Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.10.25 12:12:29

Pienen yksityistallin pitäjä täällä hei. Minulla on tallissani vain omia hevosia puolisen kymmentä. Välillä ole ajatellut, että olisi kätevää, jos hevosille löytyisi vuokraaja/hoitaja, joka liikuttaisi välillä jonkun hevosen. Itse toki huolehdin nuoret ja/tai vähän hankalammat ja herkemmät hevoset.

Ongelmaksi on kuitenkin tullut se, että ratsastajien toiminta hevosten kanssa on sellaista, kuin he käsittelisivät jotain täysin turvallista konetta. Monesti kaikki lähtee jo siitä käsittelystä. Ei minkäänlaista varautumista siihen, jos hevonen tekeekin jonkinlaisen äkkinäisen liikkeen.

Nämä ovat kuitenkin kaikki jollakin tasolla kilpahevosia, vaikka ovatkin kilttejä. Tein tähän listan, minkälaista toimintaa on tullut vastaan nyt ihan lähiviikkoina:

*Suojia laittaessa polvistutaan lattialle hevosen viereen. Oikea tapa olisi kumartua, ei istua polvien päällä. Helkkarin vaarallista.

*Satula rojautetaan hevosen selkään ja saatetaan jättää pitkäksi aikaa selkään, ilman että satula vyö on kiinni

*Vyö kiristetään kerralla kireälle. Tai vaihtoehtoisesti jätetään niin löysälle että satula voi tipahtaa milloin vain.

*Suitsiessa täysin outoa hevosta käytävällä, riisutaan riimu kokonaan ja edes ohjia ei välttämättä ole kaulalla. Siis mitä hittoa!? Ja ylipäätään suitsia ei saada päähän, jos hevonen sentinkään liikuttaa päätä.

*Selkään noustaan niin huolettomasti, että ahdistaa. Ohjat saattaa roikkua kaulalla, eikä niistä pidetä edes kiinni ja persaus pamautetaan satulaan.

*Ratsastetaan takki/huppari auki liehuen

*Räplätään kännykkää vaikka alla olisi täysin outo hevonen. Ihan hullua se on tutunkin hevosen kanssa, mutta oudon hevosen kanssa vielä pahempi.

*Ei edes kysytä, voiko tämän hevosen selässä riisua takin tms pois. Pysäytetään vaan hevonen, tiputetaan ohjat kaulalle ja aletaan riisua takkia niin että pahimmassa tapauksessa molemmat kädet on "sidottuna". Sitten heitetään se takki kaaressa lähimmän estetolpan nokkaan liehumaan.

*Ei minkäänlaista varautumista tai tunnustelua uuden hevosen kanssa. Suoraan otetaan vain ohjat tiukalle ja pohkeet kiinni. Tai vaihtoehtoisesti ratsastetaan ohjat roikkuen ja sitten se hevonen kohta paineleekin täyttä laukkaa ympäri kenttää.

*Ratsastetaan helkkarin läheltä muita ratsukoita ja maassa olevia ihmisiä

*Ratsastuksen jälkeen annetaan hevosen hinkata päätä jalkoihin, suojiin tai seinään. Anteeksi vain, mutta nuo suitset maksoi 400e...

*Kentän reunalla kun puetaan takkia tms, päästetään hevosesta kokonaan irti, niin että se seisoo siinä irti ohjat kaulalla tai pahimmassa tapauksessa maassa roikkuen jopa useamman metrin päässä ratsastajasta

*Jätetään satula lattialle. Jätetään suojat ja harjat mihin nyt sattuvat jäämään. Taas suitsia pois ottaessa se hevonen on käytävällä irtaallaan...

*Jätetään hevonen pesarille yksin ilman valvontaa kun lähdetään käymään vessassa. Vaikka olisi klipattu hevonen, se jätetään siihen pesarille ilman loimea/vilttiä...

Ja aika monta muutakin asiaa, joita nyt ei tullut mieleen.
Onko nykyään ratsastuskouluhevoset niin pystyynkuolleilta, ettei niiden kanssa tarvitse keskittyä ollenkaan ja voi vain touhuta omiaan?
Monelle olen joutunut sanomaan, että tämä kokeilu oli ensimmäinen ja viimeinen kerta yo. asioiden vuoksi.

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: Riu 
Päivämäärä:   26.10.25 12:21:13

Ainakin koululla jolla käyn opettajat ja muu henkilökunta selittää, muistuttaa ja huomauttaa kyllä turvallisuusasioista, mutta osa asiakkaista ei yksinkertaisesti välitä. Aina muistutetaan että hevonen on eläin ja se saattaa pelästyä tai mitä tahansa äkkinäistä, mutta tuntuu että joillakin menee kaikki ohi korvien. Ikään kuin olisivat itse antaneet itselleen luvan toimia omalla tavallaan.

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: Joopa 
Päivämäärä:   26.10.25 12:24:05

Voi jestas mitä nipottamista. Ei kukaan ole täydellinen. Jos tuollaisen takia heität väkeä ulos tallilta, niin aika yksin saat olla. :D

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: Heh 
Päivämäärä:   26.10.25 12:38:25

Aika montaa noista synneistä toteutan viikottain omani kanssa. Aloitin kasarin lopulla ratsastaa, silloin ei ainakaan opetettu yhtään mitään turvallisuudesta, ehkä just siks olen tällainen :D

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: = 
Päivämäärä:   26.10.25 12:40:33

Nimimerkki Joopa on varmaan joku kakara tai sille tasolle jäänyt kun näyttää useammassa ketjussa kommentoivan siihen tyyliin.

Ja itse kysymykseen vastauksena: Kyllä meidän tallilla huomautetaan turvattomasta käytöksestä ja tarvittaessa otetaan tiukempaan puhutteluun.

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: t 
Päivämäärä:   26.10.25 12:44:12

Ymmärrän hyvin aloittajaa ja nuo on oikeasti todella perusasioita joiden kanssa ei tulisi olla ihmettelyä. Todellakin itse vaatisin samat asiat kuntoon, ei ole mitään järkeä ottaa riskejä ja hajottaa jotain huonojen rutiinien vuoksi.

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: MM 
Päivämäärä:   26.10.25 12:45:19

Valitettavasti moni oppii varomaan kantapään kautta…

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   26.10.25 13:05:01

"Voi jestas mitä nipottamista. Ei kukaan ole täydellinen. Jos tuollaisen takia heität väkeä ulos tallilta, niin aika yksin saat olla. :D"

Vai nipottamista :D Jos ei osaa edes tutustumiskäynnillä käyttää pienintäkään järjen hiventä tai ole mitään kunnioitusta toisen omaisuutta kohtaan niin ei se meininki siitä ainakaan paremmaksi muutu.

Osa listasta on sellaisia että niitä on tullut tuttujen hevosten kanssa toteutettua itsekin (takin riisuminen ym), mutta jos ei ilman erillistä ohjeistusta tajua olla esim. vahingoittamatta toisten varusteita niin se ei luultavasti jää pääkoppaan edes huomauttamalla.

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.10.25 13:13:38

En tiedä turvallisuudesta mutta monesti asiakkaita ei kiinnosta varusteiden huolto tai niistä huolehtiminen

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: VB 
Päivämäärä:   26.10.25 13:24:29

Enemmänkin tuntuu, ettei monia ratsastajia vaan kiinnosta, vaikka kuinka opettaisi. On jotenkin unohtunut ihmisiltä yleensäkin, mikä on eläin.

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.10.25 13:56:45

Aloittaja tässä. Itsekin otan takin pois, jos on alla TUTTU hevonen ja tiedän että se ko. asian kestää. Mutta ei tulisi mieleenkään tehdä sitä oudolla hevosella, saati sitten päästää irti ohjista ja/tai sitoa käsiä selän taakse sillä takilla.

Olen varmasti nipottaja, mutta paljon nuoria hevosia käsitelleenä olen oikein mielelläni nipottaja näissä asioissa.

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: :)) 
Päivämäärä:   26.10.25 14:10:53

Ratsastuskoulun hevoset on niin kaikkeen tottuneita ja usein myös kyllästyneitä elämään että ei niillä oo väliä vaikka heittäisit vesipullon kaaressa selästä suoraan seinään. Suosittelen rajaamaan sen verran kokeilijoita että kokemusta pitää olla laadukkaista kilpahevosista. Ne on ihan eri lajia kuin ratsikoulujen pollet.

Meillä tulee välillä näitä hienompia jo vanhempia kisahevosia ratsikouluun ja alkuun ei niiden selkään pysty laittamaan kuin ihan paria eri ratsastajaa, vaikka tosi perus hevosia ovatkin. Suurelle osalle ratsastajia on jo liikaa se ladukkaan liikkeen ero niihin ratsikoulun hevosiin verrattuna ja unohtuu miten sitä hevosta halliittiinkaan.

  Re: Opetetaanko rats.kouluissa enää turvallisuutta?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   26.10.25 14:12:28

Sympatiat aloittajalle. Myös minua pidetään nipottajana ja jotenkin erityisen arkana, kun mielummin pelaan varman päälle monissa asioissa. En esim. tykkää, että astuneen orin ihan läheltä mennään tamman kanssa, ei maksa mitää kiertää hieman kauempaa ja on varmasti sille orillekkin mukavampaa. En ravaa peilijäisellä tiellä, vaikka kuinka hokki siihen purisikin jne. Vastaavia esimerkkejä löytyy vaikka millä mitalla. Työskentelen alalla, jossa turvallisuuteen todella kiinnitetään huomiota, koska virheet maksaa pahimmillaan henkiä. Sieltä näkökulmasta tuntuu, ettei talleilla harrasteta juuri mitään riskikartoitusta.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.