Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Varsojen vieroitus

Lähettäjä: Zoopzoop 
Päivämäärä:   1.10.25 19:17:00

Kuinka olette vieroittaneet omat varsanne ja minkä ikäisenä. Oma nyt vajaa 7kk, ja mietin odotanko ensi kevääseen vai pikkuhiljaa yksin nyt ennen kauheimpia mutakelejä.

  Re: Varsojen vieroitus

Lähettäjä: lop 
Päivämäärä:   1.10.25 20:29:59

Tammavarsat (4 kpl) on olleet tähän asti kaikki yli vuoden, vähän tilanteen mukaan, koska jääneet myöhemminkin emän kanssa samaan laumaan. Vain yksi orivarsa osunut, se myyty uuteen kotiin ja muutto oli 8 kk iässä varmuuden vuoksi, ettei pääse astumaan sukulaisiaan. Mulla pihatto, joten ei tarvetta laittaa öiksi eri karsinoihin. Helpoimmat vieroitukset on ollut, kun on saanut emän vietyä pois ja varsa jäänyt tuttuun laumaan, toki orivarsallakin kaikki vaikuttanut menneen hyvin. Samalla tontilla eri tarhoihin vieroitus ollut sitten levottomampi. Joulukuussa vieroitusta välttelisin, vaikka tuntuu olevan yleisin varsapihattojen kokoamisaika, kuitenkin todennäköisesti vuoden kylmimmät ajat edessä, mikä myös stressaa hevosta sekä uuden vuoden menoihin kivampi tutustua rauhallisen emän kanssa, paukkupelkoinen sitten eri asia...

  Re: Varsojen vieroitus

Lähettäjä: + 
Päivämäärä:   1.10.25 20:49:05

Vierotan itse tammavarsat vasta 1v keväällä kun lähtevät varsalaitumelle. Silloin emätamma itse on jo aikalailla vierottanut varsan tissiltä satunnaisia hupihuikkia lukuunottamatta, ja varsakin kuljeskelee jo laumassa ihan itsenäisen hevosen elkein, joten vierotukset ovat olleet todella helppoja. Orivarsojen kanssa teen samoin, jos ne on mahdollista pitää samassa laumassa eli jos aikuiset tammat ovat kaikki tiineenä. Muuten orivarsat vieroitetaan kilttien ruunasetien seuraan tai myydään yksilöstä riippuen 8-10kk iässä, ihan sen mukaan milloin alkavat näyttää jotain kiinnostusta tammojen perään.

  Re: Varsojen vieroitus

Lähettäjä: Palstapoliisi 
Päivämäärä:   1.10.25 21:03:18

Kasvatuspuolen topa.

  Re: Varsojen vieroitus

Lähettäjä: Varsa 
Päivämäärä:   1.10.25 21:16:38

No ei yksin aikoihin.
Orivarsat vieroitus aikaisintaan 6kk, tammavarsatkin jos hyvä lauma johon jäädä. Mutta hyvin voi olla kevääseen.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.