|
Lähettäjä: Hullu kohta
Päivämäärä: 7.12.25 13:25:14
Mun mielestä kenenkään ei kannata ottaa henkilökohtaisena epäonnistumisena sitä jos hevonen menee vetelälle syksyisin. Mulla on ollut hevosia 30 vuotta omassa tallissa. Ensimmäiset 20 vuotta mikään hevoseni ei ollut koskaan kuralla. Silloin olin sitä mieltä, että jotain pitää hoidossa, rehuissa tai olosuhteissa olla vialla jos hevonen pieree vettä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jotkut ovat välillä (yleensä syksyisin) olleet kuralla. Heiniä ja rehuja on vaihdettu tuloksetta. Kaikkea, siis ihan kaikkea, on kokeiltu. On iso mappi edellisten vuosien heinäanalyysejä joita vertailee pitkälle yöhön. Hevosta on tutkittu eri klinikoilla eikä mitään syytä kurailuun ole löytynyt. Eläinlääkärit ovat sanoneet, että älä ota tätä niin vakavasti niin kauan kun hevonen on iloinen, liikkuu hyvin ja näyttää hyvältä.
Mutta ei se silti hyvältä aina itsestä tunnu. Sitä käy mielessä miljoonaan kertaan läpi samat asiat (heinät, väkirehut, ruokinta-ajat, vesi, suola, lisäravinteet, madotus, karsinaolosuhteet, tarhaolosuhteet, liikunta, virikkeet, varusteet jne. jne.) eikä pääse jyvälle kurailun syystä. Jää katsomaan tuntikausiksi mitä hevonen tekee tarhassa, ei kai vaan se nuole siellä maata, ei kai vaan se syö siellä pudonneita lehtiä, ei kai vaan se juo lätäköstä vettä... Tilanne alkaa olemaan jo ihan naurettava (jollei itkettäisi), sitä tuntee itsensä ihan vainoharhaiseksi.
Tuntee olevansa huono eläimenomistaja jos ei taas varaa uutta aikaa klinikalle. Ja kun varaa ja kaikki käydään taas hevosessa läpi ties monettako kertaa niin ei sieltä mitään vastauksia saa -taaskaan. Kunnes sitten yhtenä päivänä, kun mielenterveys on jo lähes kaikonnut taivaanrantaan, hevonen paskoo täysin normaalia sontaa. Vaikka ei mitään muutoksia mihinkään ole tehty. Täysin yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta sonta on kiinteää. Kiitos luojalle!
|