|
Lähettäjä: Pörri
Päivämäärä: 24.10.25 13:45:51
Moni ei ota, koska vakuutusehdoissa pyritään rajaamaan pois suurin piirtein kaikki paitsi joku tavallinen haavanhoito. Lue vakuutusehdoista erityisen tarkkaan, lukeeko siellä jotain sellaista kuin että "ei korvata arvonalenemaa/hoitoa, joka on aiheutunut rasitusvammasta". Näistä on kuultu kauhujuttuja, että vaikka olisi silminnäkijät ja kaikki näkemässä, että hevonen kaatuu tarhassa ja saa jännevamman eikä enää kuntoudu, niin ei korvata mitään, koska jänteeseenhän kohdistui rasitus ja se oli siis rasitusvamma.
Samoin henkivakuutus on sellainen juttu, että jos hevonen pysyy hengissä, se on vakuutusyhtiön mielestä pidettävä hengissä. Kaikilla ei ole auttanut edes se, että eläinlääkäri on tullut tallille kirjoittamaan lausunnon, että kolme jalkaa irti ja pää roikkuu enää puoliksi kiinni, eläinsuojelullisista syistä ei voi kuljettaa Viikkiin. Joidenkin vakuutusyhtiöiden mielestä hevonen on missä tahansa tilanteessa kuljetettava Viikkiin ja yritettävä hoitaa kalliilla, ennen kuin henkivakuutusrahoista voi edes keskustella. Eli siinä omistaja joutuu miettimään, lähteekö kuljettamaan kivuissaan olevaa ähkyhevosta ehkä tuntikausia Viikkiin vai armahtaako. Jos armahtaa, vakuutus ei korvaa.
|