Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.5.25 21:35:29

Onkohan muilla vastaavaa?
Edellinen hevoseni siis lopetettiin jalkavaivojen takia, ostin uuden jolla erittäin siistit rtg kuvat ja todella hyvät jalka-asennot. Saikut vajaan vuoden aikana olleet luokkaa 1x kaviopaise ja joitain pikkuvekkejä muutaman päivän levolla ohi. Silti takaraivossa kaihertaa jatkuva ahdistus siitä että tuo niin tärkeäksi tullut otus teloo jalkansa pahemmin. Tallilta ilmoitetaan tosi säntillisesti pienistäkin poikkeamista, mutta jostain syystä silti stressaa mennä sinne tarhalle että jokohan siellä vähintään jänne poikki.. Tämä ei ole hevosellekaan varmasti kivaa että omistaja on jatkuvasti sydän syrjällään, joten miten arvon raati on päässyt vastaavasta yli? Meneekö tämä jo omien ylikierrosten piikkiin, vähän hermolomaa ja uuteen nousuun? 

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.5.25 22:04:11

Mulla vähän samaa ongelmaa, eka heppa meni 3,5kk ostosta monttuun vatsaongelmien takia. Uusi heppa tuli mutta en pysty olemaan stressaamatta ja huomaan että se tarttuu hevoseenkin :(

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.5.25 22:14:23

Ihan turhaa stressata, ikinä en stressaa moisia... mutta ennaltaehkäisen tarkoin mitä voin, koska huolellisella hoidolla on suurin osa ongelmista estettävissä. Jos jotain sitten käy, se vaan käy ja riippumatta stressin määrästä. Itselleni tuo mielenrauhaa myös kohtalainen eläinlääkärikassa, ilman sitä varmasti enemmän hermoilisin.

Lähettäjä: wkgn 
Päivämäärä:   15.5.25 00:27:04

Aloittaja, taidat olla kova stressaamaan kaikista muistakin asioista, koska eihän toi ola normaalia. Oma pää sun tarttis saada kuntoon.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.5.25 06:58:13

Tunnistan ja tunnustan.

Mulla lähti todella traagisesti mun ensimmäinen hevonen, oli kamalan kokemus kaikkineen nuorelle aikuiselle, jonka koko elämä oli se yksi hevonen.

Sen jälkeen minusta tuli hysteerinen, kaikkitietävä ja pedantti hevosenomistaja. Oli kamalan kuluttavaa elää jatkuvassa hälytystilassa ja lopulta tilanne menikin siihen, että omat voimanvarat loppuivat. Mulla oli siihen aikaan myös pienet lapset ja arki muutenkin hektistä.

Päätin, etten enää osta hevosta, kun niiden kanssa ei mene ku rahat ja mielenterveys.

No, kuten arvata saattoi. Lapset kasvoi ja uusi hevonen tuli.
Mun on täytynyt tehdä iso työ itseni kanssa etten enää ajaudu uudestaan siihen pelkojen luomaan illuusiomaailmaan. Eniten on auttanut se, että kirjoitan itselleni viestejä. Viestittelen itselleni niitä tunteita ja pelkoja joita sillä hetkellä koen. Luen niitä ja yritän sisäistää mitkä on oikeita ja mitkä keksittyjä.
Ennenkuin menen tallille, istun autossa niin kauan että mulla on hyvä olo. Kerran oon joutunu kääntymään takaisin kun olin niin kierroksilla oman pääni kanssa, ettei kohtaaminen hevosen kanssa olisi ollut reilua.

Ole armollinen itselles. Ja pienet askeleet alkuun. Sekin auttaa jo paljon kun tunnistat nuo pelkotilat.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.5.25 09:53:26

Tunnistan itseni, vaikkei omaa hevosta (luojan kiitos) olekaan. Minä ainakin olen jo lapsesta asti piuhoittunut näin, olen hyvin stressiherkkä ja taipuvainen katastrofiajatteluun. Osittain varmasti synnynnäinen piirre, osittain ympäristön vaikutusta. Ihailen ja vähän kadehdinkin ihmisiä, jotka kykenevät etenemään elämässä ns. löysin rantein. Oma mieli skannaa jatkuvasti ympäristöä, analysoi sitä ja kehittelee erilaisia skenaarioita, pääosin toki negatiivisia. Ja kyllä, on raskas tapa elää! Varsinkin eläinten kanssa tämä korostuu, vielä kun on ollut matkassa huonoa tuuria ja osunut kohdalle ongelma jos toinenkin. Ja kun ne ei penteleet osaa kertoa, mistä kolottaa vai kolottaako mistään.

Lähettäjä: näinon 
Päivämäärä:   15.5.25 10:03:10

Mulla toinen on lauhkea kun lammas ja toinen liian aikaisin vieroitettu eroahdistuinen stressi erkki.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.5.25 11:18:13

Lähettäjäwkgn

Päivämäärä15.5.25 00:27:04

Aloittaja, taidat olla kova stressaamaan kaikista muistakin asioista, koska eihän toi ola normaalia. Oma pää sun tarttis saada kuntoon.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   15.5.25 11:22:30

Samaa taipumusta täällä. Onneksi osaan myös iloita hyvistä päivistä, pienistä onnistumisista, mutta heti kun väsyn iskee tunne ettei näitä saa elossa pidettyä!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.5.25 11:29:32

Joo on kyllä stressiä hevosesta varsinkin nyt kun se sairastaa ja ei tiedä milloin helpottaa lopullisesti. Toki olen onnellinen niistä hyvistä päivistä.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   15.5.25 11:31:16

Kuuluu lajiin ja vertaistuki auttaa. Harvassa on ne jotka pystyy kaudesta toiseen valmentautumaan ja kisaamana tauotta, aina on jollain jotain ongelmaa.

Lähettäjä: Trauma 
Päivämäärä:   15.5.25 11:35:33

Mulla seuraavanlainen kokemus:

En olisi ikinä uskonut, että elämäntilanteeni mahdollistaisi kahden hevosen pitoa, mutta niin kuitenkin kävi ja hommasin toisen ensihevoseni rinnalle. Kerettiin nauttia yhteiselosta vain joitakin kuukausia, kunnes löysin tämän uuden hevosen jalka poikki laitumelta ja se tietenkin hätälopetettiin sinne. Vaikka olen aika kova stressaaja ja ensihevoseni kanssa ollut paniikissa milloin mistäkin, en ollut osannut edes pelätä, että näin huono tuuri voisi käydä. Kokemus oli todella traumaattinen ja muistutti kirjaimellisesti kuinka silmänräpäyksessä kaikki voi olla ohi, mutta sen myötä käänsin ajatusmaailmani päälaelleen. Mikään stressi, ennakointi tai ylihuolehtiminen ei olisi auttanut estämään tätä tapaturmaa, joten jatkossa sen sijaan, että ahdistuisin asioista joihin en voi vaikuttaa, haluan keskittyä nauttimaan niitä hetkistä, kun kaikki on ihan hyvin.

Niin karua kuin se onkin, vaikka toimisit miten hyvänsä, niin aina on olemassa mahdollisuus, että joudut luopumaan hevosesta yllättäen, ja se asia on pakko vaan hyväksyä, jos niitä haluaa omistaa.

Lähettäjä: Suomenhepat 
Päivämäärä:   15.5.25 12:00:28

Sama kävi minulle kuin Traumalle. Stressasin hevosiani, ylianalysoin ja katastrofijattelin. Otin kaiken huomioon aina ja yritin pelata varman päälle ettei mitään sattuisi. Yksi kaunis päivä toinen hevonen, aivan normaalissa tilanteessa potkaisi hevoseltani jalan poikki. Silloin tuli fiilis, että vaikka mitä tekee niin näin voi käydä.

Olen myös ajatellut, että en koskaan löydä tällaista hevosta, ja menettämisen pelko on siksi tosi suuri. Kunnes olen nyt vanhempana tajunnut, että aina löytyy toinen hevonen, josta voi yllättäen tulla ihan yhtä rakas. Ehkä karua ajatella näin, mutta kaikki eläimet on annettu meille tänne vain ohikiitäväksi hetkeksi. Kannattaa keskittyä nauttimaan hyvistä päivästä. Se huono päivä tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Tekipä mitä tahansa.

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   15.5.25 12:01:19

Se on huonoa elämän sietokykyä jos traumatisoituu kaikesta, joskin se on muotia nykyään, mitään ei kestetä vaan kaikki romahduttaa ja vie uupumuken partaalle. Jännä sinällään kun taas puolet puhuu miten voimaaannnnuttavaaaaa ja eheyttttävääää hevosharrastus on...

No ei tarvi provosoitua ;) rankkaahan se oikeasti on, mutta kyllähän silloin se oma pää pitäis saada kasaan jos noin paljon kaikkea jää vatvomaan. Hevonen on herkkä eläin vaistoamaan ja kun koirienkin kanssa on tutkittu miten paljon ne sairastuu siitä ihmisen stressistä niin miksei hevonenkin.

Jos ei pysty saamaan omaa mielentilaa hallintaan ja hyväksymään että asioita vaan tapahtuu eikä niihin kaikkiin voi vaikuttaa, niin sanoisin että se on väärin sitä eläintäkin kohtaan. Älkää hankkiko niitä jossei omat hermot kestä, se pitää hoitaa ensin.

Lähettäjä: wkgn 
Päivämäärä:   15.5.25 12:10:55

Tämä!
Ja pitää tajuta että herkälle eläimelle on tosi stressaavaa olla sellaisen ihmisen seurassa, joka on koko ajan kireä, stressaantunut ja huolissaan. Koska kaikki se ahdistus "tarttuu" hevoseen, sehän lukee sua kuin avointa kirjaa jo kun kuljet tallikäytävää kohti sen karsinaa.
Hevosten seurassa - ja myös ratsastaessa - pitää olla levollinen ja rauhallinen. Tyyni tuki ja turva hevoselle.
Jos on hysteerinen stressaaja, ni silloin ei pitäis paljoa olla hevosten kanssa tekemisissä. On epäreilua niille.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.5.25 14:58:43

Ap täällä!
En siis meinannut että olisin hysteerisenä joka asiasta, meillä on tosi hyviä päiviä hevosen kanssa ja pystyn sen kanssa rentoutumaan varsin hyvin. Ehkä eniten ongelma tulee esille jos vastikään on ollut jotain, tuttujen hevosilla ollut jotain isompaa jne niin ensimmäisenä lähden päässäni maalailemaan jo piruja seinille vaikka se oma mussukka oikeastaan aina silläkin hetkellä puuhaa onnellisena tarhassaan kaikki koivet ehjänä :D Ehkä siis enemmän sellaista, että lietson itse itseäni vaikkei olisi syytäkään

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.5.25 15:23:36

Se kuolee joskus kuitenkin niin miksi stressata etukäteen. Ehdit itkeä tilannetta sitten kun se tulee. Joskus kuollaan mutta ensin eletään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.5.25 18:16:55

Minun mielestäni on hyvä, että tiedostat huolehtivasi liikaa. Kun saat kerta kerran jälkeen kerrottua itsellesi, ettei mitään hätää ole, että voit tehdä vain parhaasi, laimentuu huolehtiminenkin. Et voi poistaa stressiä tässä ja nyt, mutta voit työstää sitä, saada sen hallittavaksi ja lopulta ehkä päästä eroon haitallisesta stressistä. Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin! Ja jos ei mene, ei stressaamisesta olisi ollut apua kuitenkaan. Parasta hevosesi kannalta on se, että pidät huolta itsestäsi ja hevosesi kanssa keskityt siihen, mikä on oleellista ja tärkeää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.5.25 19:32:15

Kirjoitin aiemmin stressiherkkyydestäni. Itse olen eläinten seurassa maadoittunut ja levollinen. Stressaaminen tapahtuu sitten toisaalla, yleensä silloin kun olen yksin tekemättä mitään, jolloin mielellä on aikaa askarrella.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   16.5.25 05:57:55

Kokeile chatGPT:tä terapeuttina!

Mietin itsekin milloin seuraava vaiva tulee ja säilyykö koko elukka edes hengissä tämän päivän.. :D Hevosen omistaminen on stressaavaa.

Elämässä voi muutenkin käydä mitä vaan milloin vaan. Pitää vaan hyväksyä kaaos, koittaa elää hetkessä ja nauttia siitä että hevosella (ja itsellä!) on kaikki hyvin nyt.