27

Monellakin tuntemallani harrastajalle ja kilparatsastajalle hevonen on väline, eikä sen kanssa vietetä aikaa.

Xy, hevosella tai millään muullakaan eläimellä ei ole sisäsyntyistä tarvetta
seurustella ihmisen kanssa vaan lajitoverin seura on tärkein.
Hevonen ei ole ihminen.
Sitäpaitsi juuri ratsastaessa tai ajaessa ihminen viettää sitä aikaa hevosen kanssa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.12.25 19:08:37

Sinulla on kyllä vaikea pakkomielle. Oletko koskaan kirjoittanut tänne mitään jossa ei mainittaisi "sey-trolleja ja animalisteja"?

Paljonkin enkä ole ainoa joka kyseisiä termejä täällä käyttää ja kyseisiä järjestöjä kritisoi.
Pakkomielle se on joillekin hyökätä näihin ketjuihin vänkyttämään että hevonen on väline/hyödyke/ siitä ei voi pitää oikeasti jos sitä ei pidä lemmikkinä tai itke sen kuolemaa loputtomiin..

Lähettäjä: SEY trolli 
Päivämäärä:   26.12.25 19:14:46

Helpompaa se on kylmillä kilparatsastajilla,.joille hevonen on väline."

Monellakin tuntemallani harrastajalle ja kilparatsastajalle hevonen on väline, eikä sen kanssa vietetä aikaa.

Perheenjäsen ei ainakaan omassa maailmassani ole sellainen, joka ammutaan jalkavamman takia tai annetaan pois, kun ei iän takia enää suorita."

^^Pakkomielle mikä pakkomielle

Lähettäjä: Yhdessä 
Päivämäärä:   26.12.25 19:40:14

Tiedän ihmisiä jotka ovat kiintyneet enemmän omaan hevoseen kuin vaikkapa omaan äitiinsä. Tiedän ihmisiä jotka ovat laittaneet hevosen kaverisuhteen edelle. Tiedän ihmisiä jotka ovat valinneet lapsettomuuden hevosharrastuksen vuoksi. Tiedän pareja jotka ovat eronneet hevosten takia. Eikä tässä ole mitään väärää. Yleensä siihen kiintyy jonka kanssa viettää paljon aikaa ja löytyy yhteinen sävel, jonka kanssa elämän jakaminen tuntuu mielekkäältä, vaikka laji olisikin eri. Ja lopulta ihminenkin on vain eläin muiden eläinlajien joukossa. Ei meistä kenenkään kannattaisi lähteä tuomitsemaan tai arvottamaan toistemme tunteita.

Lähettäjä: no voi ei 
Päivämäärä:   27.12.25 10:39:57

Luulisn itse olevani tästä ääripäiden välistä. Kiinnyn hevosiin, mutta jäkevästi pystyn myös luopumaan. Myin juuri hevosen, joka oli ollut minulla 10 v. Ikävöin sitä, mutta en kadu päätöstä.
Minusta usein sellaiset ihmiset, jotka "rakastavat" hevostaan ovat niitä kaikista surkeimpia hevosenomistajia. Eivät jotenkin erota hevosesta lemmikkipuudelista tai omasta lapsesta.