Lähettäjä: Yt
Päivämäärä: 28.8.25 16:15:40
Ihmetyttää erityisesti kouluratsastajat jotka AINA ja joka suorituksen jälkeen sanovat ettei voi olla tyytyväinen? Tottakai arvostelulajissa kokoajan etsitään virheitä mutta luulisi että ainainen tyytymättömyys heijastelee hevoseen. Yritän itse aina etsiä onnistumisia, iloita pienestä, kehua hevosta ka ratsastajaa suorituksesta jne. Olla myös tyytyväinen omaan tekemiseen vaikkei se aina tietenkään ole edes sitä omaa parasta. Ei ihminen eikä hevonen ole samanlainen joka päivä eikä onnistumista pitäisi mitata täydellisyyden mittarilla vaan päivän kuntoon, yhteistyöhön, olosuhteisiin, valmistautumiseen, kokemustasoon jne. Tottakai joskus on pettynyt kun sössii suorituksen mutta omat hevoset on ainakin niin tuned in että jos aina olisin pettynyt niin äkkiä katoaisi tekemisen ilo! Kait se dressageihmisten perfektionismi on iso tekijä … kenttäpuolella moni hehkuu ilosta kun tulee maaliin hengissä, meni miten meni. Se euforia on kova vaikkei kärkipaikkoja hätyyttelisi, tekeminen yhdessä hevosen kanssa isoin ilon aihe! Estepuolella tuntuu että huiput taas on ”aina” tyytyväisiä omaan tekemiseen mutta pohja/ sade/ rata tmv syynä jos ei onnistu ehkä näin rumasti ja karrikoiden sanoisin että dressagediivat on pilkunviilaajia joille ei riitä mikään. Pessimistejä ja katastrofitarinaa kelaavia, kenttäratsastajat raging mad koska ne uhkaa kuolemaa ja yltiöoptimisteja sinnepäin suihkijoita ja esteratAstajat narsisteja joissa itsessä ei ole ikinä viikaa. Hieman persoonallisuushäiriöisiä joille kaikki mikä tuo valtaa ja arvostusta ja muiden kyykyttämistä on tärkeää../ noh rajusti yleistäen mutta kun oikein miettii huippu-urheilijoiden haastatteluja tälläistä kuvauksia nousee mieleen… ei tietty kaikista….
|