|
Lähettäjä: pinre
Päivämäärä: 4.12.25 09:32:01
Olen meinannut kirjoittaa samasta aiheesta ketjun monta kertaa.
Aloin käydä tallilla, jossa tallinpitäjän hevonen oli todella valikoiva ihmisten suhteen. Sillä oli toinenkin omistaja, joka opiskeli toisella paikkakunnalla ja oli paikalla vähemmän. Tuon hevosen pystyi kuka tahansa viemään tarhaan tai hakemaan talliin, mutta ei muuta. Se inhosi vesisadetta ja liimaantui lattiaan, jos sen yritti saada sateella ulos. Muut loimet oli sille ok, esim. kuivatus- tai kuljetusloimi, mutta se ei sietänyt ulkoloimea tarhaan minään vuodenaikana, vaikka olisi ollut -40 astetta pakkasta. Karsinassa käänsi perseen jos yritti lähestyä loimen kanssa, käytävällä lakosi lattialle, ei voinut kävellä tarhaan ja ei saanut henkeä, saati kyennyt syömään, jos sen jätti loimi päällä pihalle. Se ei tykännyt kenestäkään eikä mistään. Sieti omistajiaan, mutta siinäpä se. Kukaan muu ei voinut sitä liikuttaa tai harjata, vain omistajat. Omistajien kanssa se toimi täysin moitteetta, ei ollut hankala, kipeän oloinen, mitään.
Kaikkien muiden käsissä se oli vihainen, inhosi kaikkea ja kaikkia, ei sietänyt muita hevosia eikä muita ihmisiä. Jos sitä lenkitti joku muu, niin talutuslenkeillä se nakkeli niskojaan ja käveli kantapäillä ja koetti näykkiä. Ratsastaessa lakosi alta, nakkeli niskojaan, pomputti menemään ja liirasi vinossa. Ajaessa vaikutti siltä, kuin kävelisi jalat tikkusuorana ja puolet selkälihaksista puuttuisi. Se ei myöskään taipunut kyljistään vaan oli ihan rautakanki.
Jossain vaiheessa toinen omistaja muutti ulkomaille ja hevonen jäi vain tallinpitäjälle. Hänellä ei kuitenkaan ollut sille juuri aikaa, joten se kyllästyi. Se keksi, että minähän voin alkaa sen ihmiseksi ja osoitti tämän rakkautensa olemalla aggressiivinen minua kohtaan. Ei puhettakaan, että olisi vaikka ollut korvat hörössä tai hörissyt. Ei, vaan kun vein sille heinää karsinaan, se otti toppatakista hampailla kiinni ja paiskoi minua pitkin seiniä. Ja kun se sai pään ulos karsinasta, niin se otti minua myös tallin käytävällä takista kiinni ja riepotteli. Ihmettelimme tuolloin kolmestaan vuokrapaikalla olevan hepan omistajan kanssa, että mikä hemmetti tolla hevosella on, varmaan aivokasvain, laitetaanko kuula kalloon. Omistaja kuitenkin sanoi, että minun pitää huomenna käydä lenkittämässä hevosta, jos se vaikka on vain tylsistynyt. Ja minähän kävin, vaikka ajattelin, että umpisurkea idea, kun sehän vihaa minua. Mutta tuon lenkin jälkeen hevonen oli yhtä hymyä ja alkoi irvistellä omistajalleen, kun halusi olla vain minun kanssani.
Se ei sietänyt sitä, että huomioin muita hevosia. Esim. kun autoin varsan kouluttamisessa, meinasi tuo "minun" hevoseni tulla ensin tarhan lauta-aidasta läpi ja seuraavalla kerralla laittaa karsinan palasiksi.
Minun kanssani kahdestaan hevonen oli rento ja leppoisa, todella hymyilevä ja toimi kuin ajatus. Muiden nähden se oli ärtyisä ja hapan. Jatkuvasti sai kuulla, miten hankala se on ja varmasti kipeä, kun ei siedä kosketusta ja luimii ja potkii. No älä koske siihen niin sillä ei ole tarvetta luimia ja potkia!
Kun olin reissussa, hevosta liikutti ja hoiti tallilla käyvä nainen ja kun palasin, hevosen kerrottiin ikävöineen minua ja se meinasi tulla tarhasta läpi kun näki minun palanneen. Ja tämä hevosta liikuttanut nainen kertoi, että hevonen on hankala, todella vaikea ratsastaa, vihaa harjaamista ja varmasti sattuu joka paikkaan. Ja minä siinä koetan hokea, että "Ei se mun kaa oo tommonen...". Mutta minua ei oikein uskottu, koska eihän kukaan ollut koskaan nähnyt hevosta umpionnellisena, vaan aina kipakkana ja ärtyisänä.
Lopulta tuo hevonen siirtyi kokonaan minun nimiini, kun ei omistaja sitä mihinkään tarvinnut ja hän oli jo puolitoista vuotta kutsunut sitä "sinun hevoseksi". Siitä tuli sitten virallisesti minun.
Mutta tuo tosiaan oli luonteeltaan erikoinen ja kovapäinen. Lisäksi se oli ollut omistajiensa lellipentu, olivat ostaneet sen 2-vuotiaana ja minä aloin touhuta sen kanssa sen ollessa 8-vuotias. Mutta ei se kovin kipeä voinut olla, kun ei mistään kipuun viittaavasta ollut _MITÄÄN_ merkkejä, kun minä olin sen kanssa kahden. Eihän se aiemmin ollut niiden edellistenkään omistajien käsissä hankala, vain muiden käsissä.
|