Lähettäjä: Mamma 
Päivämäärä:   8.5.25 21:47:58

Otsikossa se tärkein.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.5.25 22:09:34

En.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.5.25 22:12:20

En koska se oli sopivan ikäinen, laadukas ja viisas poni jonka sydän oli täyttä kultaa. Oli meillä kunnes lapset kasvoivat siitä ohi ja jäi vielä sen jälkeen pariksi vuodeksi opettamaan yhtä pientä tyttöä tuttuun talliin. Toinen lapsista oli enemmän kilparatsastusorientoitunut, toista kiinnosti enemmän hoitaminen ja puuhailu. Ihan parhaat vuodet perheenä vietettiin ponin kanssa.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   8.5.25 22:26:41

Olen, ostin ja ei sopinutkaan lapselle. Oli liian vaikea. Ja alueen yksityistalleilla lähinnä tätejä, lapsi halusi aina nopeasti tallilta toiselle, jossa näki kavereiden ratsastustunteja. Sinne ei otettu yksityisiä.

Ratsastuskoulu siis toiminut paremmin, 4-5 viikkotuntia ja jään reilusti voitolle vs. lapsen hevonen.

Opin sen, että vaikka mulle hevosten hoitaminen on aina ollut SE juttu, ei tarkoita että se olisi sitä lapselle.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.5.25 22:28:42

Olen katunut että ei ole varaa ostaa lapselle hevosta.

Lähettäjä: Maisa 
Päivämäärä:   8.5.25 22:56:44

Olen, väärä poni ja en ymmärrä miksi ihmeessä haluan että lapseni harrastaa hevosia.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   8.5.25 23:25:28

En. Sattui kohdalle se kultakimpale, vaikka ostettiinkin lapselle nuori kouluttamaton hevonen. Kasvoivat yhdessä aikuisiksi. Nyt hevonen jo eläkkeellä. Tuli kotitalliin eläkepäivikseen. Lapsikin käy kotona usein, varmasti useammin kuin jos täällä ei olisi noita kaviokkaita.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.5.25 06:35:37

Olen. Lapsi innostui harrastuksesta vähän liikaakin. Ponin jälkeen piti ostaa hevonen, useampikin ja kuljetuskalusto. Tähän on vuosien aikana mennyt tolkuttomasti rahaa ja kaikki vapaa-aika...

Lähettäjä: huono äiti 
Päivämäärä:   9.5.25 08:06:18

Olen. Alueella ei ollut yksäritallia, jolla olisi ollut lapselle sopivia kavereita heppaharrastukseen. Ei viihtynyt oman ponin kanssa tallilla, vaan hinkui ratsastuskoululle tunneille ja halusi hoitohepan sieltä.

Juurisyy tähän oli se että heijastin lapseen ehkä omia haaveitani ja unelmiani - minä olen hyvin introvertti ja rakastan hevosharrastuksessa nimenomaan hevosen kanssa kahdestaan puuhailua, kun taas lapseni on ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen ja hänelle tärkeintä oli se että on ystävät ympärillä. Toki lapsi itsekin ensin halusi ponin, kun hän ei ymmärtänyt sitä kuinka paljon se tulee viemään aikaa eikä meillä ollut etukäteen tiedossa kuinka vähän lapsia alueen yksäritalleilla on.

Alkuun en tätä tietenkään ymmärtänyt vaan suunnilleen vuoden päivät pakotin lapsen tallille kun se kallis poni oli ostettu ja sitä pidettiin kalliilla tallilla, ja lapsi sitten kulki siellä itku silmässä ja pahalla mielellä kun oli niin yksinäistä.
Onneksi lopulta ymmärsin yskän, poni myytiin, ja lapsi sai itse päättää miten haluaa harrastaa. Palasi oikein mielellään ratsastuskouluun eikä ole sen koommin puhunut että pitäisi saada oma poni.

Eli kaduttaa se, että lähdin hommaan lasta kuuntelematta ja huonosti valmistautuneena.

Lähettäjä: Suski 
Päivämäärä:   9.5.25 09:08:22

Olen. Ostin teinille hevosen, kun ratsastuskoulu lopetti. Sinänsä ok heppa, minullekin sopiva. Lapsen innostuneisuus hävisi ratsastusonnettomuuden jälkeen, kun joutui sairaalaan ja toipuminen kesti viikkoja. Lasta kiinnosti kisat, tavallinen harrastaminen ei niinkään.

Hevonen on meillä edelleen, onneksi on vuokraaja ja lapsellakin nykyisin ajokortti, koska tallille ajo 6-7 krt viikossa oli aika raskasta, etenkin onnettomuuden jälkeen. Itse voisin jo luopuakin, mutta lapsen takia olen hepan pitänyt.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   9.5.25 09:10:01

Meille hankittiin hiljattain oma hevonen. Talliarki 5-6 päivää vkossa oli jo useamman vuoden ajalta tuttua. Oma hevonen on ihana ja lapselle on tärkeää saada harrastaa tutun hevosen kanssa.

Välillä kyllä huolettaa lapsen jaksaminen, kun kouluhommat lisääntyvät koko ajan ja tallilla menee 4h/pvä, kun on puolen tunnin matka ja tallihommat siihen päälle.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   9.5.25 10:44:27

tiedän, että omat vanhemmat katui mulle ponin ostoa. Meijän poni liian reaktiivinen ja vaikea, lentelin sieltä paljon alas. Poni pukitteli, ryösti sekä välillä hyppi pystyyn. Ei ollut lainkaan sitä, mitä meijän valmentaja kuvaili, kun oli sitä käynyt kokeilemassa.

Ponilla myös paljon ähkyjä ja oli vuoden sisällä Viikissä tehohoidossa useita kertoja. Poni ei sopinut meille, kun haettiin ensiponia 11-vuotiaalle, lopulta poni myös sai jännevamman joka ei kuntoutunut kunnolla.

Kuitenkin myöhemmin ostettiin toinen poni, joka oli juuri sitä, mitä pikkuminä tarvitsin, semmoinen jolla oma itsetunto, motivaatio ja luotto kehittyi. Sitä tiedän, ettei vanhempani ole katunut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.5.25 10:45:44

Niille lapsille/teineille ”joita kiinnostaa vain kisaaminen” pitää aikuisen selkeästi asettaa rajat jo alusta asti. Hevosta/ponia ei voi pitää niin, että lapsikuski hyppää kyytiin vain kisoissa ja hakee ruusukkeen. Se ei ole reilua hevoselle eikä lapselle. Jos hommaa ei ole harjoiteltu seuraa vain pettymyksiä ja helposti myös niitä loukkaantumisia. Jos harjoittelu ei kiinnosta, täytyy siirtyä muuhun harrastukseen. Sekin on ihan ok, mutta se on vastuullisen aikuisen tehtävä selventää tämä lapselle. Lapsi kun ei ole pienikokoinen aikuinen vaan nimenomaan lapsi jonka aivojen kehitys on vielä kesken, aikahorisontti kapea, ja kyky tehdä päätöksiä rajallinen.

Nykyään kun somet ovat täynnä kuvastoa nuorista, jotka käyvät hakemassa ruusukkeen kisoista, lajin todellisuus ei oikeasti ole selvää lapsille. Arki ei näy somessa. Ei sen tarvitse olla mitään raakaa karaisemista mutta realiteetit on tärkeää pitää esillä.

Lähettäjä: 🤔 
Päivämäärä:   9.5.25 15:35:39

No, ehkä sikäli, että sen ensimmäisen jälkeen niitä on tullut aika monta lisää ja nyt kymmenen hevosen talli. Lapsi valitsi hevosalan 😅

Lähettäjä: Noppa 
Päivämäärä:   10.5.25 08:59:41

En, ei ihan sitä mitä
Lähdettiin hakemaan mutta perheessä nyt 4heviosta ja 3 ratsastajaa, vietetään yhdessä kaikki vapaa-aika tallilla, harrastus yhdistää meitä ja kaikki tehdään tätä täydestä sydämestä. Tarkoitus hankkia vielä opetusmestari nuorten rinnalle kun edellinen eläköityi

Lähettäjä: t 
Päivämäärä:   10.5.25 13:18:57

Ei olla kaduttu, aivan mahtava parivaljakko olivat ponin menetykseen asti, ennen aikojaan lähti kaasuähkyyn, hoidosta huolimatta.
Tuli emän kanssa kanssa pikku varsana, emä oli meillä vuoden seuraavaan kesään, sai varsa olla äidin kanssa pitkään. Selässä oloon kävi kevyt pienikokoinen nuori nainen kahdesti opettamassa, sen jälkeen ponilla meni vain omistajansa ja muutama ystävä, aluksi taluttaen kun tyttö oli vasta 6v. ja poni viisi, sitten liinassa muutaman kerran ja sen jälkeen omineen kentällä aikuisen silmän alla, poni oli kovin reipas ja saattoi ottaa laukkaspurtteja innostuessaan, tyttöä vain nauratti silloinkin.
Tytär kasvoi yhdessä ponin kanssa, ponista kehkeytyi rohkea, reipas kaikki käy kaveri. Ratsastelua omalla kentällä, maastossa iskä seurana, ajelua peltoradalla kahden hengen ponikärryillä sekä agilityä huvin vuoksi kun tyttö kasvoi ponille liian pitkäksi.
Aikuisille poni oli joskus hieman haastava, kengitys/vuolu esim.mutta niistäkin selvittiin kun oma puoliso meillä kengittänyt ja laskeutui polvilleen lattialle ponin kavioita huoltaessa jotta pikkuisen ponin ei tarvinnut nostaa jalkaa hankalaan asentoon. Korvistaan myös oli herkkä vain tytär sai niitä putsata. Taluttaa oli kuin enkeli, ei tiennyt että narun päässä oli ketään, tulla sipsutteli vierellä aina kunkin taluttakjan tahtiin.
Koskaan ei poni purrut/potkaissut omistajaansa, eikä yrittänyt karata taluttaessa, ihan pienestä annettiin touhuta kaikenlaista toki aikuisen valvonnassa, kavioiden putsauskin sujui heti kun tyttö jaksoi jalan nostaa. Tyttärestä kasvoi poninsa ansiosta varma, oikeudenmukainen, rohkea hevosten käsittelijä, meillä ollut kolme omaa oriakin ja niidenkin kanssa tytär pärjännyt hyvin.
Ikävä on vieläkin muutama vuosi sitten menetettyä kultaista russtammaa, jonka saimme pitää 18 vuotta, vaikka suunnitelmissa oli paljon pidempi elämä seura ja humputtelukaverina.

Lähettäjä: oli kivaa 
Päivämäärä:   10.5.25 14:13:43

En. Ihan parhaat vuodet oli ponien kanssa (meillä oli 7 vuoden aikana lapsella yhteensä 5 ponia, joista 3 oli kilpaponeja). Sitten loppui ponivuodet, ja harrastukset vaihtuivat toisiin. Mutta ihania vuosia olivat, monta hienoa kisakokemusta ja ihan sitä tallielämän arkea saatiin kokea. Rahaa meni, juu, mutta käärinliinoissa ei edelleenkään ole taskuja! :)

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   10.5.25 16:00:39

Kadun.
Itse olen hevosihminen ollut koko ikäni.
Lapseni oli lahjakas ja kunnianhimoinen. Ostin ponin joka oli kultakimpale kaikin puolin. Lastani kiinnosti kisaaminen ja ne voitot,uudet tavarat mitä hankittiin. Kaikessa muussa ei huvittanut perusjutut,kaverit auttoi innoissaan hevosen hoidot ym.
Sitten myin ponin,koska huomasin "kasvattavani" lasta väärään suuntaan hevosurheilussa. Se ei ole pelkkää kisaamista,voittamista ja uusien tavaroiden esittelyä.
Harrastus loppui lapselta/nuorelta,mutta mulla jatkunut. Voi olla, että palaa harrastuksen pariin myöhemmin..

Lähettäjä: äowf 
Päivämäärä:   10.5.25 17:37:48

Kyllä kadun. Ensinnäkin, ehkä oli enemmän mun oma haave kuin lapsen. Ja häntä myös kiinnosti enemmän kisaaminen ja ennenkaikkea ruusukkeet, ei harjoittelu ja hevosen hoito. Teki kyllä hommat kun pakotin, mutta ensimmäisen parin kolmen kuukauden jälkeen todella pitkin hampain ja kiukutellen. Palkinnot ja voitot ois pitänyt saada heti, ilman treenaamista.
Myin ponin vajaan kahden vuoden päästä ja ostin itselleni hevosen.

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   10.5.25 17:42:11

En. Lapselle hankittiin poni 11-vuotiaana, jaksoi harrastaa intohimolla 2,5 vuotta, kunnes innostus koko harrastukseen lopahti ja poni myytiin. Vaikka näin kävi, nuo olivat tärkeitä ja opettavaisia vuosia tytölle.

Syynä innostuksen loppumiseen oli se, että tallilla ei ollut muita samanikäisiä hevosenomistajia ja mukana kulkevien kavereiden innostus lopahti.

Lähettäjä: wee 
Päivämäärä:   10.5.25 19:20:14

Sivusta olen seurannut tämmöistä äiti-tytär kaksikkoa. Äiti ei kertakaikkiaan myönnä - varmaan itselleenkään - että ponin osto oli virhe. Koska hän haluaa tyttärestä huippukilparatsastajan... Tytär ei ollu alun perinkään hirveän innostunut, olisi paljon mieluummin jatkanut ridakoulussa kaverein kanssa. Mutta ei. Nyt sitä tappelua on seurattu jo yli 2 vuotta, lapsi ei halua tallille, ei kiinnosta ratsastaa. Äiti välillä raivoaa ja välillä lahjoo, hankkii valmentajia, lupaa sitä ja tätä jos tänään ridaat.
Muille selittää että xx:llä on vaan tämmöinen kausi meneillään, että kyllä xx oikeasti haluaa ratsastaa ja tykkää lajista. Tää "kausi" vaan on nyt kestänyt yli 2 vuotta...

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   10.5.25 20:26:24

"Välillä kyllä huolettaa lapsen jaksaminen, kun kouluhommat lisääntyvät koko ajan ja tallilla menee 4h/pvä, kun on puolen tunnin matka ja tallihommat siihen päälle."

Miksi käytätte aikaa noin paljon? Jos lapsi ei kykene ilman valvontaa olemaan tallilla hetkeäkään, niin miksi hankit ponin ylipäätään? Tosin kyllä sitä jo 8-vuotiaatkin itse hevosen harjaavat ja varustavat eli en tiedä miksei lapsesi sitten sitä voi tehdä. Sillä välin voit tehdä tallihommat. Ja tuntuu hullulta, jos on niin vaikea poni ja osaamaton lapsi, että ei voi jättää edes alku- ja loppukäyntejä valvomatta.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   10.5.25 21:24:52

.. kyllä lapsi varustaa itse hevosensa. Siivoan karsinan/karsinat sillä aikaa. Ratsastaa osin valvomatta, pussitan heinät tai laitan ruuat sillä aikaa. Kentälle ei kuitenkaan näe tai kuule tallista, niin en anna 12v. täysin valvomatta ratsastaa. Ratsastuksen jälkeenkin ponin hoitoon menee tovi, usein sen jälkeen siivotaan tarha yhdessä. Kolme tuntia menee vähintään, siitä matkoihin melkein tunti, mutta 3,5 on se realistisin, ellei kauheesti kiirehditä.

Talvella pitää kulkea maneesille kävellen, en anna valvomatta sinne yksin kulkea autotien laitaa pitkin, niin aikaa menee vielä enemmän. Hevosella on tallilla hyvät oltavat, niin en halua vaihtaa tallia.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   10.5.25 23:37:47

Mun äitiä kyllä kuulemma ainakin kaduttaa. Sain ponin 9-vuotiaana, kumpikaan vanhemmista ei ollut hevosihminen, eli ei tullut miksikään äiti-tytär -ratsuksi vaan täysin minulle. Viisi vuotta se meillä oli ns. aktiivikäytössä, sen jälkeen lähti ylläpitoon ja myöhemmin myytiin samaan paikkaan. Varmaan joskus neljän vuoden jälkeen mulla alkoi loppua motivaatio ja innostus, tallille meno ja ratsastus tuntui pakkopullalta. Olin aina väsynyt, kun aamulla piti herätä aikaisin että kerkesi mennä bussilla kouluun, sitten taas bussilla kotiin, illemmalla tallille ja sielläkin saattoi kestää ties kuinka myöhään. Viikonloppuna en saanut nukkua pitkään kun aikaisin aamulla ennen ratsastuskoulun tunteja oli valmennus tai kisat, tai muuta vastaavaa. Joku varmasti jaksaa tuollaista mutta minä en. Ja tallilla oli käytävä joka ikinen päivä, vapaapäivät olivat harvinaista herkkua. Jouduin melkein aina jättämään kavereiden synttärit tai muut menot väliin koska piti mennä tallille. Äiti kertoi kerran että yksi tallilainen oli nähnyt minut bussissa ja olin kuulemma näyttänyt tosi väsyneeltä ja hänellä oli käynyt sääliksi minua. Muistan kun viimeisenä harrastusvuotena alkoi joululoma, niin nukuin 16 tuntia putkeen.

Eli siis joo, olin aivan kypsä koko touhuun ja kun olisi pitänyt vaihtaa isompaan hevoseen niin minä lopetin koko homman eikä todellakaan jäänyt ikävä. Äitiä kuulemma kaduttaa kun osti ponin ja käytti siihen vuosien saatossa niin paljon rahaa, ja sitten halusin vain lopettaa yhtäkkiä. Olin kuitenkin ihan lahjakas ja ikäisekseni hyvä ratsastaja. Onneksi poni asui isolla tallilla jossa toimi myös ratsastuskoulu niin oli ikäisiäni kavereita, jossain missä ei olisi ollut ollenkaan ikäistäni seuraa olisi varmasti mennyt kuppi nurin paljon nopeammin. Nyt sentään tallille tuli mentyä edes siksi että halusi nähdä kavereita.

Lähettäjä: Red Devil 
Päivämäärä:   10.5.25 23:43:54

En. Meillä on ponit ja hevoset täysihoidossa hyvillä puitteilla. Lapsella on myös muuta elämää, käy tallilla 1-3 kertaa viikossa. Itse ostin ponit jolla voin myös itse ratsastaa. Itse käyn tallilla hoitamassa omat hevoset 3-4 kertaa viikossa. Muutoin niillä on hoitaja ja ratsuttaja.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.5.25 09:09:07

Olen. Ostin perheellemme hevosen, kun lapset olivat yläkouluikäisiä. Toinen lapsista lopetti ratsastuksen muutaman vuoden jälkeen, jolloin hevonen jäi toisen lapsen vastuulle. Kun tämä hevonen jouduttiin lopettamaan, meille tuli uusi hevonen. Hevonen on meillä edelleen. Tyttäreni on aina ollut tunnollinen opiskelija ja työntekijä. Eihän hänellä jää aikaa työpäivien ja jokapäiväisen tallilla käynnin jälkeen millekään muulle. Pelkään, etten tule koskaan samaan lapsenlapsia.