|
Lähettäjä: lll
Päivämäärä: 22.11.25 14:20:09
Jos mahdollista, niin kotona pystyssä. Kaatamisessa aina omat onglmansa kun ihan jo se kaatuminen on vaarallista ja varsinkin herääminen ja nouseminen on sellaista, ettei omistajaa päästetä sitä todellakaan näkemään kun hevonen voi lennellä ympäriinsä pahastikin kun sekopäissään ei tajua missä on ja mitä tapahtuu ja pakoeläimenä koettaa vain lennellä seiniin. Todella monilla hevosilla itse operaatio menee hyvin, mutta heräämössä sitten on murtanut jalan tai kyynärpään. Näitä ihan tutuissakin, en puhu mistään somessa vastaan tulleista.
Kaikkia ei voi pystyssä ruunata, mutta jos voi, niin ehdottomasti niin. Muutama kaveri sanoneet, että ikinä ei heidän hevostaan enää kaadeta eli ei operoida, eikä ruunata enää muuten kuin pystyssä ja jos se ei onnistu, niin sitten ei ruunata ollenkaan. Sama laittaa monttuun jo muutenkin kuin ruunata ja laittaa klinikalla henki pois. Näitä kun on mennyt monttuun murtuneiden kyynärpäiden, jalkojen ja muiden vuoksi.
Näitä ylöspyrkimisiä näkee esim. youtubesta. Ja eräs hevosihminen oli päässyt katsomaan omaan hevostaan klinikalla ja vain naureskeli, kun se kaatuili. Siltä poistettiin irtopala puolitoistavuotiaana ja henkeä pidätellen katsoin sitä instatarinaa. Todellinen ihme, että hevonen käveli omin jaloin klinikalta pois.
|