Lähettäjä: ....
Päivämäärä: 6.7.25 00:24:04
Hitaiden kanssa oleellisinta on osata olla tekemättä liikaa. Siinä missä ylireagoivaa ja nopeaa hevosta pitää yrittää ratsastaa pohkeella mahdollisimman paljon, hitaalla pitäisi käyttää pohjetta mahdollisimman vähän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että odotellaan vaan ihmettä tapahtuvaksi, jotta hevonen liikkuu, vaan se tarkoittaa sitä, että korostetaan niitä hetkiä jolloin pohkeeseen vastataan ja silloin annetaan hevoselle rauha liikkua ilman pohkeen paukutusta. Ratsastaminen aloitetaan jo alkukäynneistä eli pohkeesta nopeat ja selkeät avut eteen, jos ei vastaa niin raippa, ja välittömästi kun hevonen vähänkään toimii halutulla tavalla avut seis. Mielellään vaikka ihan pohje irti hevosesta. Ja heti kun hyytyy, uusi nopea ja napakka pohje. Pohkeella ei myöskään saa jäädä yhtään puristamaan, vaan eteepäin pyytävä apu on alapohkeen jäntevä napautus (ei mikään meritähti ponipohje) tai napnapnap ja tarvittaessa se raippa, kunnes vauhtia tulee haluttu määrä. Ne tuntsarit ovat turtuneet paukuttavalle pohkeelle, joten ne on saatava ymmärtämään, että avuista on tapahduttava jotain heti eikä hetken päästä ja kun pyydetyt asiat toimii saa olla rauhassa. Hitaat hevoset ovat kaikkein vaikeampia ratsastaa ja vaativat erittäin paljon kehonhallintaa ja hyvää ajoitusta ratsastajaltaan. Usein tuollaisen kanssa on myös tosi vaikeaa olla vaan hiljaa, kun automaattisesti tekisi mieli naputtaa ihan vaan varmuuden vuoksi ja etukäteen. Toki pohkeen on tultavakin jo ennen kuin hevonen on kokonaan hyytynyt, mutta se on ajoitettava juuri sille hetkelle, kun tunnet hevosen vasta miettivän hidastamista. Ei aiemmin, eikä myöhemmin. Siihen en ota kantaa miten hyvinvoiva tuollainen avuilta sulkeutunut eläin on. Tuntsarit tarvitsisivat kaikki säännöllistä läpiratsastusta, jotta niiden ratsastettavuus säilyisi edes jonkin verran.
|