Lähettäjä: ----
Päivämäärä: 23.8.25 16:09:33
Ki voisi lopettaa valehtelun.
Oikaisu SRL:n tiedotteeseen:
Suomen Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto on tiedotteessaan väittänyt, että kyseisellä tunnilla olisi ollut ”suurin osa puomityöskentelyä, jossa puomit olivat maassa”.
Tämä ei pidä paikkaansa. Kokonaan maassa olleita puomeja oli vain kaksi ja nämä olivat yhden esteen edessä ja takana. Lisäksi tehtiin innaritehtäviä, jotka olivat hevoselle vaikeita ja aiheuttivat runsaasti kompurointia ja jalkojen lyömistä puomeihin. Hevonen ei ole aikaisemmin tällaista tehtävää mennyt.
Videotallenteista on laskettu tarkat luvut. Nämä tehtävät hypättiin 28min aikana ja sinä aikana oli vain kolme lyhyttä taukoa.
Tämä ei siis ollut kevyttä puomityöskentelyä, vaan huomattavan kuormittavaa harjoitusta nuorelle hevoselle.
On huolestuttavaa jos Ratsastajainliitto pitää tällaista kuormitusta normaalina harjoitteluna – etenkin nuorelle, vielä keskenkuntoiselle hevoselle.
Alkutunnista hevonen hyppäsi mielellään, mutta lopussa se ymmärrettävästi väsyi. Raipalla lyönnit tapahtuivat lopputunnista. Vilma kuten minäkin olemme äärimmäisen pahoillaan tapahtuneesta.
Videot 1–45: Kavaletteja kaarevalla uralla (3 kpl per kierros), yhteensä 15 toistoa samaan suuntaan (7 ravilla, 8 laukalla) = 45 kavalettia
Videot 46–150: Innareita kaarevalla uralla (7 kpl per kierros), yhteensä 15 toistoa samaan suuntaan (8 ravilla, 7 laukalla) = 105 innaria
Videot 151–172: Rataesteitä ilman innareita ja kavaletteja = 22 estettä. ( + ne esteet joita ei saatu kuvattua kuvaajan nostellessa hevoset tiputtelemia puomeja)
Videot 173–207: Koko rataa innareineen ja kavaletteineen = 35 innaria, kavalettia ja estettä.
|