Lähettäjä: Mii
Päivämäärä: 3.10.25 19:44:37
Onko mitään hoitoa kaularangan ”kulumiin” tai muuhun jäykkyyteen? Hevonen tutkittu jalat, maha ja selkä. Minun mielestä voisi johtua kaulasta, että liikkuu kaikin puolin hyvin ja mielellään, paitsi ei halua liikkua kootussa muodossa. Vapaana tai juoksuttaessa liikkuu aina mielellään. Maastossa liikkuu, hyppää esteitä, menee puomi-kavaletteja jne. Mutta ei halua liikkua kootussa muodossa ja varsinkin toiseen suuntaan taipuu huonosti. Porkkanajumpassa pää menee hyvin etujalkojen väliin, mutta sivuille vaikeaa.
Onko mitään tehtävissä? Voiko kaulaa piikittää? Ei ole ratsastuksellista, se on varma. Hevosen ehdoilla koitettu monipuolisesti jumpata. Nuorena oli helppo ratsastaa muotoon ja on koulutettu vaativalle tasolle. Kyseessä jo iäkkäämpi hevonen. Meidän eläinlääkäri ei oikein usko että vikaa olisi kaulassa. Tunnen hevosen niin hyvin että tiedän ettei se turhaan vastusta. On niin kiltti ja nöyrä.
Olen kuullut lähinnä vain niistä vaarallisesti käyttäytyvistä, joilla kaulassa jotain. Onko lievempiä oireita? Kiitollinen kaikista vinkeistä ja kenelle kannattaisi viedä hoidettavaksi etelä-suomessa?
|