Lähettäjä: Pelletti 
Päivämäärä:   18.11.25 21:52:13

Kertokaa lajin lopetuksen hyviä ja huonoja puolia. Lajin pariin palanneet, sen jättäneet tai vain päätöksen kynnyksellä käyneet. Olen ollut nyt muutaman kk tauolla ja pitäisi päättää, annanko kaikkeni taas tähän lajiin vai jatkanko elämässä uuteen suuntaan.

Lähettäjä: äobäoub 
Päivämäärä:   18.11.25 23:39:52

"annanko kaikkeni"?? Minkä ihmeen kaikkesi? Etkö voi harrastaa ratsastusta ja tehdä monta muuta kiinnostavaa asiaa siinä ohessa.
Mulla on ollut hevosia 18 vuotta mutta en ikinä ole "antanut kaikkeani". Miksi ihmeessä kukaan tekisi niin jos ei tosissaan tähtää ammattiratsastajaksi Eurooppaan. Ja se päätös ois pitänyt tehdä jo alla 20-vuotiaana.
Mulla onn hevonen jota ridaan 4x vkossa, vuokraaja 2x ja yksi vapaapäivä. Sitten mulla on hoitaja joka taluttaa, hoitaa varusteet jne.
Ehdin tekemään elämässäni todella paljon muita kivoja asioita.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   19.11.25 10:11:47

Mietin kans tuota, että onko pakko antaa kaikkensa? Ymmärrän toki, jos oikeasti muuten ei hevostelu kiinnosta, ellei pääse kisaamaan täysillä. On niitäkin ihmisiä.

Itse halusin nuorempana kilparatsastajaksi. Todellisuus vaan löi päin pläsiä, ettei mun varallisuus vaan riitä. Kipuilin sen kanssa vuosia. Nykyisin olen se täti, jolla on oma hevonen ja tehdään ns. kivoja asioita ja ihan hepan fiiliksen mukaan. Käyn tuomaroimassa ja muuten touhuilen lajin parissa. Nyt ei tartte enää antaa kaikkeansa ja harrastus on kivaa. Sen lisäksi kerkeän harrastaa paljon muutakin ja nähdä ystäviä.

Lähettäjä: KL 
Päivämäärä:   19.11.25 10:30:46

Häh? Laita ny ekas se glögipullo pois.

Lähettäjä: pilkunviilaaja 
Päivämäärä:   19.11.25 10:32:20

Olen jättänyt, olen palannut, olen käynyt kynnyksellä ja sitten kuitenkin jatkanut.

En koe että olisin missään kohtaa "antanut kaikkeani" lajille, mutta ajallisesti toki päätös siirtyä omiin hevosiin oli aivaa vievä ja sitova päätös. On tervettä ja tärkeää että on vähän muutakin elämää kuin vain hevoset.

Minulle jatkamista on tukenut se, kun olen löytänyt kivat harrastekaverit (hevoset), mikä tarkoitti sopivamman ratsastuskoulun löytämistä, sopivien hevosten löytämistä ratsastuskoulun sisältä, sitten se sopiva oma, oman kanssa kun välillä on terveysongelmia niin että hevonen ja itse on treenikunnossa ja pystyy edistymään.

Motivaatiota on vienyt jos ei ole ollut sopivan tuntuisia hevosia joilla treenata, yhdessä vaiheessa kun oma oli "vaikea" itselle, ja pitkien sairauslomien aikana tietysti motivaatio tippuu. Tuli koettua sellainenkin vaihe, että hevosen terveysasioiden vuoksi ei voitu enää treenata niitä juttuja, mitä olisin tarvinnut omaan edistymiseen. Se oli kyllä vähän turhauttavaa.

Omaa oloa on helpottanut se, että välillä harrastamisen intensiteettiä voi keventää, tai sen voi jättää tauolle ja palata myöhemmin kun ilo ja kipinä taas löytyy.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.11.25 10:54:22

Olisin halunnut panostaa enemmän lajiin, mutta tavallisen ihmisen elämän rajoitteet kuuluvat omaankin arkeen. Yritän nyt vielä kerran järjestää asiat niin, että voisin edes muutaman vuoden ajan keskittyä ja panostaa ratsastukseen kunnolla. Siitä kiva laji, kun jos terveys kestää, niin voi harrastaa sitten eläkeikään asti ja sen jälkeenkin.

Lähettäjä: eqfä, 
Päivämäärä:   19.11.25 18:11:25

Mitä tarkoittaa "panostaa ratsastukseen kunnolla"?

Mun mielestä se tarkoittaa hyvää hevosta, hyvää valmennusta 3-4 kertaa vkossa ja kv-kisareissuja. Noin minimissään.

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   20.11.25 16:06:28

Mä oon lopettanut kokonaan 12 vuoden hevosten omistamisen ja intensiivisen treenaamisen jälkeen ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen päätökseen. Lisäksi tuota ajanjaksoa ennen harrastin ratsastusta ratsikoulussa ja vuokriksilla 17 vuotta. Noina intensiivisinä 12 vuoden aikoina treenasin tosissaan ja kaikki aika meni hevosiin ja koko muu elämä vähän ohi siinä samalla. Oli sekä omia että ratsastettavia hevosia, opetin ratsastusta ja kävin hevosalan koulunkin.

Kolme omaa hevosta olen joutunut lopetuttamaan kun niille tuli niin isoja terveysongelmia. Viimeiset vuodet alkoi jo motivaatio horjua ja loppuvuosina ei mikään jaksanut enää kiinnostaa ja joku jäisten paskojen irti maasta hakkaaminen ja karmeissa keleissä pakolla tallille meneminen oli jo suoraan sanottuna vastenmielistä.

Koko hevostelu loppui siihen että omakasvatti jouduttiin lopettamaan. Loppupeleissä se oli onni onnettomuudessa, sillä en olisi voinut myydä omakasvattia. Jos se olisi edelleen hengissä niin kai tässä jotenkin jatkaisi heppailua ja en tiedä olisiko sitten jostain löytynyt uusi motivaatio. Nyt tuosta kaiken hevostelun lopettamisesta on 2,5 vuotta ja olen löytänyt tilalle musiikkiharrastuksen, josta iloitsen suuresti.

Mulla oli aina haaveena se oman tamman varsottaminen ja oma varsa ja sen sain kokea. <3 Myöskin ne parhaat treenivuodet oli kivoja ja varsinkin silloin kun oli hyvä hevonen ja tuli menestystä kilpakentiltä ja oppi paljon valmentautuessaan.

Mutta sitten taas se rahan määrä jota hommaan olen laittanut on jotain aivan järjetöntä, varmasti mennyt 100-200 tonnia kun laskee kaikki hevosten osto- ja ylläpitokulut ja kisa- ja valmennuskulut kuljetuskalustosta puhumattakaan, niitä en tohon summaan edes laske. Nyt miettii että jospa oisin noi rahat laittanut vaikka omistusasuntoon tai sijoittanut niin miten hyvä taloustilanne olisi.

Toisaalta hevosten kanssa tuli koettua hyviä vuosia enkä sinänsä niitä kadu. Omasta kokemuksesta sanoisin kyllä aloittajalle, että jos enemmän alkaa tympimään se tallille meno niin kyllä silloin on aika lopettaa. Toivottavasti löydät jotain uutta tilalle!

Lähettäjä: Sch 
Päivämäärä:   20.11.25 16:19:37

Edes ne ammattiratsastajat eivät "anna kaikkeaan". Joo toki kisakaudella elämä pyörii kisakalenterin mukaan, mutta näin kauden jälkeen kaikilla on somet täynnä lomakuvia. Safari jossain päin Afrikkaa on ollut muodissa jo muutaman vuoden, ja toki tammikuun laskettelumatkat.

Lähettäjä: NoName 
Päivämäärä:   20.11.25 17:01:45

Kyllä minä ns annoin kaikkeni, vaikka ihan tavallinen harrastaja olin.
Saavutin elämäntilanteen, jossa työn lisäksi oli pääasiassa ratsastus ja siihen liittyvät kuviot tallielämässä. Se oli mulle unelmaelämää, vihdoin.

Kun lopetin (kaiken hevoselämässä, monista syistä, enkä enää palaa), en toistaiseksi ole saanut tilalle mitään yhtä kivaa, innostavaa ja intohimoista.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.11.25 18:28:46

Mä lopetin jo 15 vuotta sitten kun kyllästyin. Oman kokemuksen perusteella palaaminen on hankalaa. Siis kyllä, kuka tahansa voi varata ratsastuskoulusta tunnin, mutta kun olisikin niin yksinkertaista. Jännittää ja pelottaa, pelkää ettei enää löydä paikkaansa mistään tallilta, on tullut niin paljon kaikkea uutta että olo tuntuu melkeinpä aloittelijalta.

Jos nyt pääsisin 15 vuoden taakse, niin sanoisin itselleni että älä lopeta, mutta tee muutoksia. Silloinen harrastustapa alkoi kyllästyttämään ja tuntumaan piikkilangan syönniltä, mutta voi keksiä jotain muuta. Ala treenaamaan vaikka jotain uutta lajia. Harmittaa etten koskaan päässyt kokeilemaan matka- tai lännenratsastusta tosissaan.

Lähettäjä: Tätsy 
Päivämäärä:   20.11.25 18:30:18

Sama kuin NoName. Kun ollut omia hevosia katson "antaneeni kaikkeni" vaikka en kisannutkaan. Töiden jälkeen tallilla meni joka päivä, hevosen vapaapäivinäkin. Aikaa ei juuri muuhun ollut, mutta nautin siitä. Rahat myös meni hevoseen.

Harrastaminen kun ei ole ollut enää omaa hevosta on ihan erilaista (vuokrahevosia ollut, nyt vain ratsastuskoulussa käyminen) ja harkitsen kokonaan lopettamista koska vuokrahevosta ei ole löytynyt ja ratsastuskoulun tunnit eivät tyydytä samalla lailla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.11.25 18:50:25

Lopetin heinäkuussa. Jo pitkään asiaa olin pyöritellyt ja vihdoin uskalsin tehdä päätöksen. Välillä kaipaa ratsastamista, mutta ei vielä niin suuri kaipuu, että lähtisin tallille.

Vuosien varrella mun harrastus vain väheni ja väheni, jonka ajattelen olleen osasyy siihen, miksei enää kiinnostanut. Aiemmin ratsastin enemmän, olin tallilla paljon, myös töissä. Sitten vaihtui työt, sitten väheni ratsastuskerrat. Ehkä kerran viikkoon ei riitä mulle ja silloin olen mielummin harrastamatta kokonaan.

Lähettäjä: Ninni 
Päivämäärä:   22.11.25 20:18:47

En halua lopettaa, koska. Talli päivän jälkeen hyvä olo jos mennyt hyvin

Lähettäjä: —- 
Päivämäärä:   22.11.25 20:37:15

Kyllä minä ainakin annoin kaikkeni, kun kisasin aluetasolla 110-120cm ja hevonen asui 30min päässä tallilla, jossa osa hommista piti tehdä itse. Kaikki ylimääräiset rahat ja jaksaminen meni siihen. Se oli ihanaa ja motivoivaa, kunnes into kisaamiseen hiipui ja loukkaantumisten myötä myös uskallus väheni.

Yritin harrastaa kevyemmin, mutta se ei motivoinut ollenkaan, kun ei ollut päämäärää ja tavoitteita. Kaikki se huoli hevosesta ja sen hyvinvoinnista ei ollut satunnaisten mukavien maastolenkkien ja muun höntsäilyn arvoista.

Myin hevosen ja käyn kavereiden kanssa tallilla silloin tällöin. Harrastan nykyään tanssia ja musiikkia.

Lähettäjä: RR 
Päivämäärä:   23.11.25 13:04:09

Tein ammatikseni toistakymmentä vuotta, 24/7/365. Pidin tallia, kasvatin, ratsutin, opetin. Yritin kilpailla esteillä, mutta siihen 120-luokkiin se jäi, kun isompien luokkien hevonen, josta olin maksanut itseni kipeäksi, loukkaantui niin, että sen ura oli siinä. Hankin varsoja/nuoria/projekteja, mutta jossain vaiheessa se aina alusta aloittaminen ja maksimissaan metrin hyppääminen alkoi harmittaa. Pakko oli todeta, että ei riitä rahat eikä rahkeet. Olin äärettömän itsekriittinen ja epäonnistumiset olivat kamalia. Ymmärsin kyllä, että ei musta isoihin luokkiin olisi ollut missään tapauksessa, pää ei olisi riittänyt. Ja tässä hommassa poltin itseni täysin loppuun, joten lopettaminen oli loppujen lopuksi aika helppo päätös.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.11.25 13:55:47

Lopetin 8 vuotta sitten. Olen säästänyt rahaa tänä aikana vähintään noin 77 tuhatta euroa, joka olisi palanut omiin hevosiin. Sen sijaan opiskelin yliopistossa, sain hyvän työpaikan ja muutin ulkomaille. Kannattaa oikeasti ottaa laskin käteen ja vähän miettiä mitä kaikkea omalla elämällä voi tehdä samalla rahalla.

Lähettäjä: surullinen 
Päivämäärä:   24.11.25 22:54:11

Itsekin nyt alkanut miettimään koko harrastuksen lopettamista. Tuntuu osittain, että hevospiirit eivät ole enää entisellään ja ovat muuttuneet hieman toksiseen suuntaan. Itsellä jäi edellisestä diilistä hyväksikäytetty olo, kun käyminen loppui kun seinään. Onneksi on toki mahdollisuus tuttujen hevosilla ratsastaa, jos niin haluaa aina silloin tällöin.
Mielessä ollut jos käyttäisi aktiiviseen kuntosaliharjoitteluun ja ottaisi valmentajan niin rahat, jotka tullut ratsastusharrastukseen käytettyä.

Lähettäjä: Jääpala 
Päivämäärä:   25.11.25 04:07:47

Mulla harrastus loppui oman pahemman loukkaantumisen ja sairaslomalla ollessani hevoseni loukkaantui ja piti lopettaa, kaikki loppui siis kuin seinään ihan yhtäkkiä. Hassua kyllä vaikka se oli suuri shokki, pettymys ja erittäin surullinen hetki, niin samaan aikaan tunsin myös salaa tietynlaista helpotusta, että nyt on ns pakko hetken levähtää, saa levähtää. Tajusin vasta siinä vaiheessa kuinka väsynyt ja loppu oikeasti olinkaan. Mä olen vähän sellainen kaikki tai ei mitään ratsastaja. Eli kun harrastin ratsastusta, niin se tarkoitti omaa hevosta, valmennuksia useita kertoja viikossa, valmennusreissuja, kisareissuja (myös ulkomaille), tavoitteita ja suunnitelmat miten niitä kohti edetään, kavereidenkin hevosilla ratsastamista, omia oheistreenejä joka päivä, kaikkea hevosen omistamiseen liittyvää ’oheistoimintaa’, valtavaa rahan menoa ja siten myös oikeasti hurjaa työntekoa. Eli koko elämä on pyörinyt vain hevosten ja ratsastuksen ympärillä ja ehdoilla todella kauan. En minä silti koskaan ammattilaiseksi ole halunnut, harrastaa vaan tavoitteellisesti. Kuulostaa varmasti typerältä, mutta se on myös ainoa tapa harrastaa hevosia ja ratsastusta, minkä minä itselleni voin edes kuvitella.
Vaikka rakastan hevosia ja ratsastusta yli kaiken ja paloa vielä löytyy, niin silti palaaminen takaisin lajiin nostaa myös tietynlaisen ahdistuksen palan kurkkuun. Hävettää jotenkin sanoa ääneen, mutta mietin jaksanko minä varmasti taas hypätä siihen kaikkeen, vieläpä näin pidemmän tauon jälkeen, eli taidot ruostuneita ja taantuneina ja ns kaikesta jäljessä? Sitä on todella hankala selittää, mutta kokisin ns höntsäharrasteluratsastajaksi siirtymisen pahemmaksi ja kivuliaammaksi vaihtoehdoksi, kuin aivan totaalisen lajin lopettamisen. Kokisin itsestäni niin suurta pettymystä, että mokasin ratsastuksellisten tavoitteideni saavuttamisen. Ja rehellisesti en tiedä kykenisinkö mitenkään elämään sen tunteen kanssa.
Samaan aikaan koen myös tämän hevosettoman elämän todella kurjana, vaikka olen koittanut täyttää sitä aukkoa kaikenlaisella muulla urheilulla, jopa liiallisuuksiin asti. Syvemmin ajatellen olen tajunnut myös sen, että kai hevoset on ollut minulle myös tavallaan pakokeino joiltain tunteilta.
Tavallaan tuntuu, että hevosettomuus on jättänyt päähän vaan stressin, joka huutaa ”koko kuka hitto minä olen ja mitä ihmettä mun pitäisi tehdä”. Hevoset ja ratsastus on antanut minulle aivan valtavasti positiivista, kuten hevosen läsnäolon tuomaa rakkautta ja mielenrauhaa, iloa onnistumisia, kavereita ja todella hyviä ystäviä, jne jne. Koen surua niistä luopumisesta ja kaipaan sitä kaikkea ihan vietävän paljon. Mutta myös hyvin paljon negatiivistakin, joka on nakertanut minut aika loppuun. Ristiriitaista.
Eli päätöksen kynnyksellä ollaan täälläkin.

Lähettäjä: Cilla 
Päivämäärä:   25.11.25 11:26:33

Mikään ei korvaa hevoselämää.
Tavallisessa elämässä ihmiset ne vasta toksisia ovatkin.