Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: Mei 
Päivämäärä:   17.11.25 14:43:28

Onko meidän tallin asukkaat tilastopoikkeus, vai onko maailmassa oikeasti prosentuaalisesti näin paljon hevosia, joita ei kertakaikkiaan pysty kuljettamaan? Miten niiden kanssa selviytyy? Tuntuu että about puolella hevosista on vähintään jonkinlaista haastetta.

Yksi menee koppiin, mutta peruuttaa heti pois, jos joku kävelee alle kymmenen metrin päästä kopin takaa. Se peruuttaa pois, vaikka puomi olisi jo edessä. Toinen menee koppiin ja antaa sulkea puomin ja sillan, mutta heti liikkeelle lähtiessä aloittaa semmoisen riehumisen, että kaatuu joka kerta.
Muutama muu matkustaa aina domotettuna. Muutama menee koppiin pitkän taistelun jälkeen, mutta matkustaa sitten rauhallisesti.

Luottavatko omistajat yleisesti ottaen siihen, ettei hevosta ikinä tarvitse kuljettaa? Itseäni ahdistaisi ajatus siitä, että lastaaminen ja kuljettaminen on epävarmaa, ehkä enemmän kuin mikään hevostelussa.

(Oman hevoseni ostin kun se oli jo hyvinkin seniori-ikäinen ja se on ollut aina takuuvarma lastautuja, eikä minulla ole siihen osaa eikä arpaa vaan joku muu on tehnyt hyvää työtä sen kouluttaessaan, eli en hurskastele tai kehu itseäni :D)

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   17.11.25 14:45:31

Semmosen kanssa jota ei pysty kuljettamaan valmistaudutaan henkisesti lopetukseen matalammalla kynnyksellä.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: IRL 
Päivämäärä:   17.11.25 14:47:31

En tiedä yhtäkään hevosta jota ei pystyisi kuljettamaan tai joka olisi niin paha että pitää domottaa. Osa on levottomampia, osa vaikeampia lastata, mutta suurin osa ongelmattomia. Tuntemani hevoset ovat toki joko aktiivisten. Omistajien harrastehevosia tai kilpureita, eli matkustamista tulee säännöllisesti.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.11.25 15:00:16

Harrasteratsuilla on aika yleistä se, että hevosta ei kuljeteta muuten kuin tallipaikkaa vaihtaessa - ja jos hyvin käy, niin tallipaikkaa ei vaihdeta vuosiin. Ja kun tarvetta säännölliselle kuljetukselle ei ole, niin ei sitten viitsitä treenata lastaamista ja toivotaan vain, että ei tule koskaan tilannetta että se hevonen pitää saada kiireesti klinikalle.

Tiedän yhden tapauksen, jossa henkilö osti kuljetusongelmaisen hevosen, ja hevonen asui samalla tallilla semmoisen 10 vuotta. Sitten tuli tilanne, että se olisi pitänyt saada klinikalle ontuman vuoksi - no eihän sitä saatu sinne. Lastausta alettiin luonnollisesti treenaamaan hyvissä ajoin, noin kaksi tuntia ennen varattua klinikka-aikaa...
Ei auttanut kuin tilata ell tekemään ontumatutkimus tallille.

Seuraava ongelma tulikin sitten, kun tallinpitäjä vaihtui, ja uusi tp irtisanoi vanhat asiakkaat, ja hevonen oli saatava tallilta pois. Omistaja vaan itkeskeli että joutuu lopettamaan hevosensa kun sillä on se lastausongelma...
No, rauhoitettuna se vissin sieltä sitten saatiin huijattua koppiin ja sai vielä elinaikaa.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: aa 
Päivämäärä:   17.11.25 15:33:01

Näille peruuttajille kannattaa hommata se etupurkutraikku. Ensin treenaatte läpi kävelyä ja sitten vähitellen pysähdytte hetkeksi ja edestä ulos. Vähitellen pidennätte pysähtelyä. Kun pääsette siihen pisteeseen että seisoo rauhassa ja saatte etupuomin kiinni jatkatte niin, että etupuomi paikallaan sisään menossa mutta etusilta auki ja takapuomi kiinni kun seisoo rauhassa (takapuomin on oltava niin alhaalla, ettei pääse sen alta peruuttamaan - joskin tämän niitä perusasioita kaikilla hevosilla). Avaatte etupuomin ja hevonen ulos. Tätä sitten treenaatte vaikka joka päivä.

Voi olla myös laitakammoa, joten ottakaa se 1,5 traikku, niin on tilaa tasapainoitella eikä heitä ympäri.

Meillä meillä tätä treenattiin yksi kesä ja nykyään menee kyytiin, matkustaa ja purkautuu nätisti. Vielä näihin haasteisiin meillä vetopaniikki, joten käytetään kaulapantaa ja riimu irti. Huomioitu myös, että on erityisherkkä äänille - tehty supertiivisäänieristetty korvahuppu, jotta pysyy rauhallisena.

Treenaamalla kyllä onnistuu, pakottamalla EI. Otettava aikaa, aikaa ja aikaa. Mutta tähän ei nykyhevosihmiset vaan kykene ja sitten itkeään kun ei mene traikkuun.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: ^^ 
Päivämäärä:   17.11.25 17:42:34

Meidän tallille on pesiytynyt paljonkin näitä joiden hevoselle on tullut lastaus-, kengitys-, terveysongelma, kun ovat siirtyneet nykyisilleen omistajilleen.
Milloin ei yhtäkkiä enää saanut riimua/suitsia päähän tai aiemmalla omistajallaan kengityksessä tattina seisonut hevosen kengitys kestää 3h ja rauhoituksen. Puhummattakaan lastauksesta tai omituisista ruokinnoista joilla on saatu hevoset kipeiksi.

Näitä on tuskaista katsoa, kun ei hevosillakaan ole heidän kanssaan kivaa.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.11.25 17:50:08

Kyllähän sen voi ihan omistajana päättää että hevosta ei kuljeteta mihinkään, ei siihen tarvi "luottaa". Ei kukaan sitä väkisin lastaa.

Meidän tallilla on yksi jota ei kuljeteta ja sillä tehdään toimenpiteet mitä voi kotitallilla tehdä (ja aika paljon voi tehdäkin kun tilaa paikalle sellaiset jotka pystyy!), muuten hevonen lopetetaan jos se ei riitä hevosen auttamiseksi. Tallipaikkaa se vaihtoi viimeksi kävelemällä, nyt tuskin vaihtaa enää mihinkään vaan jos vaikka talli lopettaisi niin hevonenkin lopettettaisi.

Muut hepat tallilla kulkee enemmän ja vähemmän helposti.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: kyllä 
Päivämäärä:   17.11.25 18:52:09

Jos näkee, miten trailerilla ajetaan, niin en ihmettele ollenkaan, ettei hevoset sinne halua mennä

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   17.11.25 19:35:09

Harjoituksen puutetta.

Hevosesta saa kyllä lastausongelmaisen helposti, mutta suurin osa on myös korjattavissa.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: Rem 
Päivämäärä:   17.11.25 23:58:47

Itse tunnen lähinnä vain hevosia jotka lastautuu, kyseessä on kuitenkin perustaidot. Tietenkin asia on niille opetettu.
Klinikkaa varten tosin en itsekään kuljettele vaan suurin osa ell käynneistä hoidetaan kotona koska on ell joilla on pelit ja vehkeet tutkia kotona, säästää omaa aikaa huomattavasti.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: ox 
Päivämäärä:   18.11.25 00:40:37

Ostin pari vuotta sitten nuorehkon hevosen joka oli elämänsä aikana matkustanut pari kertaa. Muuttanut pari kertaa ja kertaalleen viety klinikalle, klinikkareissulle oli varattu myös joku hevoskuiskaaja lastaamaan heppaa että varmasti sinne (ja sieltä pois) päästään. Sekin oli lastannut hevosta jotain pari tuntia. Treenattukin kuulemma oli, tai ainakin yritetty.

Haettiin hevonen ja lastattiin se noin viidessä minuutissa, hieman empi mutta kosketus liinaa pyllyn taa ja se riitti, ei tarvinnut vetämällä vetää kyytiin.

Kotona treenasin sitten muutaman kerran, meni yhteensä noin tunti, ekalla kerralla pisimpään. Paine > askel eteen > paineen poisto ja herkku. Rauhassa paikallaan ja käskystä peruutus pois. Ekalla kerralla lopetettiin kun söi muroja traikussa takapuomi auki. Seuraavalla kerralla käytiin kahdesti syömässä muroja, jälleen takapuomi auki, hevonen käveli suoraan traileriin. Taas seuraavalla kerralla hevonen yritti lähes rynniä traileriin, ja kun se meni sinne rauhassa taas murot eteen ja takapuomi kiinni. Tän jälkeen koitettiin vielä kerta kaverin kanssa ja sitten on matkusteltu kuukausittain, yksin ja yhdessä, hevonen lastaa aikalailla täydellisesti.

Tiedostan että tämä hevonen ei ollut todellakaan mistään vaikeimmasta päästä, mutta jotenkin edellinen omistaja oli kyllä saanut luotua kärpäsestä härkäsen. Se lienee aika tavallista kuljettamisen kanssa. Ihan varmasti jokainen siihen oppii, ei välttämättä kolmella-neljällä harjoituksella niin kuin tämä, mutta jos puhutaan jo vaikka kolmesta kymmenestä harjoituskerrasta.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   18.11.25 05:15:53

Näin sivusta seuranneena ne omistajat on yleensä niitä lastaus/kuljetusongelmaisia. Se säätämisen määrä tarttuu hevoseenkin, erityisesti jos sekin on kokematon. Meidän tallilla kyllä niillä kaikilla onnistui lastaus ja kuljetuskin joilla siitä ei tehty mitään numeroa.

Mutta hyvä se olisi harjoitella etukäteen ettei sitten tarvi paniikissa alkaa miettiä että millä saadaan koppiin kun tarviikin klinikalle lähteä.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.11.25 06:13:19

Tää porukka ei tarvi kun keppihevosia

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: Humi 
Päivämäärä:   18.11.25 06:24:24

Kyllä teidän talli on poikkeus. Itse tunnen joitakin vaikeita lastattavia tai hermostuneita kuljetettavia, mutta en yhtäkään hevosta jota ei silti voisi kuljettaa.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: joo o 
Päivämäärä:   18.11.25 07:33:32

Noh näihin vuosiin mahtuu monta eri tyyppistä hevosta.
Muistan että yksi meni vain liinaamalla traileriin. Ei sillä mitään ongelmaa siinä ollut. tämä tamma jos sillä vaikutusta

Yksi ei mennyt millään traikkuun, se oli kilpahevonen ja usein kisapaikalla meni pari tuntiakin kun poni vain liimaantui maahan kiinni, se oli sitten aivan sama mitä sille teki, se ei sinne mennyt. Hän kuitenkin kilpaili ihan sm tasolla siihen aikaan, joten treeneissä käytiin joka viikko. tamma jos sillä merkitystä

Entinen kisaheppani meni aina innoissaan kun tiesi pääsevänsä johonkin. Kisapaikalta se lähti vieläkin enemmän innoissaan kun tiesi että pääsee kotiin.
Tämä ruuna

Nykyinen koko maailmasta ahdistuva ei mene millään kärryyn, eli jos sille tapahtuu jotain niin aika helppo päätös lopetuksen ja klinikan välissä. Tämä myös ruuna.

Ja nykyinen kilpuri, hänellä ei ole mitään ongelmaa, menee koppiin ja seisoo kopissa ja matkaa hienosti. tämä myös ruuna.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   18.11.25 07:47:15

Meillä on sellainen. Se on se ja sama mitä sille annetaan ennen kuljetusta, ei mene sisään. Olipa kyseessä vinkka tai kuormuri kokeiltu on. Ennen se saatiin kyytille mutta yksi onneton kokemus klinikalla olosta Ja sen päätteeksi sätkyt kuletuksessa jossa löi päänsä.

Sen jälkeen on kokeiltu vaikka ja mitä ei auta. Se sulkeutuu täysin, jähmettyy sillan eteen eikä saa mitään kontaktia.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   18.11.25 10:21:45

yleensä noissa on koulutuksen puute/laiskuus/huono koulutus. mulle tuli hevonen jota ostopaikassa lastattiin kolme tuntia. kahessa vuodessa mentiin siihen et menee lähettämällä koppiin. kyseessä voi olla myös se miten liikenteessä ajetaan trailereilla. yleisesti: jos sun kantturallas on vaikeuksia mennä traileriin/matkustaa, mee joskus itte sinne traileriin hetkeks. huomaat että se kyyti voi olla ja usein onkin suuri syy miksi sinne ei niinkin älykäs eläin kun hevonen halua mennä.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: z 
Päivämäärä:   18.11.25 10:33:34

Mun hevoset on aina kävelly suoraan traikkuun tai autoon ilman mitään draamaa.
Entinen hevonen asui kotona ja oli usein pihalla vapaana niin se meni han itte sinne kuljetusautoon syömään heinää ;D

Molemmat on/oli exravureita ja tottuneita matkustamaan.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.11.25 10:37:19

Meillä oli tallilla muutamakin hevonen jolle saatiin lastausongelma aikaan liialla kukkahattutouhulla. Nämä omistajat yhteistuumin päättivät treenata lastaamista positiivisella vahvistamisella. Idea hyvä, toteus hanurista. Lopputulos oli että kaikki hyvin treenatut hevoset ottivat lastaamisen tositilanteessa niin negatiivisesti että yhtä lastattiin toista vuorokautta (erissä ja tauoilla) ja kaikki joutuivat rauhoituksen alaisina lopulta monen tunnin yrittämisen jälkeen kyytiin. Neljäs kukkahattuilluun osallistunut lähti muuttotilanteessa ratsastaen, oli kai oivaltanut että ei tule onnistumaan.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: ok 
Päivämäärä:   18.11.25 10:56:19

Lastausongelmaiset monesti van kusettajia, joita tätöset ei saa traikkuun..
Toki osa varmasti sellaisia, jotka saaneet niin törkeetä kuljetusta, etteivät enää halua koppiin sen vuoksi.
Yleensä vika siis narun päässä.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   18.11.25 11:12:06

Ok tervetuloa lastaamaan meidän hevosta. Siinä saattaa ok.n ylpeys ja ylimielisyys saada kolauksen. Kohtaat voittajasi " joka kusettaa" sinuakin mennen tullen.

Moni muu kun tietää että lähtökohtaisesti hevoset ei kuseta
Aina on jokin syy hevosen toimintaan.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: Viivapisteviiva 
Päivämäärä:   18.11.25 11:34:20

Kävin auttamassa tallikaveria paikan vaihdossa, pyysivät varaamaan aikaan kun heppa vaikea lastata. Puolisen tuntia katselin sitä askel-porkkana-peruutus jumppaa, kun omistajat alkoivat olla melko hysteerisiä. Pyysin saisinko kokeilla, en päästänyt hevosta enää peruuttamaan (oli ihan rauhallinen, ei siis mitenkään pelännyt tilannetta. Oli vain oppinut tuollaisen herkkumaatin käytön). Menihän siinä jopa kolme minuuttia kun heppa oli trailerissa, luukut kiinni ja päästiin matkaan. Tallikaverit eivät onneksi ottaneet nokkiinsa vaan pyysivät opettamaan miten lastaan hevosia.

Yhdellä kaverilla on melko säpäköitä kisahevosia, jotka vaikka purkavat takapurkuisen jos ne sinne laittaa. Osti etupurkuisen, harjoitteli pari tuntia ja ongelma poistui. Nykyään lastaan yksin molemmat.

On myös hevosia jotka matkustavat mieluiten sivuttain rekassa tai perä edellä heppiksessä. Aika yksilösidonnaista hommaa tosiaan.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: RR 
Päivämäärä:   18.11.25 12:35:47

Yksi kaveri tuli mulle lastausongelmaisena, saatiin koppiin kuulemma vain hartaasti tekemällä kolmen ihmisen voimin. Kaksi liinaa takaa jne. Viikon päästä lastasin sen yksin lähettämällä ja ei mitään ongelmia enää koskaan. Laitakauhuinen tamma oppi kulkemaan traikussa ilman väliseinää täysin rauhallisena.
Ne huonot kokemukset tulevat yleensä hevosille järjettömästä ajosta: kiihdytellään, jarrutellaan ja vedetään kaarteet toisen puolen renkaat ilmassa. Hevoset pyörivät kopissa, kuin tennispallot pesukoneessa. Ei ihme, jos eivät halua enää koppiin mennä.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.11.25 13:10:03

Minun hevosen kuljetusongelma poistui, kun ex omistaja poistui :D Hain hevosta vanhasta kodistaan ja ex omistaja varoitti, että parempi varata aikaa, on hankala. Juurtui kaikilla neljällä jalalla sillan eteen ja jos liikkui niin taaksepäin tai sillasta ohi. Hetki jos toinenkin yritettiin, ex omistaja siinä "avusti" niin jännittyneenä, että oikein ilma väreili. Pyysin häntä sitten hakemaan tallista meille liinaa (meillä oli liina siinä ihan vieressä, mutta ei hän sitä edes jännitykseltään muistanut) ja sillä hetkellä kun tyyppi oli ehkä n. 20 metrin päässä trailerista, hevonen käveli suoraan sisään. Kyllä se matkustaessa jännittää edelleen, ex omistajan habituksesta päättelen, että ajaminen on varmaan ollut myös vähän holtitonta, mutta huomattavasti tässä vuosien aikana parantunut ja menee sisään lähettämällä.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.11.25 13:39:43

Kyllä tohtisin väittää, että nämä kaikki ongelmat on ratkaistavissa, jos vain viitseliäisyyttä riittää. Tietysti on laitakammoisia, jotka tarvitsevat sitten leveämmän paikan, mutta itse en sitä laske edes miksikään varsinaiseksi ongelmaksi. Useat laitakauhuiset ovat ihan hyviä lastata.

Tähän "kaikki kuljetusongelmat ovat ratkaistavissa" -päätelmään tulin, kun seurasin yhden tuttavan lastausongelmaista hevosta. Kyseinen, ihan täysin amatööri/harrastaja, osti kasvattajalta nuorehkon hevosen, jota ei ollut kuljetettu kuin kerran tai pari kuorma-autossa ja silloinkin rauhoitettuna ja sillä tavalla se myös saapui tutulleni. En ole koskaan nähnyt sellaista totaalista raivoakasta pakenemista, mitä traileri ko hevoselle aiheutti. Se saattoi kohtalaisen helposti mennäkin koppiin (toki pientä venkoilua ja hyppimistä), mutta kopissa se tärisi ja joko istui ja peruutti (/ryömi) jopa shettiskorkeudelle asennetun takapuomin ali tai koitti tulla raivolla puomin yli ja etuovesta pihalle. Alkuun loukkasikin itsensä pari kertaa riehumisella. Sanottakoon vielä että se oli elänyt koko elämänsä "tynnyrissä" emänsä kanssa eikä oikeastaan koskaan "itsenäistynyt" ja pelkäsi kaikkea tavalliselle hevoselle normaaleja asioita.
Tuttuni oli kuitenkin ostanut ko. hevosen kilpakäyttöön ja asui maneesittomalla tallilla ja totesi jääräpäisesti, että kuljettamattomuus ei ole vaihtoehto. Ja aika nopeasti hän saikin hevosesta todella sivistyneen matkustajan. Vuoden päästä se meni lähettämällä kyytiin ja söi kopissa rauhallisesti heiniään. Ei olisi samaksi hevoseksi uskonut. Helvetinmoinen työ se kuulemma oli ollut ja ensimmäinen puoli vuotta oli pakolliset kuljetukset tehty tukevasti domotettuna, mutta joka päivä kun treenasivat, alkoi tuloksia tulla. Ko. ihminen on melkoisen tiukka ja määrätietoinen, se varmasti auttoi asiassa.

Olen ajatellut, että jos siitä hevosesta saatiin hyvä ja turvallinen matkustaja, se on mahdollista minkä tahansa hevosen kanssa.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: Juuh 
Päivämäärä:   18.11.25 16:25:39

Meillä peruuttajalle kokeiltiin kaulapantaa. Kaksi kertaa kokeili, sen jälkeen ei peruuta ennenkuin saa luvan. Nopea ja hurja opetus, mutta toimii.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: ++ 
Päivämäärä:   18.11.25 19:12:15

No tää on sopiva keskustelu kysyä tätä: mitenkäs myytäessä olette huomioineet hinnassa tuollaiset lastausongelmat?

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: äobäoub 
Päivämäärä:   18.11.25 23:55:06

No paha sanoa, koska harvoin on oikeasti lastausongelmaisia hevosia, sen sijaan lastausongelmaisia hevosenomistajia on paljon.

Ainut oikeasti lastausongelmainen jonka tiedän, olis ravikuningatar Saaga Sjolle koppiin meno oli haaste, kunnes, omistaja keksi peittää sen pään niin että se ei nähnyt. Silloin hevonen kulki nätisti traikkuun ilman ongelmia.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: ++ 
Päivämäärä:   19.11.25 08:26:24

Eli tuosta voisi päätellä, että ei juurikaan huomioida.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: KL 
Päivämäärä:   19.11.25 10:41:06

Mun entinen heppa myös maastosa joskus pelkäsi esi uutta postilaatikkoa joka oli ilmestnyt tien reunaan. Ei siinä auttanut kun tulla selästä alas, riisua takki ja laittaa se hevosen pään ympäri ja taluttaa siitä postilaatikosta ohi.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: Hinta 
Päivämäärä:   19.11.25 12:08:40

Kun etsin itselleni valmista ”tätiratsua”, niin yksi tärkeimmistä kriteereistä oli, että hevonen osaa mennä lähettämällä traikkuun ja sen kanssa pärjää yksin esim. valmennusreissuilla. Nosti hintaa, mutta mielelläni maksoin, että sain minun tarpeisiini täydellisen tätiratsun.

Moni ottaa mieluummin edullisemman hevosen, jolla on joitain ongelmia (esim. lastaus), kuin maksaa enemmän ongelmattomasta hevosesta. Niitä ongelmahevosia myös löytää helpommin.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: pis 
Päivämäärä:   19.11.25 17:27:12

Meillä ei ollut ongelmia tai jos oli, harjoiteltiin lastausta joitakin kertoja ja ongelmat oli taas tiessään. Olen omistanut viisi hevosta ja kavereiden ehkä noin kymmentä hevosta kuljettanut usein.

Toisaalta esim. nuori hevonen lastautui 1-vuotiaasta lähtien hyvin aina, mutta yksin ollessaan meni paniikkiin. Siitä huolimatta lastautui aina uudelleen hyvin. Mutta vaaratilanteita tuli tuosta paniikista. Tällä oli eroahdistusta tallissa ja muissakin tiloissa. Ratkaisuna oli sitten turvallisuussyistä pitkään toinen hevonen mukana. Vanhempana (nyt yli 10-vuotias) matkustanut hyvin yksinkin.

Ajettiin onnettomuus kahden tamman kanssa ja niille tuli siitä sitten lastautumisongelma. Joskus menevät kyytiin, joskus eivät. Tätä vaikea ennustaa, kun tosiaan välillä menevät kyytiin ja välillä sitten iskevät nelijalkastopin. Matkustavat nätisti ja rauhallisen näköisinä, kun kyytiin on ensin päästy. Mutta enpä ihmettele, että pelottaa, jos on matkustamo heittänyt kuperkeikan kertaalleen. Erikoista pikemminkin se, että menevät välillä kyytiin ihan hyvin ja välillä ongelma palaa.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: eqfä, 
Päivämäärä:   19.11.25 18:01:50

Hyvä kasvattaja kuljettaa jos sitä varsaa tamman kanssa, niin että se tottuu koppiin. Ja sitten harjoitellaan tarpeeksi lastaamista ja kuljetusta nuoren havosen kanssa, Vaikka joka viikko, ja ajetaan muutama km ja takas, niin että lastaamisesta ja matkustamisesta tulee luonnollinen osa nuoren hevosen elämää.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: Kiwifruit 
Päivämäärä:   19.11.25 18:04:59

Useita hevosia omistaneena kokemus on, että on hevosia joiden kuljetus ei onnistu harjoittelusta huolimatta: hevonen lastautui ja tuli ulos aina erittäin hyvin ja matkusti ensimmäiset 10 minuuttia hyvin. Sitten alkoi ihan hirveä temuaminen, hyppiminen, potkiminen, makuulle heittäytyminen, you name it. Se hikosi läpimäräksi, pulssi oli tapissa, hevonen tosi stressaantunut. Potki niin, että kengät irtosi, hajotti kalustoa ja itseään. Teki näin sekä erikokoisissa trailereissa että hevosautoissa, sekä yksinään että hevosseurassa. Aina ajettiin tosi rauhallisesti. Vuosia yritettiin, kaikki kokeiltiin, mikään ei auttanut.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   19.11.25 20:58:35

++ Meillä ei myydä. Menee taivaslaitumille sitten kun tilanne vaatii. Eli loppuelämän kodissa on nyt olipa se sitten vuosi tai 20 vuotta.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: t,t, 
Päivämäärä:   20.11.25 03:26:02

Kyllähän se rajoittaa paljon, jos hevosta ei voi kuljettaa.

Miten sen myynti onnistuu, kun ei saa vietyä uuteen kotiin? Jää asumaan vanhaan kotiinsa?

Ei voi viedä klinikalle, laitumelle, kisoihin, valmennuksiin, mihinkään, vaan pitää olla koko ajan kotona. Toki onnistuu jos hevonen on vain koristeena, mutta harrastaminen on aika suppeaa, jos ei kaikki ole samassa pihapiirissä. Onneksi on näitäkin talleja, joissa klinikka on vieressä, laitumet omalla tallilla ja kisojakin järjestetään omalla tai naapuritallilla. Jos siis niitä kaipaa.

Ratsuhevosissa näitä on todella paljon. Ravureissa vähemmän, koska ravureita yleensä joudutaan kuskaamaan paljon ja jos kuljettaminen ei onnistu, ei raviurastakaan tule mitään.

Monet kuljetusongelmaiset on olleet jotain mamman mussukoita, jotka ei ole koskaan käyneet paljoakaan kotipihaansa pidemmällä, joten ei niitä oel myöskään opetettu ja totutettu kuljetukseen.

Monista on tullut hankalia lastata, kun niitä käsittelee jotkut ratsupellet, joilla ei ole hommasta mitään hajua ja lastaamisesta tehdään kamala show, jossa on 15 ihmistä yleisönä ja vähintään 5 ihmistä osallistumassa piiskan, luudan, liinojen, herkkuämpärin ja hiss-hiss-huutamisen kanssa.

Ja moni on traumatisoitunut kuljetuksesta, kun on ollut karsea kuljetusväline, esim. isolle hevoselle liian ahdas puomien väli, tai hirveä meteli kun trailerina joku vanha pahvilaatikko, ja koko matka pelkkää tärryytystä kun iskarit on huonot tai niitä ei edes ole, tai kuski ei osaa ajaa ennakoiden vaan rällää kuin amispelle pillurallia.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: Dark Jedi 
Päivämäärä:   20.11.25 07:15:28

Mun kaveri osti vuosia sitten hevosen jota ei voinut kuljettaa. Oli Kiwifruitin kuvaileman kaltainen. Vei sen kotiin ratsastamalla vähän päälle 10 km. Kävi kisoissa ja valmennuksissa tuon noin 10 km säteellä ratsastamalla. Laitumet kotipihassa ja osti sillä asenteella että jos tulee jotain mitä ei voida tutkia ja hoitaa kotona lopetetaan. Oli hyvin tyytyväinen kun sai hyvän hevosen edullisesti, muilke ostajille tuo kuljetuskelvottomuus oli ollut este kaupoille.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   25.11.25 21:38:08

En tiedä miten yleistä, yhden kerran on samalla tallilla ollut hevonen jota ei voinut kuljettaa ja se sitten lopetettiin pihaan kun tuli se ähky, jota ei saanut tallilla hoidettua. Omistaja oli tähän varautunut.

Ja tosiaan voihan sitä muutenkin päättää, ettei viedä klinikalle. Omallani on niin paljon vaivoja, että en lähde enää mihinkään isoihin hoitoihin vaikka helposti lastautuukin. Tallikaverilla taas on niin vanha hevonen, ettei sitäkään enää viedä klinikalle vaan hoidetaan tallilla mikä voidaan.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: Täh 
Päivämäärä:   25.11.25 22:48:23

No enpä tiedä omistajan lastausongelmasta, kun ei ole muutkaan (edes ammattilaiset) tuota kovin helpolla kyytiin saaneet. Pari aiempaa hevosta lastautuivat sutjakkaasti.

  Re: Hevoset, joiden kuljetus ei onnistu

Lähettäjä: Täh 
Päivämäärä:   25.11.25 22:52:43

Ei kisata, ei voi laiduntaa. On sen verran vaivainen, ettei voi myydä. Ell saa kotiin, ja jos ei pysty kotona hoitamaan, niin taivaslaitumet kutsuu.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.