|
Lähettäjä: KF
Päivämäärä: 3.6.25 14:17:58
"Lähettäjä: miettelijäs
Päivämäärä: 3.6.25 13:39:15
Kyllä minun varsa elää varsan elämää neljävuotiaaksi pihatossa. Sen jälkeen aletaan totuttelemaan vasta ihmisen kanssa elämään."
Nämä vastakkainasettelut ovat kyllä ihmeellisiä. Aina sama laulu: "Minä en tee hevosen kanssa sitä ja tätä, jotta SE SAA OLLA VARSA."
Minun tämänhetkinen varsani on nyt kaksiVIIKKOINEN ja se osaa olla nätisti kun laitetaan riimu, ymmärtää jo vähän riimun antamaa painetta ja harjoittelee lisää, osaa olla loimitettavana, pitää hetken jalkoja ylhäällä, antaa koskea kaikkialle, olla pestävänä pesarilla (tuli varsaripuli ja pyllyä piti pestä välillä sienellä ja ämpärillä ja välillä vesisuihkulla), antaa suihkuttaa sihisevästä suihkepullosta sprayta haavaan (tuli haava ja oli tarve putsata Betadinella ja suihkuttaa tervalaastaria) jne. Se on normaalia elämää: kun tulee sitä ja tätä, tehdään tarvittava toimenpide ja elämä jatkuu. Tämä ei ole yhtään mitenkään estänyt sitä olemasta varsa eli viettämästä aikansa pomppimassa laitumella, juomassa maitoa ja nukkumassa. Jotain pientä voidaan tehdä ihan normaalin elämän ohella minuutti tai muutama, vaikka nostaa karsinassa jalka tai pari tai poiketakin talliin sisälle tullessa pesarilla antamassa varsan turpakosketella vesisuihkua. Ei tehdä normaalista elämästä numeroa.
Ja toisessa ääripäässä ovat sitten juuri nämä, joiden hevoset ovat jo isoja ja vahvoja ja sitten aletaan miettiä, mitä tehdään, kun ne eivät ole tottuneet mihinkään muuhun kuin talutukseen ja harjaukseen, vastustavat lastaamista ja pelkäävät kuljettamista, pelkäävät pesemistä ja potkivat kun vesi koskee niiden takajalkoja, säikkyvät ötökkämyrkkyjen suihkuttamista ja jännittävät, kun laitetaan satula ja satulavyö ensimmäistä kertaa, kun on varottu viimeiseen saakka koskemasta hevosta.
2-vuotias ei rasitu _yhtään mitenkään_ siitä, jos ihminen joskus nojailee siihen ja taputtelee vastakkaista kylkeä. Johan se menisi rikki normaalista laidunelämästä, kun monisataakiloiset toiset hevoset painivat sen kanssa.
Aiemmankin hevoseni totutin ratsastajaan niin, että joskus 2-3-vuotistalvena karsinassa iltaheinien antamisen lomassa vähän nojailinkin ja kurkottelin käsillä vastakkaiselle kyljelle ikään kuin haluaisin nousta selkään, mutta en noussut. Sitten kun 3-vuotiaana nousinkin, hevonen ei hämmästynyt pätkääkään, koska se oli oppinut siihen, että mitä ikinä sen kanssa teenkin, ei se mitään kovin vaarallista voi olla.
|