|
Lähettäjä: ~
Päivämäärä: 11.12.25 02:50:21
Lapsi ei ole valmis laukkaamaan jos ei pysty nostamaan sitä itse, ei selvästikään kehonhallinta vielä riitä. Ei ole mitään järkeä yrittää pakottaa laukkaa vain siksi, että siitä saisi jonkin kuvitteellisen virstanpylvään tai sulan hattuun. Olen nähnyt kymmeniä kertoja kun liian heppoisilla taidoilla lähdetään potkimaan ponia laukkaan, välillä joku vielä maasta käsin viuhtoo raipalla vauhtia ja 9/10:stä tämmöinen touhu päättyy niin että ratsastaja ei pysy selässä kun tullaan kiitoravia kulmaan/kaarteeseen tai sitten ponin lopulta hypätessä laukalle heilahdetaan taaksepäin jalat kyljistä irti lepattaen: istunnalle herkkä poni lyö turbovaihteen silmään ja ratsastaja ei enää pystyyn pääse vaan hiekka kutsuu, suustaan herkkä poni taas vetää nykäisystä liinat kiinni ja ratsastaja lähteekin katapulttina kaulan yli. Ja jos tasapaino ei riitä laukan nostamiseen, se harvemmin myöskään riittää laukassa istumiseen ympyrän kaarella ponin ollessa liinassa, alas tullaan rytinällä viimeistään kun tulee aika siirtyä laukasta raviin. Minusta ei ole hyvä idea korjata ongelmaa siirtämällä nosto juoksuttajan huoleksi.
Ratsastajan kannattaa jo nuorena oppia kärsivällisyyttä ja nöyryyttä. Kun ensimmäisiä kertoja aikuisiällä pääsin vähän fiinimpien ratsujen selkään, sain huomata että nepä eivät nostakaan laukkaa ilman että sitä osasi prikulleen oikein istunnalla pyytää, paino jos oli penkissä väärin tai ulkopohjetta tarjosi taakse niin sai tyytyä raviväistöihin. Siinä kohtaa täytyy sitten tehdä valinta: a) Pysy nöyränä, jatka sitkeästi istunnan hakemista ja yrittämistä, hyväksy että tämä on nyt omien taitojen puutteesta johtuva tulikoe josta selviää vain oppimalla b) Ei tässä nyt kiinnosta ratsastamaan opetella kun haluttaa laukata, raippa käyttöön tai vippaskonsteja ht.netistä kyselemään! Vinkki: vaihtoehto A kantaa paljon pitemmälle eikä koskaan ole liian nuori tai vanha valitsemaan sitä. Maltti on valttia ja oikoteitä oppimiseen ei ole.
Kun itse aikanaan kävin alkeiskurssia 90-luvulla, mentiin about vuosi pelkkää käyntiä ja ravia ennen kuin aloitettiin laukannostotreenit. Seuraukset? Kukaan ei kuollut siihen että laukkaa piti odottaa, mutta jokainen osasi istua niin kelvollisesti että laukka nousi, kukaan ei pudonnut ja kaikilla oli hevonen hanskassa ja oikealla reitillä, vaikka siihen aikaan ratsastuskoulujen hevoskalusto oli ihan eri sorttia kuin nykyään ja osalla niin iso ratsu alla ettei juuri kumpparit satulasiiven yli yltäneet. Kavaletteja alettiin harjoitella kahden vuoden jälkeen. Nykyään jo 10 kerran alkeiskursseilla laukataan, ja meno on sellaista että opettaja pidättää hengitystä, vanhemmat rukoilee katsomossa ja isommat penskat melkein hakee popcornit mukaan eturivin paikoille. Ratsastajat roikkuu kyydissä henkensä edestä ja potkii ja repii vuoronperään kun ei taidot riitä. Vähintään vartti menee pudonneiden lasten rauhoitteluun ja ponien pyydystämiseen. Ketä tämä palvelee? Saati sitten kun alkeisjatkolla ruvetaan hyppäämään kavaletteja vaikka ei vielä pystytä edes kulmia ja ympyröitä laukkaamaan putoamatta...
Ratsastus ei ole kärsimättömien laji.
|